"Joko menet, Harry eno? Et ole kuunnellut iltarukouksiamme. Isä teki sen aina."
"No, anna tulla sitten."
"Sinun täytyy sanoa edellä", sanoi Willy, "niin isä aina teki."
Minä luin virsikirjasta pyhän Chrysostomin rukouksen. Tuskin oli ehtinyt "ameneen" kun Willy jo huomautti:
"Isä ei puhu mitään tuollaisista asioista. En luule, että tuo on oikein hyvä rukous."
"Lueppas sinä sitten hyvä rukous, Willy."
Willy sulki silmänsä ja alensi äänensä hyvin nöyräksi. Hänen kasvonsa olivat kuin nukkuvan enkelin. Hän alkoi:
"Rakas Jumala, me kiitämme Sinua koko tästä hauskasta päivästä, ja toivomme, että kaikilla pikku pojilla kaikkialla on myöskin ollut hauskaa. Suojele meitä ja kaikkia muita ensi yönä, äläkä salli mitään pahaa tapahtua. Niin, ja sitten on Harry enolla rintasokeria matkalaukussaan, niin hän ainakin sanoi rattailla. Me kiitämme Sinua siitä, että olet antanut Harry enon tulla tänne meille, ja me toivomme, että hänellä on paljon rintasokeria. Ja me rukoilemme Sinua, pidä huolta kaikista pikku pojista ja tytöistä, joilla ei ole isää ja äitiä, eikä Harry enoa, eikä rintasokeria, eikä vuoteita, missä nukkua. Ja ota meidät kaikki kuoltuamme taivaaseen Kristuksen tähden. Amen. Anna nyt meille rintasokeria, Harry eno."
"Hiljaa Willy, eikö Toddykin lue rukousta?"
"Kyllä, anna kuulua, Toddy."