Maanantaina olin puutarhassa jo auringon noustessa. Tänään Toddyn tuli viedä sovitukseksi tarkoitettu kukkavihkonsa neiti Maytonille, ja minä lupasin juhlallisesti, ettei mitään vaivaa säästettäisi, jotta hänen sovituksensa tulisi mahdollisimman kauniiksi. Tarkastin huolellisesti jokaisen kukkareunuksen ja lavan, jokaisen yksityisen kukkasen, niin että minulla viimein oli niiden mahdollisuudet niin täysin selvillä, kuin olisin tehnyt musteella ja kynällä niistä luettelon. Kun olin tämän tehnyt, neuvottelin palvelijattaren kanssa sisarenpoikieni puvuista. Hän alisti koko heidän pukuvarastonsa tarkasteluni alaiseksi, ja tutkisteltuani tarkasti kaikkia valitsin ne, joihin poikien oli pukeuduttava iltapäivällä. Sitten ilmoitin palvelijattarelle, että pojat lähtisivät päivällisen jälkeen kanssani käynnille muutamien rouvashenkilöiden luo ja että toivoin hänen pesevän ja pukevan lapset huolellisesti.
"Ilmoittakaa milloin haluatte lähteä, herra, ja minä alotan tuntia aikaisemmin", sanoi hän. "Ainoastaan silloin voi olla vakuutettu, etteivät he tuota teille häpeää."
Aamiaiseksi oli meillä muun muassa muhennettuja ostereita, joita syötiin syviltä lautasilta.
"Voi Todd", huudahti Willy, "nyt on meillä taasen kilpikonnalautaset — oi, kuinka hauskaa!"
"Ai, kilpikonnalautatet", kirkaisi Toddy.
"Mitä ihmettä te tarkoitatte, pojat?" kysyin minä.
"Näytän sinulle", sanoi Willy hypäten alas tuoliltaan ja kantaen osterilautastaan varovasti minua kohti. "Pistä pääsi lautaseni alle ja katso ylös, silloin näät kilpikonnan."
Hetkeksi unohdin, etten ollut ravintolassa, tartuin lautaseen, kohotin sitä ja tarkastin sen pohjaa.
"Tuossa", sanoi Willy osoittaen tehtaanleimaa, moniväristä tavaramerkkiä. "Etkö näe kilpikonnaa?"
Komensin Willyn heti paikalleen, tunnottomana Toddyn huomautukselle, että —