"Niin, tarkoitan sillä sitä, että hän on hieno nainen — hyvin miellyttävä nainen — maailman kaunein nainen — juuri sellainen henkilö, jonka haluaisin nähdä joka päivä ja kernaammin kuin kenenkään muun."
"Niin no, sitten respekti tarkoittaa samaa kuin rakastaa, eikö tarkoitakin, Harry eno?"
"Willy", sanoin äkkiä nopeasti, "juokse pyytämään Maggielta nyörinkappaletta — nopeasti!"
"Kyllä", sanoi Willy lähtiessään; "mutta tarkoittaahan, eikö tarkoita?"
Kello kahdelta käskin Maggien pukemaan sisarenpoikani ja kello kolme lähdimme vierailulle. Ei ollut helppoa kantaa Toddyn kukkavihkoa ja samalla pitää kummastakin pojasta kiinni, etteivät he pääsisi pensaikkoon heinäsirkkoja etsimään tai pellonpientareelle perhosia kiinni ottamaan, mutta suoriuduin siitä onnellisesti. Lähestyessämme Clarksonin täysihoitolaa tunsin, että lakkini oli toisella korvalla ja kaulaliinani vinossa, mutta en voinut korjata niitä, sillä näin Alice Maytonin kuistilla ja tunsin, että hän näki minut. Annoin kukkakimpun Toddylle ja lupasin hänelle kolme rintasokeripalasta, jos hän olisi varovainen eikä pudottaisi sitä. Niin astuimme puutarhaan. Samassa hetkessä kuin tulimme pensasaidan sisäpuolelle ja Toddy näki miehen kantavan ruohonleikkauskonetta ruohokentän poikki, huusi hän:
"Voi, tuolla on juohonleikkuukone!" ja pudotti innoissaan kukkakimpun. Sieppasin sen käteeni ennenkuin se putosi maahan, pakoitin tuon sopimattomasti käyttäytyvän nuorukaisen astumaan edelleen, tervehdin neiti Maytonia ja käskin Toddyn ojentamaan kimpun hänelle. Tämän hän onnellisesti suorittikin, mutta kun neiti Mayton kiitti häntä ja kumartui häntä suutelemaan, hän luikahti alas kuistilta kuin pieni ankerias, huusi "tule!" veljelleen ja hetkeä myöhemmin sisarenpoikani seurasivat ruohonleikkauskonetta jälkijoukkona kunnioittavan välimatkan päässä.
"Nuo ovat sisareni mielestä maailman parhaimmat lapset, neiti Mayton," sanoin minä.
"Niitä pikku miehiä!" vastasi neiti Mayton, "minusta on niin hauska nähdä lasten huvittelevan."
"Niin minustakin", sanoin minä, "kun en ole vastuunalainen heidän hyvinvoinnistaan; mutta jos olisin suunnannut kaikki ne ponnistukset, jotka näiden poikien vuoksi olen tehnyt, isäntieni etujen valvomiseen, niin nuo arvon herrat voisivat pitää minua korvaamattomana."
Neiti Mayton vastasi jotakin, ja me istuuduimme alkaen iloisesti keskustella yhteisistä tutuista, kirjoista, tauluista, musiikista ja seurapiirimme juoruista. Olisin voinut iloisesti keskustella Herbert Spencerin järjestelmästä, assyyrialaisista savitauluista tai mistä muusta ikävästä asiasta tahansa ja tuntea, että hänen läsnäolonsa moninkertaisesti korvasi kaiken. Kauniina, järkevänä, tyynenä, aistikkaasti puettuna, halveksien keimailua ja hänen seurapiirissään niin tavallista elämäänkyllästymistä, hän herätti koko miehisen ihailuni. Mutta voi! Ehkäpä en ansainnut niin suurta iloa, koska se loppui niin lyhyeen. Clarksonilla asui muitakin naisia täysihoidossa ja, kuten neiti Mayton ensi kerran tavatessamme aivan oikein huomautti, miehet olivat Hillcrestissä sangen harvinaisia. Naiset tulivat, tietystikin aivan sattumalta, kuistille ja jokainen heistä esitettiin minulle ja tavallinen kohteliaisuus ei sallinut minun puhutella neiti Maytonia enemmän kuin kerran kymmenen minuutin aikana. Aina muulloin ja kaikissa muissa tilaisuuksissa olisi näin monen naisen seura ollut minulle erinomaisen miellyttävää, mutta nyt —