"Entäpä jos minä en haluakaan mennä tieheni, mitä sitten?" tiukkasi
Robin.
"No jää sitten, mutta varokin selkänahkaasi", vastasi toinen.
"Näyttää kylmäveriseltä mieheltä", sanoi Robin itsekseen. "Minäpä tutkin häntä ja otan selvää, onko hänen rohkeutensa niin suuri kuin miltä näyttää."
Sillä aikaa kun nuori punapukuinen mies alkoi tarkastella ampumansa hirven sarvia niin tyynenä kuin ketään ei olisi ollut lähimaillakaan, Robin sujahutti salaa nuolen jänteeseen. Sitten hän karjaisi kovasti: "Haa!" ja polki jalkaa. Nuori mies kääntyi ja näki Robinin jousen jännitettynä ja nuolen suunnattuna suoraan sydäntään kohti. Mutta hänen värinsä ei muuttunut eikä hän hätkähtänyt, virkkoi vain pikemminkin närkästyneenä: "Mene tiehesi, metsänvartija! Mitä tämä ilveily merkitsee?"
"Sanotko kylkiluittesi väliin suunnattua nuolta ilveilyksi?" ärjyi Robin Hood. "Minä olen henkipatto ja kaikkien sinunlaistesi koreiden keikarien vihollinen. Viskaa kukkarosi maahan ja sukkelaan, muuten päästän jänteen."
"Vai niin, siihenkö joukkoon sinä kuulutkin", sanoi nuori mies hieman hämmästyneenä. "Hyvä on, hanhensulkainen nuoli ei ole leikin asia", ja hän kääntyi aivan kuin irroittaakseen kukkaron vyöstään. Mutta sen sijaan, että olisi irroittanut kukkaronsa, hän äkkiä pisti nuolen omaan jouseensa ja taivutti tämän ihmeteltävän nopsasti; ja siinä he seisoivat töllistellen toisiinsa, molemmat ampumaisillaan. Robin, jolla ei ollut kaukaisintakaan aikomusta ampua nuolta vieraaseen, huomasi nyt saavansa omalla mitallaan takaisin.
"Seis!" huudahti Robin. "Seis! Todennäköisesti me surmaamme toisemme, eikä siitä ole mitään hyötyä."
"Ei minunkaan käsittääkseni", vastasi vieras yhä yhtä kylmästi, "mutta sinä aloitit leikin, en minä."
"Sitten minä sen lopetankin", sanoi Robin Hood ja otti nuolen jänteestä. Vieras teki samoin ja seisoi odottavan näköisenä, aivan kuin saadakseen selville, mihin henkipatto tämän jälkeen ryhtyisi.
"Sinulla on miekka ja kilpi", sanoi Robin, "samoin minulla. Häpeähän meidän olisi erota näkemättä kumpi on parempi."