"Hohoo!" murisi sheriffi. "Olisinpa tämän tiennyt Nottinghamissa, niin etpä olisi enää milloinkaan nähnyt kaunista metsää, mestari savenvalaja."
"Sen tiedän hyvin", nauroi Robin, "mutta älkää pelätkö, sheriffi, hiuskarvaakaan en päästänne katkaise, ja sen teen hyvän vaimonne tähden, joka oli minulle ystävällinen."
Nämä sanat kuullessaan sheriffi heti rohkaisi luontonsa, sillä hän tiesi, että Robin oli sanansa pitävä mies. Samassa Pikku John puuttui puheeseen. "No johtaja", sanoi iso mies, "miten kävi Nottinghamissa? Saitko tavarasi myydyksi?"
"Joka kipenen, Pikku John", vastasi Robin, "ja viisi pannua sai sheriffi, ja hänellä on niiden hinta matkassaan viittansa alla olevassa laukussa."
"Laukku — laukku, herra sheriffi", kiljui jättiläinen, ja sheriffin täytyi vaikkakin rumasti irvistellen luopua niistä sadasta punnasta, jotka hän oli aikonut Robin Hoodin kiinniottamispalkkioksi.
"Ratsastaen hän tänne tuli. Jalkaisin hän täältä palatkoon", sanoi Robin, ja käden käänteessä sheriffiltä ja hänen miehiltään riisuttiin heidän kaikki varusteensa. Sitten Robin käski tuoda sinne valkoisen naisten ratsun, ja eräs miehistä lähti noutamaan eläintä.
"No sheriffi", sanoi Robin, "matkalle nyt oikopäätä, ja teidän pitää taluttaa tämä valkoinen ratsu kotiin ja sanoa vaimollenne, että Robin Hood lähettää sen hänelle tervehtien, sillä hän on hyvä nainen. Ja hänen tähtensä te pääsette menemään. Jos hän ei olisi ollut niin ystävällinen minulle, ette olisi näin helpolla täältä selvinnyt."
Sheriffi puikahti tiehensä ja oli ylen iloinen päästessään ehein nahoin lähtemään ja patikoi reippaasti eteenpäin, kunnes saapui kaupunkiin ja kotiinsa. Ovessa hän kohtasi vaimonsa, joka oli ikkunasta tähyillyt hänen tuloaan ja juossut häntä vastaan.
"No miten kävi vihreällä salolla?" hän huusi. "Ja toitko Robin Hoodin tänne? Missä hän on? Näytäpä minulle!"
"Vaimo!" karjui sheriffi. "Älä enää milloinkaan mainitse tuota nimeä minun kuulteni. Sen roiston sinä kyllä olet nähnyt."