Ja entäs pikku kissasein?
Se myöskin poissa on.
No ihmettä, yht'aikaa ne
on päässeet piilohon!
Käyn äidin luo, ma aavistan
sen sinne mennehen
se sohvalla lie ottanut
taas pikku unosen.
Käy äiti, äiti, katsohan
näkyä hupaisaa:
kas, kissa unta ottelee
korissa makeaa!"
En voinut käsittää, missä tämän laulun vaikutus sisarenpoikani vaivoihin piili, mutta lopetettuani sen muuttuivat nyyhkytykset tyytyväisyyden huokaukseksi.
"Toddy", sanoin, "pidätkö enosta?"
"Pidän."
"Sanoppas sitten, kuinka tuo lystikäs laulu voi sinua lohduttaa?"
"Tuntuu vain niin hyvältä, eikä tee kipeätä", vastasi Toddy.
"Eikö tuntuisi yhtä hyvältä, jos laulaisin 'Syöstynä kuiluun synkän epätoivon?'"
"Ei, minä en pidä tynkättä epätoivotta ja jot tynkkä epätoivo tekiti minulle jotain pahaa, löitin ten heti aivan kuoliaakti."