"Harry eno, mistä puusta aijot tehdä pillin?"
"En tee sinulle ollenkaan pilliä, vaan sen sijaan ison kepin, jolla annan sinulle selkään, koska et ole hiljaa, kuten käsken."
"Mutta eno, isä ei lyö koskaan kepillä, vaan läimähyttää kädellään."
Taivas! Isä, isä ja aina vain isä! Eikö tuo isään vetoaminen koskaan loppunut. Kauhistuin huomatessani, että tunsin sydämessäni mitä syvintä vihaa erinomaista lankoani kohtaan. Yksi asia oli ainakin varma, nukkumisesta ei ollut puhettakaan. Siksipä pukeuduin ja menin ulos puutarhaan. Hurmaavien, tuoksuvien kukkasten ympäröimänä kulkiessani saavutin mielenmalttini takaisin ja olin iloinen kun Willy, vastattuani ruokakellon soittoon, riensi vastaani sanoen:
"Missä olit, Harry eno? Etsimme sinua sisältä joka paikasta, mutta emme nähneet sinusta jälkeäkään?"
Aamiainen oli erinomainen. Jälkeenpäin sain tietää, että Helena, tuo kunnon tyttö, oli jokaista ateriaa varten, minkä tulisin heidän kotonaan syömään, valmistanut ruokaluettelon. Koska minun ja sisaren poikieni pöytäkeskustelu ei ollut sitä laatua, että sen leviäminen tuottaisi mitään ikävyyksiä, pyysin palvelustyttöä, Maggia, auttamaan poikia ruokapöydässä ja annoin pienen juomarahan seurata pyyntöäni. Tällä tavoin vapautettuna edesvastuusta sisarenpoikieni kauhistuttavaan ruokahaluun nähden tein täyttä oikeutta aterialle, katselinpa vielä huvitettuna Willyä ja Toddya, jotka pikku haarukoineen ja lusikoineen olivat kovassa syömisen touhussa. Vähän aikaa he söivät äänettöminä ja nopeasti, mutta pian tuli pahin nälkä tyydytetyksi ja kielen siteet irtaantuivat.
"Hajjy eno", huomautti Toddy, "tuolla ylhäällä on niin hijmuten hautka ito kittu. Näytän ten aamulliten jälkeen."
"Toddy on tuhma pikku poika", sanoi Willy, "hän sanoo aina aamullinen aamiaisen asemasta."
"Mitä hän tarkoittaa kittulla, Willy?"
"Minä luulen että hän tarkoittaa matkakirstua", vastasi vanhempi sisarenpoikani.