"Kuka heitti nuken, kysyn?"
"Ei kukaan."
"Toddy, kuka heitti tämän nuken."
"Willy sen heitti", vastasi Toddy niin epäselvällä äänellä, että oli aivan ilmeistä, että veljen käsi raskaana lepäsi pienellä huuliparilla.
"Willy, miksi sen teit?"
"Niin kun — kun — kun Toddy viskasi nukkensa minun suuhuni. Sen hiukset menivät suuhuni, ja kun minä en tahtonut hänen nukkeansa suuhuni, niin heitin sen takaisin hänelle. Ja sitten kun ei vuoteen jalkapääty ollut kylliksi korkea, se lensi oven läpi sinun vuoteeseesi."
Selitys oli ilmeisesti totuuden kanssa yhtäpitävä, vaikkakaan se ei voinut lievittää kipua silmässäni. Mutta ponnistukseni asian selville saamiseksi olivat saaneet minut niin täydellisesti hereille, ettei nukkumisesta voinut olla puhettakaan. Ja avoin ovi sitten! Oliko rosvo käynyt huoneessa? Ei, kelloni ja muistikirjani olivat paikoillaan.
"Willy, kuka aukaisi oven?"
Hetken viivyteltyään ikäänkuin hän olisi miettinyt kuka sen todellakin oli tehnyt Willy vastasi:
"Minä."