"Mitä teidän ehdokkuuteenne tulee, jokainen vähänkin jalomielinen mies on liittyvä teihin sen vuoksi."
"Mahdollisesti", sanoi Miltoun. "Yhtäkaikki minä häviän vaaleissa."
Sitten hämärästi tietoisina siitä, että heidän viime sanansa olivat ilmaisseet heidän luonteenlaatunsa ja uskontunnustuksensa erilaisuuden, he tuijottivat toisiinsa.
"Ei", sanoi Courtier, "minä en koskaan usko, että ihmiset olisivat niin alhaisia".
"Ette usko, ennenkuin saatte nähdä."
"Kuitenkin kaikitenkin, vaikka me katselemmekin asioita eri kannalta, me tulemme samaan lopputulokseen."
Miltoun nojasi kyynärpäällään uuninreunukseen ja varjostaen kasvojansa kädellään sanoi:
"Te tunnette hänen historiansa. Eikö ole mitään keinoa hänen vapauttamisekseen?"
Courtierin kasvoille ilmestyi sama katse, joka tuli niihin niin usein silloin, kun hän puolusti jotakin menetettyä asiaa — aivan kuin hänen sydämessään palavan tulen savu olisi noussut hänen päähänsä.
"Vain se keino", hän vastasi tyynesti, "jota minä käyttäisin, jos olisin teidän asemassanne".