Hänen katseensa oli kiintynyt erääseen paikkaan, missä iso rautu oli noussut tyynempään, kahvinväriseen syvänteeseen. Hän tunsi tuon vähintään puolen naulan painoisen veitikan, ja hänen ajatuksensa alkoivat pyöriä hänen päässään, punniten perhosten erilaisia ansiopuolia. Hänen sormiaan syhyi myöskin, mutta hän ei liikahtanut, ja saarnipuu alkoi värisyttää lehtiään, ikäänkuin myötätunnosta.
"Katsoppas tuota haukkaa!" sanoi Miltoun. Suoraan heidän yläpuolellaan, hieman ylempänä kukkulain huippuja, hiirihaukka pysyttelihe paikoillaan. Heidän liikkumattomuutensa vaikutuksesta se katseli alas heihin, nähdäkseen, olivatko he jotakin syötävätä. Sen suurten siipien ylöspäin käännetyt päät lerppuivat, aivan kuin näyttääkseen, että tuo haukka oli osana ilman elävää riemua — että se oli vapauden symbolina ihmisille ja kaloille.
Lordi Dennis katsahti sisarensa tyttärenpoikaan. Tuo poika — sillä mitä muutakaan oli kolmekymmentä seitsemäänkymmeneenkuuteen verrattuna? — otti kaikki vakavalta kannalta, oli sitten kysymyksessä mikä tahansa, hyvin vakavalta kannalta! Hän oli sellaisia — juoksi kunnes kaatui. Hän oli sellaisia, joita on kaikkein vaikein auttaa — sellaisia, jotka aiheuttavat ikävyyksiä — jotka saattavat asiat haitallisiksi itselleen! Ja vanhan miehen mieleen muistui Prometheuksen kuva, Prometheuksen, jota kotka raateli. Se oli hänen lempitragediansa, jota hän luki vielä ajoittaisin kreikankielellä, käyttäen apunaan silloin tällöin sanakirjaa, jonkun unhotetun sanan merkityksen selvillesaamiseksi. Niin, Eustace oli korkeuksien ja syvyyksien mies!
Hän sanoi rauhallisesti:
"Luulen, ettet halua puhua siitä!"
Miltoun pudisti päätään, ja jälleen seurasi hiljaisuus.
Nähdessään heidän liikkuvan hiirihaukka räpäytteli siipiään koiperhosen tavoin ja liiteli tiehensä. Punarintasatakieli katseli heitä sensijaan sammaleisen kiven kirjavasta lämmöstä. Syvänteestä kuului toinen molskahdus.
Lordi Dennis sanoi joustavasti:
"Tuo veitikka on ilmestynyt toistamiseen. Minä luulen, että se tarttuu 'Wistmanin syöttiin'." Irroitettuaan hatustaan viimeisen perhosen ja kiinnitettyään sen hän alkoi uittaa siimaansa.
"Nyt minä pyydystän sen!" hän mutisi, mutta Miltoun oli jo mennyt tiehensä…