Miltoun teki seuraavan huomautuksen:
"Joita ilman mitään rakennusta ei voida rakentaa."
Courtier väisti.
"Se on kokonaan toista, ystäväni, kuin pitää niitä itse rakennuksena? Ne ovat esineitä, jotka on revittävä alas niin pian kuin mahdollista, jotta jäisi tilaa rakennukselle, joka alkaa maasta eikä taivaasta. Kaikki lain telineet ovat olemassa vain ajan säästämiseksi ja siksi, että tuo temppeli ei menettäisi suuntaansa eikä kohotessaan poikkeaisi pois suunnitelmasta."
"Ei", sanoi Miltoun, "ei! Mainitsemanne telineet ovat arkkitehdin ymmärryksen tuotteita, joita ilman tuo temppeli ei kohoa eikä voi kohota, ja tuo arkkitehti on Jumala, joka vaikuttaa niiden henkien ja sielujen kautta, jotka ovat Häntä lähinnä."
"Me olemme nyt alkukalliolla", huudahti Courtier. "Teidän Jumalanne on tämän maailman ulko-, minun Jumalani sen sisäpuolella."
"Ja nuo kaksi eivät tule koskaan kohtaamaan toisiaan!"
Seurasi vaitioloja Miltoun huomasi, että he olivat tulleet Leicester Squarelle — mikä oli rauhallinen ennen teatterien tyhjenemistä, rauhallinen, mutta odottava, ja missä lyhtyjen valo synkältä taivaalta pudonneiden keltaisten tähtien tavoin tarttui konserttisalien ja kahviloiden vaaleihin haamuihin, eräänlaisen välkkyvän hohteen langetessa plataanipuiden hiljaisille lehdille.
"'Vaalea irstailija' — tämä Square!" sanoi Courtier: "elävä kuin kasvot, eikä sen omituisella kauneudella ole rajaa! Ja, Jupiterin kautta, jos tunkeudutte kyllin syvälle, niin tulette löytämään hyvyyttä täältäkin."
— "Ja turmeltuneisuutta — teidän piti sanoa!"