"Ikävätä menettää sinut."
"Niinhän se on, mutta hyvästi nyt."
Kuultuaan oven sulkeutuvan hänen jälkeensä lordi ja lady Valleys katsahtivat toisiinsa hymyillen epävarmasti.
Pikkuinen neuvottelu, jonka Ann oli keskeyttänyt, oli saanut alkunsa seuraavalla tavalla.
Tottuneena vetäytymään tähän hiljaiseen ja kotoiseen huoneeseen, joka ei ollut hänen virallinen työhuoneensa, missä häntä aina saattoivat sihteerit häiritä, lordi Valleys oli tullut tänne ylös lunchin jälkeen tupakoimaan ja märehtimään erästä kiusallista asiaa.
Asia koski Pendridnyn maatilaa Cornwallissa. Se oli kauan kiihdyttänyt hänen asiamiestään ja häntä itseään, ja hänen oli nyt tehtävä lopullinen päätös. Kysymys oli kahdesta maatilan pohjoispuolella olevasta kylästä, joiden asukkaat olivat kokonaan riippuvaisia erään suuren kivilouhimon käynnistä, louhimon, joka jonkun aikaa oli tuottanut tappiota.
Suopeana miehenä hän oli perin vastahakoinen käyttämään keinoa, joka olisi saattanut hänen alustalaisensa pulaan, semminkin niissä tapauksissa, jolloin ei ollut ollut mitään kahnausta hänen ja heidän välillään. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan asia oli seuraava: Lukuunottamatta tätä louhimoa Pendridnyn maatila ei ollut vain kannattava, vaan vieläpä voittoatuottava liike, mikä hankki varoja Valleys Housen, Newmarketissa olevan kilparadan ja muiden yleisten menojen peittämiseen. Käytettäessä tätä louhimoa edelleen ja pidettäessä huolta Pendridnyn kunnossapysymisestä ja maksettaessa eläkkeitä yli-ikäisille palvelijoille asia muuttui kokonaan toiseksi.
Istuessaan siellä tänä iltapäivänä poltellen mielipiippuaan hän oli lopultakin tullut siihen johtopäätökseen, ettei voinut tehdä muuta kuin sulkea louhimon. Hän ei ollut tehnyt tätä päätöstä helposti, vaikka, ollaksemme oikeudenmukaisia häntä kohtaan, tieto siitä, että tämä päätös tuli aiheuttamaan melun paikallisessa ja kenties koko kansallisessa lehdistössä, oli pikemminkin kannustanut häntä tekemään sen kuin pidättänyt häntä siitä. Hän tunsi kuin häntä olisi tahdottu pakottaa, eikä pitänyt pakotuksesta. Riistää noilta köyhiltä ihmisiltä heidän välitön toimeentulonsa oli hänestä, sen hän tiesi, paljon vaikeampaa kuin niistä, jotka tulivat nostamaan siitä melun, mutta hänen omatuntonsa oli puhdas ja hän saattoi jättää huomioonottamatta tuon syntyvän melun pelkkänä puoluevihana. Hän oli koettanut tutkia tätä asiaa rehellisesti kaikilta puolin ja oli tuuminut näin: Jos minä pidän tätä louhimoa käynnissä, niin minä tosiasiassa hyväksyn köyhdyttämisperiaatteen, koska minä luonnollisesti odotan, että jokainen minun maatilani kannattaa omat rakennuksensa, viljelyksensä, metsästysalueensa ja ottaa osaltaan osaa tämän talon, minun perheeni, rotuhevosten ja kaikkien niissä käytettävien ihmisten ylläpitoon. Jos minä sallin jonkun kannattamattoman liikkeen olla käynnissä, niin se merkitsee sitä, että minä köyhdytän toiset vuokralaiseni toisten kustannuksella. Sen täytyy sentähden olla väärää taloutta ja salaista sosialismia. Edelleen, jos loogillisesta asiaa ajatellaan, se saattaa johtaa minut perikatoon, minkä salliminen, vaikka en mieskohtaisesti tekisikään vastaväitteitä, merkitsisi sitä, että en usko olevani perinnäistapojen ja koulutukseni perusteella paras välikappale, jonka avulla valtio voi taata kansan hyvinvoinnin…
Kun hän oli tullut tähän kohtaan mietteissään, hänen mielensä, tai paremmin sanoen hänen olennainen itsensä, oli luonnollisesti noussut pystyyn ja sanonut, että se oli järjetöntä!
Persoonattomuus oli muodissa, ja tavallisesti hän uskoi ajattelevansa sillä lailla. Oli kuitenkin kohta, missä mahdollisuus tehdä siten taukosi ilman että hän itse, hänen säätynsä tai isänmaa tuli petetyksi. Tuohon argumenttiin, jonka hän oli kylliksi viisas esittämään itselleen kernaammin kuin sallimaan, että joku toinen olisi sen hänelle esittänyt, siihen, että oli suhteetonta, että yksi mies saattoi yhdellä kynänpiirrolla määrätä satojen kohtalot, satojen, joilla oli samanlaiset aistit ja tunteet kuin hänelläkin, hän oli vastannut: "Jos minä en sitä tee, niin sen tekee joku rahamies, yhtiö — tai, mikä pahempi, valtio!" Kun osuustoiminnalliset yritykset olivat hänen mielestään vieraita maan hengelle, niin ei ollut muuta valitsemisen varaa, mikäli hän saattoi ymmärtää. Tosiasiat olivat tosiasioita, eikä niitä saanut jättää huomioonottamatta.