"Maapohja on nyt tasainen", sanoi Barbara, "voitko juosta?"
"Minä luulen", huohotti lady Casterley, ja äkkiä hän huomasi olevansa puoliksi irrallaan maasta ja lentävänsä porraspuuta kohden. Hän kuuli takaapäin melua ja sitten Barbaran äänen:
"Meidän täytyy pysähtyä. Se ajaa meitä takaa. Asetu minun taakseni."
Isoäiti tunsi, miten häneen tartuttiin takaapäin kaksin käsin, joiden ote tuntui hullunkuriselta. Vaistomaisesti hän tunsi olevansa selitysten tyttärentyttärensä kanssa.
"Anna minun mennä!" hän huohotti, "anna minun mennä!"
Ja äkkiä hän tunsi työnnettävän itseään porraspuuta kohden.
"Huis!" hän sanoi, "huis!"
"Isoäiti", sanoi Barbaran ääni tyynenä ja hengästyneenä. "Älä puhuttele sitä! Sinä vain ärsytät sitä! Olemmeko lähellä porraspuuta?"
"Kymmenen yardin päässä", läähätti lady Casterley.
"Pidä varasi sitten!" Vanha rouva tunsi ympärillään tuulenpuuskan, sysäyksen, noston ja kieppauksen ja oli porraspuun tuolla puolen. Härkä ja Barbara, yardin tai parin päässä toisistaan, olivat toisella puolella. Lady Casterley otti esiin nenäliinansa ja huiskutti sitä. Härkä katsahti ylöspäin, Barbara, joka oli paljasta kättä ja jalkaa, tuli luiskahtaen toiselle puolelle.