Eräänä päivänä Robin Hood, Puna-Will ja Pikku John käyskentelivät valtatiellä. He olivat menneet metsän tuolle puolen ja saapuneet avoimelle kentälle, kun kuulivat iloisen äänen laulavan. He pysähtyivät kuuntelemaan ja kuulivat seuraavat sanat:
Ei kartanon herrat, ei ritarit,
Ei paronit urheatkaan,
Ei paronit urheatkaan,
Tohdi astua Wakefieldin kaupunkiin:
Karja pantiksi otetaan.
Nuo kolme henkipattoa kulkivat vähän matkaa eteenpäin ja näkivät silloin rotevan, iloisen näköisen miehen istuvan maassa, selkä orjantappurapensaaseen, ja liverrellen kuin mustarastas.
"Tunnen hänet", sanoi Pikku John. "Se on Vihreä Yrjö, Wakefieldin karsinavahti."
Karsinavahti oli mies, joka piti huolta takavarikkokarsinasta, ja hänen velvollisuutensa oli sulkea sinne kaikki kuljeksivat elukat.
"Näyttää iloiselta mieheltä", tuumaili Robin Hood; "mutta hän ei ole niitä, joita me etsimme. Lähdetään tuonne päin", ja hän poikkesi tieltä. Mutta tuskin he olivat kulkeneet kymmenkunta askelta, kun karsinavahti lakkasi laulamasta ja huusi heitä pysähtymään:
"Hoi, takaisin, veikkoset,
Tielle väärälle lähditte;
Ootte valtatieltä te poikenneet
Ja menossa pelloille."
"Tässäpä rohkea mies", sanoi Robin Hood hiljaa seuralaisilleen. "Meitä on kolme ja hän on yksin ja kuitenkin hän kieltää meitä poikkeamasta valtatieltä."
"Luullakseni hän on niin uljas mies kuin täältä pohjoisesta ikinä voi löytää", lausui Pikku John. "Hän on tietääkseni voittanut monta mainiota vetoa miekalla ja kilvellä."
"Koetellaanpa häntä", sanoi Robin. "Rohkea luonto on minulle mieleen ja mielelläni liitän hänet joukkoomme, jos hän kalskahtaa oikealta metallilta."