Oli myöhäinen iltapäivä, rupesi jo hämärtämään, kun kerjäläiset alkoivat lähestyä juhlapaikkaa. Mutta kun he kaukaa kuulivat iloisen kellojen soiton ja juhlaväen huudot, he kiiruhtivat kulkuaan vieläkin kovemmin ja saapuivat vihdoin ison talon edessä olevalle aukiolle. Siellä paloi tavattoman iso kokkovalkea, jonka liekit syöksyivät yhä korkeammalle sitä mukaa kuin se nieli risuja, tervatynnyreitä ja suuria, kuivia saarnen, tammen ja pyökin oksia ja valaisi juhlapaikan niin kirkkaaksi, kuin olisi ollut keskipäivä. Tämän komean soihdun ympärillä tanssi iloinen tyttö- ja miesjoukko, ja toisella tulella oli kokonainen härkä paistumassa, ja avonaisia olut- ja viinitynnyreitä oli yltympäri kaikkialla.
Pikku John odotti nähdäkseen, mitä hänen kumppaninsa tekisivät, ja oli kummissaan, kun he eivät oikopäätä rientäneet keittäjien ja tarjoilijain luo, jotka jakelivat runsaasti ruokatavaroita haluaville. Nuo neljä kerjäläistä sen sijaan tunkeutuivat väkijoukon pahki sieltä, missä tungos oli suurin ja ilo ylimmillään, ja Pikku John seurasi mukana. Pian hän huomasi, että he eivät olleet vain kerjäläisiä, vaan myös varkaita. Sillä heidän kätensä pujahtivat kaikkein huolettomimpien hurjastelijain taskuihin ja pusseihin ja vetivät esille kukkarot, mitkä he sujahuttivat laukkuihinsa.
Pikku John piti heitä silmällä ja näki, miten kukkaro toisensa perästä vaihtoi omistajaa, ja huomasi, että tulokset luovutettiin joko sokealle taikka toiskätiselle, jotka olivat joukkueen varastonhoitajia.
"Totta toisen kerran", sanoi Pikku John itsekseen, "jos nuo ukkelit käyvät monissa häissä, niin kylläpä totisesti heidän laukkunsa ovat hyvin varustetut."
Kun kerjäläiset olivat varastaneet kaiken, mihin pääsivät käsiksi, he pujahtivat väkijoukon läpi ja lähtivät matkoihinsa, ennen kuin hälytyshuudot ennättivät kaikua.
"Kyllä täällä nousee aika meteli, kun juhlijat huomaavat, että heidän kukkaronsa ovat kadonneet", tuumi Pikku John. Mutta hän ei jäänyt sitä näkyä katsomaan, sillä hän ei halunnut päästää noita neljää kerjäläistä näkyvistään.
Ei ollut helppoa seurata heitä, sillä yö oli pimeä. Mutta Pikku John ei suotta ollut metsäläinen ja hän pysyi heidän jäljillään, kuten oli pysynyt hirven jäljillä, kuulostellen rytinää jonka miehet aiheuttivat taivaltaessaan pensaikkojen läpi. Noin kahden tunnin ajan tuo varasteleva kerjäläisjoukko yhä kiirehti eteenpäin ja juuri kuun noustessa he pysähtyivät eräässä metsäaukiossa olevan mökkipahasen ovelle.
Pikku John näki heidät nyt selvästi ja vasta kun he menivät tölliin, hän astui esille, työnsi oven auki ja meni sisään.
"Tämäkö, veikkoset, on teidän yömajanne?" hän sanoi.
Hämmästyneinä ja kiukkuisina kerjäläiset kääntyivät päin ja käskivät hänen mennä matkoihinsa: he olivat luulleet, että hän häissä oli eksynyt heidän seurastaan, ja täällä hän taas oli, tuo iso, kyttyräniskainen, koukkuselkäinen junkkari.