"Kautta pyhän äidin, tämäpä näyttää merkilliseltä", Robin mutisi. "Mies ei kuulu minun väkeeni, eikä ole metsänvartijakaan. Mitä tekemistä hänellä lienee metsässä? Mutta kas vain, eikö tuo hävytön lurjus aiokin ilman muuta ampua yhden meidän mainion hienoista hirvistämme."
Kun Robin sanoi "meidän", hän tarkoitti sillä itseään ja kuningasta. Sillä Robin oli nykyisin niin suuressa määrin metsän herrana, että katsoi hirvien kuuluvan yhtä paljon hänelle kuin kuninkaalle. Robin oli siis heti paikalla vastahangassa ajatellessaan, että joku nahkatakkiin ja -huppuun pukeutunut mies ampuisi yhden hänen komeimmista johtajahirvistään. Hän astui esille ja huusi vieraalle:
"Ken olet sä rohkea metsämies,
Mi täällä samoilet,
Ja varkaan lailla kuninkaan
Jalohirviä väijyilet?"
Arthur-a-Bland katseli tarkkaavaisena vastatullutta.
"Metsänvartija hän ei ole", mietti Arthur. "Tunnen heidät jokaikisen. Enkä muista välitäkään." Hän siis vastasi rohkeasti: "Ja kuka olet sinä minua siitä estämään ja melullasi pilaamaan koko laukauksen."
"Olen tämän metsän kaitsijoita", vastasi Robin Hood, "ja vartioin kuninkaan ja omia hirviäni! Minun on siis estettävä sinua menemästä syvemmälle metsään."
"Missä ovat toiset?" tiedusteli Arthur-a-Bland.
"Ketkä toiset?" kysyi Robin tiukasti.
"No ne toiset, joita tarvitset avuksesi, ennen kuin voit estää minua menemästä", vastasi Arthur-a-Bland virnistellen.
Robin oli kuin tuli tappuroissa heti paikalla, kun viitattiin sellaiseen, ettei hän yksinään kykenisi saamaan tahtoaan läpi.