Nämä kaksi kerjäläistä yrittivät taistellen tunkeutua huoneesta, mutta turhaan he rimpuilivat. Iso repaleinen miehen koljo väisti heidän kaikki iskunsa ja antoi heille niin hirveitä vastaiskuja, että he horjuivat vasten huoneen seiniä, jolloin mekkojen alla olevat rahamassit helähtivät.
Ja seinään heidät mätkähyttäin
John rajusti lennättää,
Ihan tuppasi vaan se laulattamaan,
Kulta seinään kun helskähtää.
"Riisuutukaa konnat — riisuutukaa!" karjui Pikku John, ja aivan häntä nauratti, kun hän ajatteli, että oli saanut pidätetyksi joukkueen rahankantajat. "Riisuutukaa, tai muserran luunne."
Kerjäläiset olivat haluttomia luopumaan aarteestaan, mutta jättiläisen sauva oli liian kammottava; he eivät uskaltaneet vastustaa kauemmin.
"Viitat ja takit yltänne!" huusi Pikku John, ja miehet tottelivat.
"Pussit ja laukut maahan!" hän sanoi, ja happamin naamoin kerjäläiset irroittivat kilisevät laukkunsa ja laskivat ne maahan.
"Nyt korjatkaa luunne!" huusi Pikku John, "tai tämä minun sauvani putoaa", ja tuota kauheaa sauvaa peläten he pakenivat huoneesta.
Pikku John rupesi sitten tarkastamaan kerjäläisten vaatteita ja löysi pian muutamia aika raskaita pusseja.
"Ahaa!" sanoi iso mies itsekseen, "onpa totisestikin moni pullea kukkaro tyhjennetty näihin pusseihin. Katsotaanpa, mitä tähän vaippaan on ommeltu, sillä kovinpa se tuntuu raskaalta."
Hän kaavusta munkin kultaista
Kolme sataa puntaa toi.
"Onnen poika se on", sanoi Pikku John
"Ken näitä katsella voi."