Todellinen ystäväsi
Alice Mayton."
Voiko löytyä ihanampaa aamutervehdystä? Kaikki poikamaisuus, mikä minussa vielä oli, tuntui äkkiä pulpahtavan esiin ja sen sijaan, että olisin puhunut ja käyttäytynyt siivosti, kuten romaanisankarit tällaisissa tapauksissa, huusin: "Eläköön!" ja riensin hyppien lasten huoneeseen sellaisella kyydillä, että Willy hypähti istualleen vuoteessaan ja katseli minua nuhtelevin silmin. Toddy taas purskahti iloiseen nauruun ja yhtyi vapaaehtoisesti tanssiini. Silloin huomasin, että sade oli tauvonnut ja aurinko paistoi. Voisinhan hakea Alicea jälleen ajelemaan, lapset saattaisivat sen aikaa pitää huolta itsestään. Yht'äkkiä selvisi minulle suureksi surukseni, että lomani oli loppumaisillaan, ja halusin kiihkeästi tietää kuinka pitkäksi aikaa Alice vielä jäisi Hillcrestiin. Olisihan kauheata toivoa, että hän tulisi kaupunkiin ennen elokuun loppua, mutta kyllä minä kuitenkin —
"Harry eno", sanoi Willy, "isä sanoo, ettei ole kaunista istuutua mietiskelemään aamuisin, ennenkuin tukka on harjattu — niin hän sanoo minulle."
"Anteeksi Willy," sanoin hypähtäen ylös hämmennyksissäni; "ajattelin erästä hyvin tärkeää asiaa."
"Minunko pukkiani?"
"En, en tietenkään. Älä nyt hulluttele, Willy."
"Mutta minä ajattelen sitä hyvin usein, eikä se minusta ole ollenkaan hullua. Minä toivon, että se pääsee kuoltuaan taivaaseen. Onko enkeleillä pukin vetämiä rattaita, Harry eno?"
"Ei, rakas poikani — ne voivat liikkua ilman rattaita."
"Kun minä menen taivaateen", sanoi Toddy kohottautuen vuoteessaan, "niin minulla on paljon pukin-jattaita ja minä vien kaikki enkelit ulot ajelemaan."