Kiireessä, sinua alati rakastava
Helena siskosi.
J.K. Saat oman huoneen; siihen tuntuu pieninkin viileä tuulahdus, ja näköala on hurmaava. Lasten huone on aivan vieressä, niin että voit kuulla, jos heille yöllä jotakin tapahtuisi."
"Mainiota!" huudahdin. Käden käänteessä olin jo lähettänyt Helenalle sähkösanoman, jossa, kiittäen kutsusta, ilmoitin tulevani. Samalla olin ajatuksissani valikoinut mukaan otettavaa kirjallisuutta niin runsaasti, että sitä olisi riittänyt vaikkapa kahdeksitoista loma-ajaksi. En tosin ollut samaa mieltä Helenan kanssa siitä, että hänen poikansa olivat maailman kilteimmät, mutta tunsinhan heidät tarpeeksi hyvin tietääkseni, ettei heistä tulisi minulle paljoakaan vaivaa ja vastusta. Phil pienokaisen kuoltua edellisenä syksynä oli heitä elossa vain kaksi: viisivuotias Willy, josta muistan pikaisilta käynneiltäni Helenan luona vain ujot, vakavat, miettivät, hienot kasvot ja suuret, viattomat, läpitunkevat silmät, Melkeinpä pelkäsin katsetta noista silmistä. Tom selitti, että poika oli syntynyt profeetaksi tai suureksi hyväntekijäksi ja Helena ilmaisi ajatuksensa hyräilemällä Mulochin säettä:
"Oi päivää ihmeellistä, kun Willy kosiin käy."
Toddy oli kolmivuotias, huoleton pikku pallero. Tuolla vaalealla kiharapäällä oli herttainen tapa tanssia huoneeseen pujahtavien auringonsäteiden keskellä. Olin aina kadehtinut Tomin hevosia, puutarhaa, taloa ja sen asemaa, ja olin aivan ihastuksissani ajatuksesta, että saisin hallita ja vallita kaikkea tuota parin viikon aikana. Olin aina kunnioittanut Tomin makua mitä tulee sikaareihin ja punaviiniin, ja Hillcrestin naisasukkaat olivat, mikäli muistan, kuten muutkin maalaiskaunottaret — sukupuolensa suloisimpia.
Kolmen päivän kuluttua läksin matkaan ja, puolentoista tunnin junamatkan jälkeen New-Yorkista Hillcrestiin, jatkoin matkaani maanteitse Tomilaisten luo. Vähän matkan päässä lankoni talosta peljästyivät hevosemme äkkiä. Ärjäistyään hevosille kyytimies kääntyi puoleeni huomauttaen:
"Tuo oli yksi lurjuksista."
"Kuka", kysyin.
"Tuo pikku veijari, joka peljästytti hevoset. Tuo tuossa, risu ojossa. Olisipa hänen tapaistaan pyytää päästä hevosen selkään. Kas siinä sitä tullaan juoksujalkaa. Missähän se toinen on! Ainahan ne ovat yhdessä. Täälläpäin kutsutaan heitä lurjuksiksi, koska heillä on aina konnankujeet mielessä. Aina he säikyttävät hevosia, hätyyttävät lehmiä tai ajavat takaa kananpoikasia. Vanhemmat ovat kyllä kunnon ihmisiä, ja siksipä täytyykin noita lapsia ihmetellä."