"Käy siis hakemassa jousesi", sanoi Robin, "ja lähde Muchin ja
Puna-Willin kanssa Watlingin tielle katsomaan, kohtaisitteko ketään."
"Lie apotti tai paroni
Tai jaarli, ritari,
Tuo vierailemaan luokseni,
Saa syödä pulskasti."
Nuo kolme henkipattoa lähtivät siis vartioimaan isoa valtatietä. Ensiksi he näkivät rikkaan vallasnaisen ratsastavan siitä ohi kauniilla ratsulla seurassaan useita palvelijoita. He tunsivat hänet erään normannilaisen paronin puolisoksi, mutta eivät yrittäneetkään pidättää häntä, sillä ainoatakaan naista eivät Robin Hoodin miehet loukanneet. Sen jälkeen siitä kulki muutamia talonpoikia, jotka palasivat markkinoilta, missä olivat myyneet lehmänsä.
Pikku John ja hänen toverinsa olivat piilossa pähkinäpensaikossa ja kuulivat miesten puhuvan taskuissa olevista hopearahoista.
Mutta he vain hymyilivät toisilleen kuullessaan yksinkertaisten maalaisisäntien juttelevan keskenään ja antoivat heidän mennä menojaan. Robin Hood ei milloinkaan koskenut köyhän miehen omaisuuteen. Sitten Pikku John kohotti jousensa ja osoitti pensaiden läpi. Much ja Will katselivat ja näkivät ritarin ratsastavan hitaasti heitä kohden. Ensi katsannolta hän ei näyttänyt pysähdyttämisen arvoiselta, hänen pukunsa oli epäjärjestyksessä, aseet ruostuneet ja hän oli peräti kurjan ja epätoivoisen näköinen.
On poissa kaikki ylpeys,
On synkkä muotonsa,
Ja jaloistakin toinen vain
On jalustimessa.
Myös halpa aivan asunsa,
Ja huppu silmillä;
Sen suruisempaa kulkijaa
Ei nähdä kesällä.
Mutta Pikku John muisteli saamaansa määräystä. Tässä oli ritari, ja ritarin oli aterioitava Robin Hoodin kanssa sinä päivänä. Hän siis astui esiin ja laskeutui toiselle polvelleen ja pyysi hyvin kohteliaasti ritaria pysähtymään.
"Herra ritari", sanoi Pikku John, "pyydän teitä tulemaan vihreään metsään. Olette sinne sydämellisesti tervetullut. Isäntäni on odottanut teitä päivälliselle jo kolme tuntia."
"Ja kuka on sitten isäntäsi?" kysyi murheellinen ritari.