"Mikäpä siinä, minä tulen", huusi munkki. "Sydämeni kehoittaa minua liittymään teidän iloiseen veljeskuntaanne, ja minä rupean teidän papiksenne ja rippi-isäksenne. Ja koiranikin otan mukaan, ja niiden kanssa me samoilemme metsät ja sieppaamme monta hienoa hirveä."
Näin siis kuuluisa Tuck Munkki liittyi Robin Hoodin joukkueeseen ja lähti Sherwoodiin, ja hänen nimensä joutui moneen lauluun ja tarinaan.
Jo Fountainin laaksossa seitsemisen
Tuck vuosia vallinnut on,
Häntä lordit, ei jaarlit voittanehet
Eikä ritari pelvoton.
VI luku
MITEN ROBIN HOOD KOHTELEE MURHEELLISTA RITARIA
Nyt kuulkaa, te herrat, arvokkaat,
Te vapaasyntyiset,
Mä kerron kelpo miehestä,
Mi voitti sydämet.
Ol' ylväs rosvo Robin Hood
Saloseutuja kulkeissaan,
Niin kohteliasta ei löytyne
Toista rosvoa milloinkaan.
Muutamia viikkoja sen jälkeen kun Tuck Munkki oli liittynyt henkipattojen iloiseen joukkoon, istui Robin Hood keskipäivän kuumuudessa puunrunkoa vasten nojaten syviin ajatuksiin vaipuneena. Samassa Pikku John tuli hänen luokseen.
"Johtaja", sanoi kookas toveri, "minun mielestäni sinun olisi parempi syödä hyvä päivällinen kuin olla täällä yksinäsi. Valmistumassa on päivällinen, joka kelpaisi vaikkapa kuninkaalle. Muuan miehistämme on hankkinut ison eläimen lihaa ja toinen lintuja, joten meillä on käytettävänämme niin runsas varasto kuin vain toivoa voi."
"Uskon sen, Pikku John", sanoi henkipatto, "mutta siitä huolimatta minua ei haluta ruveta syömään yksin. Toivon, että saisit käsiisi jonkun paronin tai piispan tai normannilaisen ritarin. Sitten hän söisi päivällistä minun kanssani ja maksaisi laskut perästäpäin."
"Mitenkäs muuten, johtaja", naurahteli jätti. "Olipa hänen kukkaronsa tullessa miten raskas tahansa, ei hänen taskuaan mikään paina lähtiessä."