"Olen Robin Hood!" vastasi henkipatto.
"Voi ihme ja kumma!" huusi nahkuri. "Oletko sinä tosiaankin täällä iloisessa metsässä kiertelevien henkipattojen kuningas? Monta päivää olen ajatuksissani viettänyt seurassasi. Tässä käteni. Nimeni on Arthur-a-Bland; me kaksi emme milloinkaan eroa."
"Tervetuloa joukkoomme, Arthur-a-Bland", sanoi Robin Hood, kun he puristivat kättä, "sillä sinä olet yhtä etevä sauvaottelija kuin meidän oma Pikku Johnimme."
Sitten Arthur sanoi:
"Voi kerropa, kerropa kernaasti,
Sitä mielin mä kuunnella,
Miten voi Pikku John, hän sukua on
Mulle äitini puolelta."
"Mitä, haluaisitko nähdä Pikku Johnin?" sanoi Robin. "Se käy helposti laatuun, sillä minun uskollinen seuralaiseni ei milloinkaan ole kaukana päälliköstään."
Ja samassa hän pani torvensa huulilleen ja puhalsi pitkään ja kimeästi. Hetken kuluttua tuli kookas mies juosten metsästä ja riensi heidän luokseen.
"Mitä tahdot, johtaja?" huusi Pikku John. "Ole hyvä ja kerro. Olet viskannut maahan miekkasi ja jousesi ja seisot sauva kädessä tätä miestä vastassa. Pelkään, että asiasi ovat hullusti." Pikku Johnilla oli täysi syy arvella näin, sillä veri oli virrannut Robinin kasvoille ja kuivunut siihen, niin että hän näytti omituisen ja surkean näköiseltä.
Mutta Robin virkkoi naurahtaen:
"Niinpä seisonkin, minut seisomaan sai
Tuo nahkuri nuhteeton;
Hauska veitikka, työssä taitava,
Hyvin nahkani parkinnut on."