Toddylla etenkin oli sellainen ilme, etten voinut olla suutelematta häntä. Mutta kaikesta huolimatta olin hyvin valmis käyttämään hyväkseni uutta avaintani. Sitäpaitsi lukitsin toisenkin oveni.
V LUKU.
Mitä kirkossa tapahtui.
Seuraava päivä oli pyhä. Uskoin lujasti kolmannen käskyn sitovaan voimaan ja suureen viisauteen mikäli se koski lepoa, ja siksipä olinkin tunnontarkasti totuttautunut nukkumaan pyhä-aamuisin paria tuntia kauvemmin kuin arkisin. Mutta koska olin perinyt paitsi amerikkalaista omaatuntoa aito amerikkalaisen kammon ajan tuhlaamista kohtaan, valvoin säännöllisesti lauvantai-iltaisin paria tuntia kauvemmin kuin muina iltoina, eikä tämän pyhäpäivän edellinen ilta ollut mikään poikkeus, kuten lukijakin edelläolevasta voinee päättää. Mutta noin puoli kuuden ajoissa aamulla huomasin, etteivät sisarenpoikani samalla lailla tulkinneet Siinain lakia. He eivät olleet ainoastaan hereillä, vaan kiistelivät kiihkeästi ja kaikesta päättäen hyvin äänekkäästi, koskapa saatoin kuulla selvästi heidän sanansa. Uneliaalla suvaitsevaisuudella koetin olla välittämättä noista äänekkäistä rauhanhäiritsijöistä, mutta äkkiä aloin uskoa sijaissovitukseen, kun jokin lentävä esine suuremmalla vauhdilla kuin voimalla lensi suoraan nenänvarrelleni ja sitten se nopeasti ja tarpeettomalla voimalla asettui poikittain silmilleni. Hetken jännityksen perästä ja ihmeteltyäni kuinka tuo heittoesine saattoi tunkeutua suljettujen ovien ja ikkunoiden läpi huomasin, että syynä kaikkeen oli nukke. Sen kauheasta likaisuudesta päättäen oli se Toddyn omaisuutta. Sitäpaitsi huomasin, että molempien huoneiden välinen ovi oli auki.
"Kuka heitti tämän nuken", huusin ankarasti.
Vastausta ei kuulunut.
"Kuuletteko", pauhasin.
"Mitä, Harry eno", kysyi Willy erinomaisen kohteliaasti.
"Kuka heitti nuken?"
"Mitä?"