Otti munkki selkähän Robinin
Ja kahlasi poikki veen,
Eikä sanaa virkkanut, ennenkuin
Sai rantahan vastaiseen.
Päästyään virran yli Robin Hood hyppäsi ketterästi selästä ja kääntyi kiittääkseen munkkia. Mutta samassa hän tunsi äkkiä rautakourien puristuksen ja näki tikarin kurkullaan.
"Mitä tämä tarkoittaa, munkki?" hän huusi. "Mitä, aiotko vuodattaa minun vertani? Etkö tiedä, ettei kirkonmies saa vuodattaa verta?"
"Itseäsi saat syyttää, poikani, jos verta vuodatetaan", vastasi munkki nauraa hohottaen julmasti. "Tottele vain yksinkertaisesti minun käskyjäni, niin pelastat nahkasi. Kieltäydy, ja minä viillän henkitorvesi kolmen sormen leveydeltä halki."
"Mitä vaadit?" huusi Robin.
"Olen jättänyt messukirjani toiselle rannalle", sanoi ovenvartijamunkki. "Ole hyvä ja auta minua saamaan se takaisin ja kanna minut tuon rajun virran yli."
Olipa katkera pala Robinin niellä, kun hänen täytyi kantaa munkki takaisin, mutta valinnan varaa ei ollut. Puukko oli hänen kurkullaan, ja ovenvartijamunkilla oli härän voimat ja ääni.
Robinin oli siis pakko kumartua ja ottaa selkäänsä tuo hirveän raskas munkki, joka oli yhtä paksu kuin pitkäkin. Kului pitkä aika, ennen kuin Robin unohti retkensä kahluupaikan yli munkki selässään. Tuntui mahdottomalta, että kukaan kuolevainen painaisi niin kamalasti kuin munkki painoi. Rob oli aivan kaksinkerroin hänen allaan, ja jokainen luu hänen ruumiissaan tuntui musertuvan munkin mahtavan ruhon painosta. Lisäksi Rob ei tuntenut kahlaamoa kuten toinen ja hän polskahteli koloihin, luiskahteli liukkaisiin kiviin ja tuontuostakin hän oli suistumaisillaan pitkin pituuttaan virtaan.
Mutta tukasta kiskaisten munkki veti hänet pystyyn aina kun hän oli kaatumaisillaan ja puristi häntä molemmilla kantapäillään, aivan kuin vastahakoista ratsua kannustetaan eteenpäin. Vihdoin Robin läähättäen ja huohottaen pääsi vastakkaiselle rantaäyräälle, ja munkki hyppäsi keveästi maahan, sillä vaikka tämä kirkonmies näytti kömpelöltä, hän oli yhtä ketterä kuin kuka hyvänsä. Mutta juuri kun munkki hyppäsi, otti Rob hänen nilkastaan kiinni ja suisti hänet selälleen, ja mies mätkähti maahan niin rajusti, että henki salpaantui ja kurkusta pusertui kummallinen ääni, joka oli röhkinän ja parkaisun välimailta. Sitten Robin Hood tempasi miekkansa ja asettui hajasäärin kaatuneen vastustajansa selkään, jolta kypärä oli lentänyt kolmen yardin päähän.
"No, munkki", hän huusi, "minäpä tässä taas taidankin olla voitolla. Aikomukseni on edelleenkin päästä tuonpuoleiselle rannalle. Lupaa siis, että vielä kerran kannat minut yli, tai halkaisen kaljun kallosi kahtia!"