"Hänen nimensä on Robin Hood", sanoi Pikku John.
"Olin aikonut tänään syödä päivällistä Blythissä tai Doncasterissa", vastasi ritari, "mutta samapa tuo, missä syön. Opasta siis minut sinne, hyvä mies. Lähden seurassasi tuon kelpo isännän luo. Olen kuullut, että hän on köyhien ja puutteenalaisten ystävä."
Kun Robin Hood näki miestensä ja ritarin tulevan puiden lomitse, meni hän vastaan ja lausui erittäin kohteliaasti ritarin tervetulleeksi metsään ja kutsui hänet kunniavieraaksi valmiille juhla-aterialle. Ritari kiitti, ja molemmat pesivät kätensä ja istuutuivat syömään. Siinä oli lihavaa hirvipaistia ja -kalopsia, vartaassa paistettuja joutsenia ja fasaaneja, monista pikkulinnuista valmistettuja maukkaita piiraita, valtavat ruukut olutta, pikarit viiniä ja mainiosta vehnätaikinasta valmistettuja matalia, pyöreitä kakkuja.
Murheellinen ritari oli hyvin nälissään ja söi halukkaasti oivallisia ruokia. Lopetettuaan ateriansa hän näytti hiukan vähemmän surulliselta kuin ennen.
"Suur' kiitos, hyvä Robin Hood", hän sanoi, "sellaista päivällistä en ole syönyt kolmeen viikkoon. Jos joskus satutte tulemaan meille päin, toivon voivani tarjota teille yhtä hyvän aterian jonakuna päivänä."
"Suur' kiitos, hyvä ritari", sanoi Robin Hood nauraen, "lupauksenne olisi laiha maksu äskeisestä päivällisestäni. Ette suinkaan odota yksinkertaisen talonpojan kustantavan kunnianarvoisan ritarin päivällistä. Minun täytyy siis pyytää teitä laskemaan kukkaronne maahan, ennen kuin lähdette."
"Sen tekisin paikalla", vastasi ritari, "mutta häpeän tarjota sitä teille, minulla kun on niin vähän rahaa."
"Sanokaa minulle totuudenmukaisesti", pyysi Robin, "paljonko teillä on."
"Ei enempää kuin kymmenen shillingiä, siinä kaikki", vastasi ritari. "Nuo vaivaiset rahani ovat lippaassa, joka on ripustettu satulapussini kylkeen."
"Katsopa, onko niin, Pikku John", sanoi Robin Hood.