"Kautta kunniani kruunattuna kuninkaana ja vyötettynä ritarina", sanoi Rikard Plantagenet, "kylläpä pysyttäytyvätkin nämä miekkoset uskollisesti ja lujasti yhdessä! Kuta enemmän heistä kuulen, sitä suuremmaksi kasvaa haluni nähdä heitä. Palaa sheriffi, äläkä enää sekaannu asiaan. Minä tulen itse pian Nottinghamiin ottamaan kaikesta selvää."
Sheriffi oli toivonut saavansa kuninkaalta määräyksen nostattaa koko seudun miehet sir Richardin linnaa vastaan, ja kun niin ei käynyt, hän oli suuresti pettynyt. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta neuvoa kuin palata pahoilla mielin kotiin odottamaan kuningasta, sir Richardin kestitessä Robinia ja hänen miehiään mitä parhaiten ja hänen puolisonsa hoitaessa Pikku Johnia ja muita haavoittuneita jälleen terveiksi ja voimakkaiksi.
XXV luku
KUNINGAS RIKARD KOHTAA ROBIN HOODIN
Jonkin ajan kuluttua kuningas Rikard saapui Nottinghamiin toivoen kohtaavansa Robin Hoodin. Hän lähti metsään seurassaan vahva ritarijoukko ja luuli hyvinkin pian tapaavansa etsimänsä. Mutta vaikka hän kuljeskeli sinne ja tänne, ei ainoatakaan ihmistä näkynyt eikä kuulunut, ja metsässä vallitsi hiljaisuus; hän näki hirven kiitävän yli nurmikon, isojen tammien huojuttavan oksiaan tuulessa, mutta kookkaasta, Lincolnin-vihreään pukeutuneesta miehestä hän ei nähnyt vilahdustakaan.
Päivä toisensa jälkeen kului, ja Rikard samoili metsät ja maat turhaan; hänellä näytti olevan yhtä vähän tilaisuutta puhutella Robinia kuin istuessaan palatsissaan Lontoossa.
"Tuhat tulimmaista", sanoi Rikard, "tämäpä merkillistä. Minulle kerrottiin, että nämä miekkoset ovat joka metsäpolulla vaanimassa, niin ettei kerjäläinenkään pääse huomaamatta ohi, enkä minä kuitenkaan näe heistä jälkeäkään."
Syy oli yksinkertainen: Robin itse oli järjestänyt niin, ettei Rikard nähnyt henkipatoista merkkiäkään. Robin rakasti kuningastaan eikä sallinut kenenkään kohottaa kättään Rikardia taikka hänen seuralaisiaan vastaan, joten hän siis antoi ankaran määräyksen miehilleen pysytellä poissa näkyvistä.
Häntä toteltiin ehdottomasti. Monestikin henkipatot makasivat piilossa viidakossa ja näkivät loistavan seurueen kiitävän ohi, ja he hymyilivät nähdessään kuninkaan ritareineen sivuuttavan heidät lyhyen ampumamatkan päästä, mutta milloinkaan ei nuolta asetettu jouseen eivätkä he millään tavoin ilmaisseet läsnäoloansa.
Eräänä päivänä Rikard valitti, että Robin Hood näytti kokonaan kadonneen maan pinnalta, kun eräs vanha metsänvartija, joka seisoi hänen polviensa kohdalla, hymyillen virkkoi: "Ei toki, armollinen ruhtinas, kyllä hän on metsässä yhtä varmasti kuin minä tässä, ja helposti te saatte hänet nähdä."