Mike astui sisään tärkeänä ja salaperäisenä ja ojensi minulle kirjeen ja samaisen laatikon, jossa olin lähettänyt kukat neiti Maytonille. Mitä ihmettä tämä merkitsi. Repäisin kuoren nopeasti auki ja samassa silmänräpäyksessä Toddy kiljaisi:
"Tiinä on nukkeni kehto." Hän sieppasi laatikon, aukaisi sen ja näkyviin tuli — hänen nukkensa. Sydämeni jähmettyi, eikä sitä ollut omiansa rauhoittamaan seuraava kirje:
"Tämän mukana neiti Mayton palauttaa herra Burtonille lähetyksen, joka juuri saapui hänen korttinsa ohella. Hän tuntee sisällön herra Burtonin jommankumman sisarenpojan omaisuudeksi, mutta hänen on mahdotonta käsittää, miksi se lähetettiin hänelle.
Kesäkuun 20 päivänä 1875".
"Toddy", raivosin nuoremmalle sisarenpojalleni, joka hyväili harmillista nukkeansa ja soperteli sille hyväilysanoja, "mistä sait tuon laatikon?"
"Vaatenaulakolta", vastasi nuorukainen lainkaan pelkäämättä. "Täilytän titä kijjahyllyllä ja joku oli ottanut ten tieltä ja pittänyt tiihen ilkeitä, vanhoja kukkia."
"Missä sitten ovat kukkaset?" kysyin. Toddy vilkaisi ylös, ilmeisesti hämmentyneenä, mutta vastasi heti:
"Heitin ne poit, en tahdo nukkeni kehtoon mitään pahoja vanhoja kukkia. Näin titä tuuditan, kattot!" Ja tuo kauhea, pieni inhimillisten toiveiden turmelija heilutti laatikkoa eteenpäin ja taaksepäin mitä suurimmalla huolettomuudella, puhellen hyväillen kauniin kukkakimppuni sijaiselle.
Sanoa, että katselin nuhdellen Toddya olisi tunteitteni kuvaamista liian heikoin sanoin, mutta en myöskään voinut löytää sanoja, joilla ne olisin ilmaissut. Parissa lyhyessä hetkessä oli minulle selvinnyt, kuinka tavattoman tärkeää minulle oli kiinnittää neiti Maytonin huomio itseeni ja kuinka kovin erilaisena minä nyt sen halusin itseeni kiintyvän. Tuntui naurettavan epätodelta, että minä, jolla vuosikausien kuluessa oli ollut tusinoittain loistavia naistuttavuuksia ja aina olin osannut säilyttää kylmän järjen ja mielenmalttini, minä, joka aina olin pitänyt epämiehekkäänä kiintyä yhteen naiseen, ennenkuin oli tuloja tuhat dollaria vuodessa, minä, joka usein ja taidokkaasti olin väitellyt siitä, kuinka koko elämän kestävä kiintymys tai vain sen oireetkin, jotka ilmenivat ilman edelläkäypää toisen osakkaan luonteen huolellista tutkimista, olivat anteeksiantamatonta hullutusta, minä olin kumonnut jokikisen omista olettamuksistani ja aivan kuin pilkaksi luullulle viisaudelleni ja varovaisuudelleni sain tulla tuntemaan puutteellisuuteni kolmen vuotiaan pojan ja kauhean riepunuken kautta.
Armollinen ja jalostava sallimuksen voima, joka auttaa meitä kantamaan omat raskaat kärsimyksemme paremmin sen kautta, että huojennamme toisten huolia, tuli pian avukseni. Ankaran katseeni alla Toddy vähitellen unohti sekä nuken että kehdon, ja alahuuli työntyi surkeasti eteen- ja alaspäin, ja hän alkoi kovasti itkeä.