"Niin, johtaja, minä tässä olen", ja Pikku John tempasi terävän veitsensä ja vapautti muutamin sukkelin sivalluksin Robinin siteistä. Sitten hän veti viittansa alta varamiekan ja antoi sen Robinille, joka hypähti pystyyn ilosta suunniltaan, kun tunsi siteensä katkotuiksi ja kädessään hyvän miekan, jolla saattoi puolustaa henkeään.
Samassa kuului Muchin kova varoitushuuto. Hän oli jäänyt vartioimaan paluutietä. Robin Hood ja Pikku John ryntäsivät kivirappuja ylös, ja kun he menivät kuulivat he yläpuoleltaan miekkojen kalsketta ja äänekästä melua. He riensivät yläkäytävään ja tapasivat Muchin viiden aseistetun miehen ankarasti ahdistamana. Miehet olivat rientäneet sinne vahtihuoneesta, kun olivat kuulleet outoa ääntä. Kauheasti karjaisten Pikku John loikkasi keskelle taistelun hälinää, ja käden käänteessä vartijat hätistettiin takaisin huoneeseen, missä he olivat nukkuneet.
"Pois! Pois!" huusi Pikku John. "Tämä metakka herättää koko kaupungin ja vieläpä hyvin nopeasti. Seuratkaa minua!" ja hän vei heidät ulko-ovelle, joka oli jäänyt sepposen selälleen.
"Länsiportille!" huusi Robin Hood, kun he pääsivät kadulle. "Sitä vartioidaan aina huolettomimmin."
Mutta samassa alkoi tornissa soida hälytyskello. Joku oli rientänyt sitä soittamaan ja herätteli sillä nyt kaikin voimin kaupunkia.
"Millään portilla ei nyt ole huoletonta vahtia, johtaja", huusi Pikku John kuullessaan ison kellon jyrisevät kumahdukset nukkuvassa kaupungissa. "Tuo kello saa kaikki valppaiksi ja tuossa tuokiossa kaikki kadut ovat täynnä vihollisia. Tänne päin! Tänne päin!" ja hän hyökkäsi ahtaaseen kujaan ja toverit seurasivat häntä.
Yö oli niin pimeä, etteivät nuo kolme toverusta kyenneet erottamaan edes toisiaan. Pikku John pysähtyi hetkeksi ja pisti viittansa helman Robinin käteen. Much tarttui Robinin takin liepeeseen, ja näin he pysyttelivät yhdessä ja seurasivat Pikku Johnia, kun tämä luikerteli parin kolmen kujan läpi, sillä hän tunsi Nottinghamin joka kolkan sekä päivällä että yöllä. Vihdoin hän pysähtyi erään katoksen suojaan, ja nuo kolme pakolaista seisoivat liikahtamatta kuunnellen kaupungissa syntyvää hälinää. Kello soi yhä hurjasti, ja ikkunoihin alkoi ilmestyä valoja ja ihmiset riensivät asunnoistaan kysellen, uhkasiko kaupunkia tuli vai rosvot.
"Seisokaa alallanne, kunnes väentungos käy tiheäksi", kuiskasi Pikku John. "Sitten yhdymme heihin ja piileksimme heidän joukossaan." Pian riensi siitä ohi joukko kaupunkilaisia seipäät ja tapparat käsissään ja joillakin lyhdyt mukanaan, eikä kestänyt aikaakaan, ennen kuin jo kansaa joukoittain juoksenteli edestakaisin kysellen, mitä oli tapahtunut, ja silloin nuo kolme ystävystä uskalsivat jättää suojapaikkansa ja liikkua väkijoukossa huomiota herättämättä. Pikku John kulki taas edellä, ja pian toverit ymmärsivät, että hän pyrki rajasuutari Lobbin asunnolle. Juuri saapuessaan sen kujan päähän, missä Lobb asui, kuulivat he erään miehen huutavan toiselle: "Robin Hood on päässyt vankilasta ja paennut. Hän on murtautunut vankeudesta, ja nyt portit pidetään tarkasti suljettuina ja kaupunki tarkastetaan talo talolta."
"Taitavatpa puhua meistä", nauroi Pikku John. "Meidän on poistuttava
Nottinghamista niin pian kuin suinkin."
He riensivät siis sukkelaan kujan päähän ja kolkuttivat hiljaa ikkunaluukulle, ja Lobb itse tuli katsomaan, keitä siellä oli. Suutari avasi luukun, ja Pikku John pisti päänsä aukosta sisään, sillä ikkuna oli vain seinässä oleva aukko ilman lasia.