Nähdessään johtajansa pulan alkoivat virran toisella puolella olevat miehet ampua koiria, ja silloin huomattiin mitä ihmeellisintä. Koirat olivat näet niin viisaita ja hyvin opetettuja, että sieppasivat nuolet suuhunsa, eikä yksikään niistä haavoittunut.
Mutta Pikku John ei ollut vielä ottanut nuolta viinestään ja nyt hän huusi kaikuvalla äänellä: "Vie koirasi pois, munkki, ja sukkelaan."
"Kuka sinä olet?" sanoi munkki, "ja miksi tulet tänne minun kanssani jaarittelemaan?"
"Minä olen Pikku John, Robin Hoodin mies", kiljui jätti, "ja pyydän sinua korjaamaan koirasi pois, tai niiden käy hullusti."
Mutta munkki ei tahtonut kutsua koiriaan pois, ja Pikku John rupesi ampumaan. Ja niin nopeita olivat hänen nuolensa, etteivät koirat ehtineet niitä siepata, ja ennen pitkää makasi useita koiria kuolleena tanterella.
"Maltahan, hyvä mies", sanoi munkki nähdessään koirajoukossaan tehdyn hävityksen. "Maltahan, tehkäämme sovinto, sillä en ole tiennyt olevani tekemisissä Robin Hoodin ja hänen miestensä kanssa."
Sitten hän kutsui koiransa pois ja sovinto tehtiin.
"Mikä on nimesi, uljas munkki?" sanoi Robin Hood. "Sinä olet aivan minun mieleiseni mies."
"Minua sanotaan Tuck Munkiksi", sanoi ovenvartijamunkki, "viimeiset seitsemän vuotta olen ollut tämän laakson herrana ja voittanut jokaisen miehen, joka on uskaltanut tunkeutua tänne vastoin minun tahtoani."
"Tule meidän mukanamme iloiseen Sherwoodiin", huusi Robin, "me kaipaamme pappia, jotta emme eläisi pakanain tavoin vihreällä salolla. Olemme henkipattoja, emmekä tohdi mennä kaupungin kirkkoon. Mutta jos sinä liittyisit meihin, rakentaisimme sinulle erakkomajan, ja sinä voisit messuta ja saarnata siellä 'ja palkaksesi sunnuntaisin kultarahan saat'."