"Söitkö nenäliinan myöskin?"
"En, minä heitin ten juman nenäliinan ikkunatta ulot, en minä tahdo likaitia, vanhoja nenäliinoja tievään huoneeteeni."
Olin niin iloinen huomatessani, että hänen palovammansa oli ollut lievä, että annoin anteeksi nenäliinaani kohdanneen solvauksen. Käskin Willyn tulemaan ylös, niin että heti saisin molemmat pojat vuoteeseen, ja vihdoin vapautuisin orjuudestani, jota oli kestänyt koko pitkän päivän. Mutta se ei ollut niinkään helppoa. Tietysti lankoni, Tom Lawrence, tietää paremmin kuin kukaan muu lastensa tarpeet, mutta minä en tule opettamaan lapsiani käyttämään siinä määrin hyväkseen vanhempien hyväntahtoisuutta. Heidän ohjelmansa käsitti satuja, laulua, opettavaa keskustelua, telmimistä, lanttien lahjoittamista ja niiden pistämistä pitkien väliaikojen jälkeen läkkisiin säästölaatikkoihin, jota seurasi korvia särkevä molempien laatikkojen kalisteleminen, sitten tuli rukoilla iltarukous, eikä se saanutkaan olla mikään tavallinen rukous; sitten pojat toimittivat oman hartautensa, jonka jälkeen minun sallittiin lähteä, kun ensin oli molemmin puolin toivotettu "Jumala siunatkoon sinua." Kun tänä iltana läksin heidän huoneestansa, heidän viattomien siunaustensa minua seuratessa, sai jonkunlainen päivän tapausten aiheuttama henkilökohtaisen heikkouden tunne minut hartaasti vastaamaan "amen."
Te äidit, joilla on poikia, vastaanottakaa kunnioitukseni ja arvonantoni, jota en sanoin kykene ilmaisemaan — ihmettelyni, jonka vertaista maailman suurteotkaan eivät ole minussa voineet herättää — ihailuni, joka on niin vakava ja nöyrä kuin katolilaisen Pyhän Neitsyen palvominen. Yhden ainoan päivän aikana olen minä, voimakas mies, jolla ei ole mitään muutakaan ajateltavaa, käynyt henkisesti ja ruumiillisesti raihnaiseksi, vain siksi, että minun piti huolehtia kahdesta pojasta, jotka eivät ole ylenmäärin vallattomia tahi häijyjä. Ja teillä, vain taivas tietää, kuinka se on mahdollista, on viikot, kuukaudet, vuodet, niin, vieläpä ihmis-ikä läpeensä samanlaisia kokemuksia ja niiden lisäksi taloushuolten taakka, sairautta ja väsymystä, surua ja tuskaa, joka särkee sydämenne kuin Pyhän Äidin ennen muinoin. Nuoren miehen, voimakasrakenteisenkin, kestävyys on teihin verraten vain heikkoutta. Salaisuus, joka piilee hermoissanne, heikkoudessaankin ihmeteltävissä, on suuremmoinen kuin tuulten voima. Teillä on useimmin tilaisuus osoittaa lujuutta kuin kuuluisammallakaan valtiomiehellä, teidän uljuutenne vähäksyen naurahtaa taistelutannerten urhoollisuudelle. Te olette saaneet valtioviisaudessa sellaista opetusta, jota ei kuuluisinkaan hovi voi tarjota. Sanovatko pilkkaajat, että te ette voi pitää hallitusohjia käsissänne? Helpompi on hallita raakalaisjoukkoa kuin olla itsevaltiaana teidän pienessä kuningaskunnassanne. Verrattuna miesten toimiin, ovat erehdyksennekin täynnä kunniaa. Olkoot puutteenne mitkä tahansa, teidän suuri, salainen, saavuttamaton voimanne nostaa teidät kunniapaikalle sotilaan, lainlaatijan ja papin yläpuolelle.
XI LUKU.
Auringonpaistetta.
Edellä oleva yksinpuhelu askarteli mielessäni maatessani vuoteellani, jonne olin heittäytynyt palattuani lasten huoneesta. Senjälkeen olin aivan mahdoton kaikkiin henkisiin ponnistuksiin seuraavaan aamuun asti, jolloin herättyäni huomasin nukkuneeni vuoteellani, jonne olin viskautunut, lähes kaksitoista tuntia poikkipäin epämukavassa asennossa ja riisuutumatta. Seuraava vaikutus, jonka sain, oli, että paksu kirje oli pistetty oven alitse huoneeseen. Olikohan mahdollista, että rakkaani? — nopeasti sieppasin kirjeen laattialta ja näin että se oli sisareni käsialaa ja että se oli paljoa paksumpi kuin niillä kukaan naishenkilö oli minua ennen onnellistuttanut. Avasin sen. Silloin siitä putosi joku toinen paperi, joka tietystikin oli luettelo siitä, mitä minun hyväntahtoisesti tulisi heille lähettää. Kirje kuului seuraavasti:
"Heinäkuun 1 p:nä 1875.
Rakas vanha veikko!
Nytpä haluaisin sinua oikein sisarellisen sydämellisesti syleillä. Minä en voi uskoa sitä ja kuitenkin minä olen aivan haltioissani. On liian ihmeellistä ajatella, että sinä, maltillinen, käytännöllinen, epärunollinen veikkoni olet saanut tuon tytöistä parhaimman, joka on hyljännyt niin monta edullista naimatarjousta. Mutta kun oikein ajattelen, olette te kerrassaan sopivat toisillenne. Haluaisin sanoa, että sitä olen aina niin tahtonutkin ja että kutsuin sinut Hillcrestiin saadakseni sen aikaan; mutta tuollaisen väitteen paha puoli on se, ettei sitä kukaan usko. Sinulla oli aina tapana tehdä kaikki, mikä sinua miellytti, ja mitä ei kukaan koskaan olisi tahtonut sinun tekevän, mutta nyt olet itsesikin voittanut.