"Lobb", kuiskasi Pikku John, "oletko yksin kotona?"
"Olen, John", kuiskasi suutari vastaan, sillä hän tunsi Pikku Johnin äänen, vaikka tämä puhuikin hiljaa.
"No avaa ovi ja päästä meidät sisään", sanoi iso mies, ja ovi aukeni ja he menivät huoneeseen. Lobb sulki ikkunaluukun ja sytytti lampun. Kun hän näki Robin Hoodin kodissaan, oli hän ylen ihastunut ajatellessaan, että tuo kuuluisa henkipatto näin oli päässyt vihollisiltaan pakoon.
"No kiiruhda nyt, Lobb", sanoi Pikku John. "Samalla tavalla kuin itse pääsit kaupungista silloin, kun tulit meille ilmoittamaan, että johtajamme oli vangittu, samoin täytyy meidän tänä yönä paeta täältä."
"Tulkaa katolle", sanoi Lobb. "Köysi on valmiiksi vyyhdettynä tikkaiden päässä."
He lähtivät siis nousemaan tikkaita suutarin talon katolle ja kiipesivät sieltä muurin harjalle. Köysi sidottiin sitten Robinin vyötäisille ja ystävät laskivat hänet maahan. Sitten laskettiin Much, mutta Pikku John kävi riippumaan muurin reunasta ja hyppäsi siitä maahan, sillä yksinään Lobb ei olisi kyennyt kannattamaan hänen painavaa ruumistaan. Sitten Lobb veti nopeasti köyden takaisin ja palasi asuntoonsa, samalla kun nuo kolme toverusta riensivät matkoihinsa pimeän turvissa. Siinä heidän juostessaan kuului kukon huuto, ja Robin Hood katsahti itään. "No totta totisesti!" hän sanoi, "emme ole lähteneet hetkeäkään liian aikaisin pakoon. Tuolla jo päivä koittaa", sillä idän taivas kajasti harmaana ja kohta oli päivä valkeneva, ja he juoksivat vieläkin kiivaammin.
Kaupungissa sheriffi odotti päivän valkenemista. Hän oli varma että kunhan vain päivä tulisi, hän saisi uudelleen vangituksi Robin Hoodin. Hän oli herännyt unestaan hätäkellon kalkatukseen ja oli suunniltaan vihasta kun sai tietää, että hänen kuuluisa vankinsa oli murtautunut vankilasta. Ja vihan kintereillä seurasi pelko, ja sheriffi vallan värisi.
"En uskalla enää milloinkaan katsoa kuningasta silmiin", hän huudahti, "sillä jos astun hänen eteensä ilman Robin Hoodia, hän hirttää minut arvelematta. Tunnen hänen luonteensa." Sheriffi siis jatkoi etsimistä ylen raivoissaan, ei ainoastaan sen toivon kannustamana, että saisi pujottaa nuoran Robinin kaulaan, vaan haluten myös kiihkeästi pysyttää sen poissa omasta kaulastaan.
Kun hän sai kuulla, ettei kukaan ollut kulkenut porttien kautta, tunsi hän itsensä hieman rauhallisemmaksi. "Se konna piileksii jonkun kaupunkilaisystävänsä luona", hän sanoi. "Kohta päivä valkenee, ja me tarkastamme talot ja hökkelit ja vajat, kunnes löydämme hänet."
Lupauksensa mukaan sheriffi todellakin tarkasti koko kaupungin talo talolta, kellarista ullakkoon, mutta kaikki turhaan. Hän sitä tosin ei tiennyt, mutta hänen etsiessään Robin oli iloisessa Sherwoodissa, sydän yhtä keveänä kuin taivaan linnulla, joka aurinkoisena toukokuun aamuna visertelee metsässä. Yhä uudestaan hän kiitti hyviä ystäviään, jotka olivat pelastaneet hänet tuosta kauhun paikasta, ja hänen miehensä heiluttivat jousiaan ilmassa ja hurrasivat yhä uudestaan siitä ilosta, että johtaja taas oli vahingoittumattomana heidän joukossaan. Sitten sanoi Pikku John Robin Hoodille: "Johtaja, olen kostanut pahan hyvällä, sillä en sietänyt ajatusta, että sinä olit pidätettynä ja saisit kärsiä häpeällisen kuoleman. Nyt olen tuonut sinut eheänä metsän suojaan, jää hyvästi ja voi hyvin."