"Nyt tahdon nähdä pyöjien pyöjivän", sanoi Toddy. Syöksyin ulos huoneesta ja läimäytin oven perässäni kiinni. Katsoin kelloani, se oli puoli yhdeksän. Olin ollut puolitoista tuntia noiden hirveitten lasten luona. Mutta olivatpa he sentään hauskoja, ja huolimatta siitä, että olin heihin kerrassaan harmistunut — nauroin. Mutta jos he nyt rupesivat tällä tavoin anastamaan aikaani, milloinka sitten saisin aikaa lukemiseen. Otin matkalaukusta Fisken "Kosmillisen Filosofian", menin alas kirjastoon, sytytin sikaarin ja aloin lukea lukulampun valossa. Tuskinpa olin päässyt alkuun, kun jo kuulin pikku askelia ja näin edessäni vanhemman sisarenpojistani. Jokainen piirre hänessä ilmaisi pettymystä, melkeinpä moitetta, kun hän puhkesi:
"Ethän sanonut 'hyvää yötä' et 'Jumala siunatkoon teitä', etkä mitään muutakaan."
"No hyvää yötä sitten."
"Hyvää yötä."
"Jumala siunatkoon sinua."
"Jumala siunatkoon sinua."
Willy näytti vielä odottavan jotakin. Viimein hän sanoi:
"Isä sanoo: Jumala siunatkoon kaikkia."
"No niin, Jumala siunatkoon kaikkia."
"Jumala siunatkoon kaikkia", vastasi Willy ja kääntyi vaieten astumaan ylös portaita.