Seurasi sitten senlaatuinen hiljaisuus, jonka kuluessa ihmiset — joiden hengillä, vaikka ovatkin erilaiset, on tietty yhteinen suuruutensa — voivat sanoa niin paljon toisilleen.
Lopulta Miltoun puhui:
"Minä olen elänyt pilvissä, siltä tuntuu. Te olette mrs Noelin vanhempi ystävä. Nyt on kysymys siitä, mitä olisi tehtävä, jotta hänelle olisi mahdollisimman vähän häiriötä tuosta kurjasta huhusta!"
Ei edes Courtier olisi voinut lausua kärkevämmin tuota "kurja" sanaa.
Hän vastasi:
"Oh! Älkää kiinnittäkö siihen mitään huomiota. Antaa niiden hautua omassa hapatuksessaan. Hän ei siitä välitä."
Miltoun kuunteli liikuttamatta lihastakaan kasvossaan.
"Teidän ystävänne täällä", jatkoi Courtier hieman halveksivasti, "näyttävät olevan hämillään. Älkää salliko heidän tehdä mitään, älkää salliko heidän sanoa sanaakaan. Kohdelkaa tätä juttua sillä lailla kuin se ansaitsee. Se on kuoleva itsestään."
Miltoun hymyili kuitenkin.
"En ole varma siitä", hän sanoi, "että seuraukset olisivat sellaisia kuin luulette, mutta tulen kuitenkin noudattamaan neuvoanne."