"Minä lupaan", vastasi munkki läähättäen heti kun saattoi hengittää, sillä häntä ei miellyttänyt raskas, kiiltävä miekanterä, joka välähteli hänen paljaan päälakensa yläpuolella.
Otti munkki selkähän Robinin,
Taas lähti kahlaamaan.
Kunis keskivirtahan saavuttiin,
Ei virkkanut sanaakaan.
Mutta keskivirrassa munkki hetkeksi pysähtyi. Robin luuli, että pyhä mies pysähtyi saadakseen varmemman jalansijan, ja hän naurahteli ajatellessaan, että tällä kertaa munkki vaaperteli liukkaita kiviä pitkin, eikä hän. Mutta ilo loppui lyhyeen. Ovenvartijamunkki antoi yhtäkkiä hirmuisen sysäyksen suunnattomilla hartioillaan ja syöksi Robinin pää edellä jokeen.
"No niin", karjui munkki, "valitse nyt, hieno herra, tahdotko uida vai upota!" ja näin sanoen hän kääntyi ja palasi kiireesti omalle puolelleen jokea.
Vahva virta kuljetti Robinin toiselle rannalle ja hän sai kiinni genistapensaasta, jonka pitkät oksat viistivät vettä. Sitten hän punnersi itsensä kuiville ja kömpi rantapenkerelle. Hän kääntyi heti katsomaan, missä hänen neuvokas vastustajansa oli. Siellä munkki seisoikin punaiset lihavat kasvot pelkkänä hymynä, kun hän näki Robin Hoodin kiipeävän maihin, vaatteiden joka sauma vettä valuen.
"Odotapas, papin pakana, kohta saat nauraa toista naurua!" huusi Robin
Hood ja hyppeli raivoissaan epämiellyttävästä kylvystä.
Hän sieppasi jousensa ja lennätti nuolen hirveällä voimalla. Mutta se ei osunut maaliinsa, niin lyhyt kuin matka olikin ja tähtäys tarkka, sillä munkki kohotti teräskilpensä ja tavoitti hyvin näppärästi nuolen sen keskelle. Ja näin hän teki kerran toisensa jälkeen, kunnes Robin oli tyhjentänyt viinensä osumatta kertaakaan munkkiin. Ja munkki lauloi mahtavalla, jyrisevällä äänellään kuin urossammakko lammikossa:
"Sä ammu, kunnon jousimies,
Vain ammu eellehen,
Mä maalinasi olla voin
Tään päivän kesäisen."
"No, ellen voi tavoittaa sinua hanhensulkanuolella, munkki", huusi Robin, kun hänen viimeinen nuolensa oli viuhahtanut, "niin näytän sinulle muutamia temppuja lyömämiekalla." Ja samassa hän vetäisi miekkansa, kohotti kilpensä pystyyn ja syöksyi virtaan. Nähdessään henkipaton aikovan rynnätä kimppuunsa munkki riensi ottamaan teräskypäränsä, painoi sen pyöreään paksuun päähänsä ja tarttui itsekin miekkaan ja kilpeen. Kun hän kääntyi päin, hyppäsi Robin juuri rantapenkerelle ja oli seuraavassa hetkessä hänen kimpussaan. Sitten alkoi kiivas ja sitkeä ottelu. Isot lyömämiekat välkkyivät ja kimaltelivat kohotessaan antamaan lujia iskuja, ja teräskilvet kalahtelivat, kun niillä torjuttiin raskaiden miekkojen lyönnit. Rantapengertä ylös ja alas, edes ja takaisin heiluivat taistelijat ahdistellessaan toisiaan. Robin juoksi puolelta toiselle löytääkseen jonkin heikon kohdan vastustajansa puolustuksessa, mutta rohkea munkki kääntyi yhtä mittaa ja pysyi koko ajan suoraan vastustajaansa päin.
Kokonaisen tunnin miekat iskivät ja kilvet kalahtelivat. He taistelivat rantapenkerellä, vedessä, kahlasivat taas rannalle, hyökkäsivät, torjuivat, iskivät taas yhteen, väistelivät, hutkivat toisiaan kaikin voimin. Vihdoin heidän oli pakko lopettaa ja nojata miekkoihinsa, niin väsyneet he olivat tästä ankarasta ottelusta.