"Nimeni on Reynaud Greenleaf, teidän kunnianarvoisuutenne, ja olen syntynyt Holdernessissa", vastasi Pikku John.
"Oletpa sinä hyvä jousenkäyttäjä, Reynaud Greenleaf Holdernessiläinen", sanoi sheriffi.
"Olen", sanoi Pikku John itsekseen, "sillä muuten en milloinkaan olisi ampunut nuolta olkapääsi läpi, ylpeä sheriffi", mutta ääneensä hän ei vastannut mitään, notkisti vain kunnioittavasti polvea.
"Häpeä on sinunlaisesi jousimiehen käydä ryysyissä ja riekaleissa", virkkoi sheriffi. "Kuule, tule minun palvelukseeni, hyvä mies; joka vuosi annan sinulle kaksikymmentä markkaa palkkaa."
Pikku John suostui heti, sillä sheriffin palveluksessa ollen hän tiesi varmasti saavansa selville kaikki haluamansa asiat. Hän siis lähti sheriffin taloon ja ryhtyi hänen palvelukseensa. Ja sheriffi uskoi saaneensa ensiluokkaisen jousimiehen henkivartiostoonsa. Pikku John virnisteli itsekseen ja sanoi hiljaa: "Paljon kiitoksia, ylpeä sheriffi, luule sinä vain Reynaud Greenleafia omaksi mieheksesi. Pahoin pelkään, että minusta tulee huonoin palvelija, mitä sinulla kuuna päivänä on ollut." Jonkin aikaa Pikku John eli Reynaud Greenleaf vietti kissan päiviä sheriffin talossa. Hän söi ja joi mitä parasta löytyi; hän istuskeli takkavalkean ääressä tai auringonpaisteessa eikä milloinkaan puuttunut mihinkään työhön. Tämä harmitti muonamestaria, itsetietoista miestä joka odotti jokaisen palvelijan tanssivan hänen pillinsä mukaan. Mutta kun hän antoi Reynaud Greenleafille jonkin tehtävän, ei tuo iso, laiska junkkari liikahtanut paikaltaan, sanoipa vain: "Minä olen jousimies, herra muonamestari. Hakekaa minua, kun on ampumisesta kysymys, silloin olen valmis. Mutta siihen saakka jättäkää rauhaan."
Eräänä aamuna venyi Pikku John vuoteessaan hyvin pitkään, ja kun hän vihdoin nousi, hän kuuli sheriffin lähteneen metsästämään.
"Vai niin", ajatteli Pikku John, "sheriffi on lähtenyt metsästämään ja eiköhän vain iloiseen Sherwoodiin? Hyvä, minäkin ikävöin takaisin vihreälle salolle, ja joudanpa tästä jo lähtemäänkin!" Sillä Pikku John oli kuunnellut silloin kun moni oli luullut hänen nukkuvan, ja katsellut, kun moni oli luullut hänen silmiensä olevan ummessa, eikä hän ollut nähnyt eikä kuullut mitään, mikä olisi osoittanut sheriffin suunnittelevan salajuonia Robin Hoodia ja hänen henkipattojoukkuettaan vastaan. Hän alkoi käsittää, että heille metsään saapunut huhu oli väärä.
"Syön hyvän aterian", ajatteli Pikku John, "ja sitten lähden johtajani luo." Pikku John siis nousi ja lähti etsimään leipää, lihaa ja olutta.
Hän meni ruoka-aittaan ja sinne johtavassa käytävässä hän kohtasi muonamestarin. "Hyvä herra muonamestari", hän sanoi, "ole hyvä ja anna minulle vankka aamiainen, sillä olen nälkäinen kuin susi keskitalvella."
"Ole vain minun puolestani!" huusi muonamestari. "Aamiaisaika on aikoja sitten ohi ja ruoka on korjattu pois. Kaikkea, nythän on paremminkin päivällisaika!"