Samassa kiintyi katseeni nimilappuun — siinä oli tuskaa lievittävää. Silmänräpäyksessä olin temmannut huivin, kietonut Toddyn siihen, pistänyt hänet kainalooni ja olin matkalla talliin. Seuraavassa hetkessä istuin hevosen selässä ja ratsastin täyttä laukkaa kylään, sylissäni Toddy, jonka vaaleat kiharat liehuivat tuulessa. Ihmiset riensivät ulos ja töllistelivät meitä. Eräs vanha talonpoika joka ajoi vastaani, käänsi hevosensa ympäri, läimähytti vimmatusti piiskallaan ja läksi minua ajamaan takaa huutaen: "Ottakaa varas kiinni?" Jälkeenpäin sain kuulla, että hän luuli minun olevan jonkun Charley Rossin ryöstäjistä, varastettu lapsi kainalossa, ja 20,000 dollarin palkinto kajasti hänen silmiensä edessä. Apteekin edessä minä pysäytin hevosen niin äkkiä, että se lysähti takajaloilleen, syöksyin sisälle ja huudahdin:
"Antakaa tälle lapselle jotakin, joka saa hänet antamaan ylen — nopeasti? Hän on niellyt myrkkyä?"
Myyjä kiiruhti pulpettinsa luo sillä välin kun äidillisen näköinen nainen, jota hän juuri oli palvellut, puhkesi: "Pyhä Äiti! Menen hakemaan isä O'Kelleytä", ja hävisi. Tällä välin oli Toddy, johon lääke ei vielä ollut ruvennut vaikuttamaan, vetänyt apteekkarin kissaa hännästä ja tämän toimenpiteen seurauksena oli äänekäs vastalause kissan puolelta.
Seuraavien hetkien tapahtumat olivat laadultaan niin mullistavat ja äänekkäät, ettei niiden yksityiskohtainen kuvaaminen liene miellyttävää. Riittänee mainita, että Toddyn paino väheni huomattavasti ja että hän ajoittain oli kalman kalpea. Isä O'Kelley saapui juoksujalkaa ja oli sydämestään iloinen, ettei hänen palvelustaan tarvittu. Minä selitin kuitenkin, että jos roomalaiskatolilainen kaste ja pyhän veden priiskoittaminen voisi vaikuttaa edullisesti Toddyn luonteeseen, niin saattaisi koe olla paikallaan. Ratsastimme rauhallisesti kotiin ja kun pyysin, että Maggie koettaisi saada Toddyn vähän nukkumaan, kuulin sairaan sanovan veljelleen:
"Willy, kun minä olin kylättä, olin minä valatkala. En minä tylkenyt tuuttani Joonatta, mutta minä tyljin koko laattian täyteen muuta tavajaa."
Sinä aikana, joka vielä oli jäljellä, ennenkuin oli lähdettävä asemalle, omistin kaikki voimani pitääkseni lapset puhtaina; mutta menestykseni oli niin vähäinen, että lopulta kadotin kärsivällisyyteni. Ensiksikin tahtoivat he leikkiä sillä osalla pihanurmea, johon aurinko ei vielä paistanut. Sitten, sillävälin kun minä menin sisälle hakemaan tulitikkuja sytyttääkseni savukkeeni, oli Toddy tallustellut, kosteissa kengissään keskelle tietä, jossa pölyä oli nilkkaa myöten. Sitten he ryömivät nelinkontin kuistilla ja leikkivät karhua. Kumpainenkin halusi poimia kimpun kukkia äidille, ja Toddy haisteli varovaisuuden vuoksi jokaista kukkaa, jota hän lähestyi. Tämä aiheutti, että hänen nenänsä ennen pitkää oli liljan siitepölyn peitossa, niin että se loisti kirjavana kuin pahoinpidellyn nyrkkitaistelijan. Kun he hetkiseksi pysähtyivät työssään, kysyi Willy:
"Minkätähden toisilla miehillä kirkossa ei ole ollenkaan hiuksia päälaellaan, Harry eno?"
"Siksi", sanoin minä, mutta keskeytin äkkiä ravistellakseni Toddya, joka koetti saada kelloani povitaskusta, "siksi, että heillä on pahoja pikku poikia, jotka aina heitä vaivaavat, niin että hiuksetkin lopulta lähtevät."
"Titten minä luulen, että minunkin tukkani lähtee hyvin pian", huomautti Toddy loukkaantuneen näköisenä.
"Valjasta hevoset, Mike", huusin minä.