Pikku John lähti juoksemaan takaisin niin tulista kyytiä, että sheriffin oli pakko panna hevosensa laukkaamaan, ja sillä tavoin isäntä palvelijoineen erkani muusta seurueesta. Pian he saapuivat puiden lomassa olevalle aukiolle, ja siellä seisoi Robin Hood Lincolnin-vihreässä puvussaan, torvi kädessä.
"Katsokaa, herra sheriffi!" huudahti Pikku John, "tässä on se komea hirvi!"
Ja samassa Robin Hood töräytti torvellaan merkkitoitotuksen, ja heti syöksyi puiden piilosta puolisentoistasataa jousimiestä, jotka tervehtivät sheriffiä kovalla huudolla, mikä sai metsän kaikumaan. Sheriffin miehet kuulivat huudon ja pakenivat, mutta sheriffi oli henkipattojen keskellä ja tiesi olevansa vanki.
Sheriffi seisoo vain,
hän murheissansa on;
"Voi, Reynaud Greenleaf, voi,
mun petit, kelvoton!"
"Vannon, herra", sanoi Pikku John, "että saatte syyttää itseänne. Jos olisitte pitänyt taloutenne paremmassa järjestyksessä, olisin minä saanut päivälliseni oikeaan aikaan eikä tätä olisi mahdollisesti tapahtunut."
"Tervetuloa salolle, sheriffi!" sanoi Robin, mutta sheriffi oli edelleen hyvin yrmeän näköinen ja pelkäsi, miten hänen käy, kun pakomahdollisuuksia ei ollut. Samassa Pikku John tarttui hänen hevosensa suitsiin ja lähti astumaan eteenpäin henkipattojen seuratessa perässä. Kolme mailia kuljettuaan he saapuivat metsän sydämessä olevalle avonaiselle kentälle. Iso nuotio loimusi aukion keskellä, iloinen pihisevä ääni kantautui korviin ja miellyttävä haju tunkeutui sieraimiin. Sheriffille herahti vesi suuhun, sillä hän oli hyvin nälissään, ja hänen silmänsä aukenivat selko selälleen, kun hän näki oman kokkinsa siinä paistamassa mainioita hirvenlihaviipaleita.
"Saatte illastaa kanssamme, sheriffi!" sanoi Robin Hood. "Ruokamme on kyllä yksinkertaista, mutta nälkä on oleva kuninkaallisena kastikkeena näissä kuninkaallisissa kesteissä, sillä sellaiset ne tietenkin ovat, koska illalliseksi syömme kuninkaan hirveä."
Sheriffi istuutui tammen juurelle ja vilkuili levottomana ympärilleen. Hän oli tehnyt monta yritystä siepatakseen nuo junkkarit ja nyt he olivatkin siepanneet hänet. Hän tiesi, että he olisivat olleet varman kuoleman omat, jos olisivat joutuneet hänen käsiinsä, ja nyt ollessaan heidän seurassaan hän tunsi päänsä olevan hyvin löyhästi hartioissa kiinni. Samassa Robin Hood tuli hänen luokseen.
"Illalliselle, illalliselle, herra sheriffi!" hän huusi. "Joutukaa, erinomainen hirvipaisti odottaa meitä."
Sheriffi lähti heti, sillä hän oli hyvin nälissään ja sitä paitsi hänessä heräsi toivo, että henkipatot ehkä säästävät hänen henkensä. Ei näyttänyt luultavalta, että heillä oli kovinkaan pahoja aikeita hänen varalleen, koska ensi työkseen tarjosivat hänelle hyvän illallisen.