"Se oli kelpo isku ja miehen kädestä!" huusi eräs kaupunkilainen. "Hal sai itse, mitä toiselle aikoi. Oikeutta kerjäläiselle!" ja puhuja heilutti isoa sauvaa päänsä ympäri.
Tätä kelpo miestä kannattivat hänen tuttavansa niin pontevasti, että metsänvartijoiden oli luovuttava aikomuksestaan. He vetäytyivät pois happamen näköisinä kantaen hävinnyttä kumppaniaan mukanaan.
"Kuule, kerjäläinen", huusi kaupunkilainen, joka oli noussut häntä puolustamaan. "Osaatko ampua yhtä hyvin kuin iskeä?"
"Osaan, mestari, osaan minä", vastasi Pikku John ylpeästi.
"No sitten, kunnon naapurit", sanoi hyväluontoinen mies katsellen ympärilleen ystäviinsä, "me saatamme kerjäläisen ampumapaikalle, sillä tänään saamme luullakseni nähdä tavallista parempaa ampumista."
Tähän hänen ystävänsä suostuivat ja lähtivät joukolla kerjäläisen mukana kilpa-ammuntapaikalle, jotta vihastuneet metsänvartijat eivät häntä häiritsisi. Pikku John siis kirjoitti nimensä kilpailuluetteloon ja meni ampumaan. Nimekseen hän ilmoitti Reynaud Greenleaf, joka merkitsee "vihreän metsän kettu", ja hän nauraa hihitteli ajatellessaan, kuinka hyvin nimi sopi hänelle.
Kilpailut alkoivat tavallisella maaliinammunnalla, ja siinä kerjäläinen osoittautui parhaaksi. Kolmen parhaan ampujan oli sitten ammuttava kaikista vaikeimpaan maaliin — maahanpystytettyyn pajukeppiin. Noista kolmesta ainoastaan kerjäläinen kykeni suorittamaan tämän taitotempun. Hänen nuolensa halkaisi pajukepin yhtä varmasti kuin jos terävä veitsi olisi viiltänyt sen kahtia.
"Tämä on paras jousimies, minkä eläessäni olen nähnyt!" huusi sheriffi, joka läheltä seurasi kilpa-ammuntaa. Hän oli vasta ensimmäistä kertaa ulkona sen jälkeen, kun hänen olkapäässään oleva haava oli parantunut, ja päivän urheilu huvitti häntä suuresti.
"Tule tänne, kerjäläinen!" hän huusi, ja Pikku John astui esiin ja notkisti nöyrästi polvensa ylpeälle sheriffille.
"Mikä on nimesi ja mistä tulet?" huusi sheriffi.