Robin taas oli sitä mieltä, että tämä nahkatakkinen ja -huppuinen mies oli sitkein junkkari, minkä hän milloinkaan oli kohdannut. Robin kokeili jokaista osaamaansa temppua, mutta toinen tiesi aina vielä paremman ja henkipatto sai enemmänkin kuin pari kolme ovelasti suunnattua iskua, hänen oman sauvansa osuessa vain harvoin nahkatakkiin. Mutta Robin pani parastaan ja koetti kaikin voimin ja taidoin saavuttaa voittoa.
He kiertelivät, he kaartelivat
Kuni jahdissa karjujen.
Mihin iskisi niin, jotta turruksiin
Sais toiselta jäsenen?
Näin iskivät, iskivät innoissaan
Puolen kolmatta tuntia;
Kanget kalskahteli, kaiku kertoeli
Miesten tuimasta touhusta.
Vihdoin nämä molemmat verrattomat kilpailijat herkesivät taistelemasta pelkästä uupumuksesta ja kumpikin nojasi huohottaen sauvaansa hien valuessa virtoinaan pitkin kasvoja.
"Hillitse kätesi, kelpo mies", sanoi Robin. "Jätämme tämän riidan sikseen. Me vain turhaan pieksisimme toisiamme. Minä annan sinulle oikeuden kulkea Sherwoodin metsässä."
"Paljon kiitoksia tyhjästä", nauraa hihitti Arthur-a-Bland. "Jos olen saavuttanut sen oikeuden saan siitä kiittää sauvaani enkä sinua."
"Mikä sinä olet miehiäsi ja mistä tulet?" huusi Robin iloisesti.
"Meidän on tutustuttava lähemmin toisiimme."
"Olen nahkuri", Arthur vastaeli,
"Nottinghamissa asustava;
Jos sinne on tie, niin maksutta mie
Voin nahkasi parkita."
"Kuule, jätä nahkurinhommasi", huusi Robin. "Lähde minun seurassani salolle. Vannon, että sinä olet lujakätisin mies, minkä olen kohdannut sen jälkeen kun värväsin Pikku Johnin joukkueeseeni."
"Pikku Johninko sanoit?" huudahti Arthur-a-Bland. "Melkeinpä jo alan arvata, kuka on otellut kanssani niin uljaasti. Mikä on siis nimesi."