Lady Casterley mutisi:
"Lapseni, nyt voit mennä, minun täytyy ajatella. Sinä sanoit, että hän tulee kysymään Dennisin neuvoa? Tiedätkö sinä mrs Noelin osoitetta? Kysy Barbaralta, kun tulet kotia, ja soita se minulle." Tyttärensä suudelman jälkeen hän lisäsi julmasti:
"Minä tulen elämään niin kauan, että näen hänet satulassa, vaikka olenkin seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta vanha."
Kun hänen tyttärensä auton ääni oli hälvennyt, hän painoi sähkökelloa.
"Jos lady Valleys soittaa, niin älkää ottako sanomaa vastaan, vaan kutsukaa minut puhelimeen, Clifton." Nähdessään tämän jääneen paikoilleen hän lisäsi terävästi: "Mitä nyt?"
"Toivon, että hänen ylhäisyytensä terveydestä ei kuulu mitään ikävää!"
"Ei mitään ikävää."
"Suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne, mutta minä olen jonkun aikaa tuuminut kysyä teiltä jotakin."
Ja tuo vanha mies kohotti kätensä erikoisen arvokkaasti tahtoen sillä sanoa: Suottehan anteeksi, että ihmisenä kerran puhuttelen teitä ihmisenä.
"Minä tiedän hänen suhteensa", jatkoi Clifton, "se on tuottanut minulle suurta levottomuutta, minä kun tunnen hänen ylhäisyytensä niin hyvin ja minä kun kuulin hänen sanovan jotakin erikoista, kun hän oli täällä heinäkuussa. Olisin hyvin kiitollinen, jos voisitte vakuuttaa minulle, että hänen urallaan ei ole mitään esteitä."