Vastaukseni ei ollut suusanallinen, mutta Alice näkyi ymmärtävän ja hyväksyvän sen, koskapa hän jatkoi:
"En tahtoisi luopua mistään, mikä on tapahtunut — olenhan maailman onnellisin, ylpein nainen. Mutta me olemme kiirehtineet katsoen siihen, että olimme niin vähän tuttuja. Ja äiti on kauheasti tällaisia naimiskauppoja vastaan — hän on näet mielipiteiltään vanhanaikainen."
"Minähän olin kaikkeen syypää", sanoin minä, "tahdon heti pyytää häneltä kunnioittavimmin anteeksi. Ajan ja tuskan, joita en tarvinnut käyttää sydäntäsi vallatessani, voin uhrata äitisi suosion saavuttamiseen."
Katse, jonka sain tämän huomautukseni johdosta, olisi ollut minulle riittävä palkinto, vaikka minun olisi ollut lepytettävä niin monta anoppia, kuin mitä Brigham Youngilla on. Mutta hänen hymynsä hälveni, kun hän sanoi:
"Et käsitä mikä työ sinua odottaa. Äiti on hyvin hyväsydäminen, mutta hänen sydämensä ympäri on rakennettu täydellinen sopivaisuussääntöjen aita. Hänen aikanaan ja hänen piireissään kosiminen kävi säädyllisesti ja hitaasti, ja äiti luulee, että vieläkin on sellainen tapa; samaa mieltähän minäkin olen, mutta minusta voi olla poikkeuksia, äidistä ei. Pelkään, ettei hän voi pysyä tyynenä, jos hän saa tietää koko totuuden, ja enhän minä voi sitä häneltä salata. Tiedäthän, että minä olen hänen ainoa lapsensa."
"Älä salaa sitä häneltä, jollei sinulla itselläsi ole siihen syytä. Anna minun kertoa koko juttu, vastata kaikesta ja jos tarvitaan, kärsiä rangaistus. Äitisi on periaatteessa oikeassa, vaikka onkin olemassa eräs miellyttävä poikkeus, josta vain me tiedämme."
"Minä pelkään vain sinun vuoksesi", sanoi rakastettuni painautuen lähemmäksi minua. "Hän on perheestä, joka helposti kiihtyy, kun siihen vain aihetta on, ja minä en voi ajatella loppuun ajatusta, että sinä olisit tällaiseen purkaukseen syynä."
"Olen rohkeasti käynyt mitä kauheimpia tykkejä vastaan erään toisenlaatuisen rakkauden tähden, tyttöseni", minä vastasin, "ja voisin panna alttiiksi vieläkin enemmän sen tunteen tähden, jonka vuoksi sinua moititaan. Ja mitä minuun tulee, voisin kestää mitä muuta tahansa pikemmin kuin sitä ajatusta, että olisin pettänyt jonkun, erittäinkin tällaisen tyttären äidin. Sitäpaitsihan sinä olet hänen kallein aarteensa, ja hän on oikeutettu tietämään vähäpätöisimmänkin asian, joka jossakin suhteessa sinua vaivaa."
"Ja sinä olet niin hyvä, ja —" Mikä toinen ajatus toveriltani jäi sanoiksi pukematta, sen hänen rakkaat silmänsä välittömästi ja eloisasti ilmaisivat.
Mutta voi! Kuinka arkaa sydäntä vastaan lepäsikään hetkeä myöhemmin sinun poskesi, vaalea tyttöni! En vavahtanut ja vavissut nyt ensi kertaa eläissäni huomatessani, mikä oli ehdoton velvollisuuteni, en käynyt nyt ensi kertaa ankarampaa taistelua, kuin mitä miekan ja tykin avulla koskaan on käyty, taistelua, jossa olin alttiina suuremmille vaaroille kuin koskaan taistelutantereella. Minä voitin, kuten miehen tulee tällaisissa taisteluissa, jos hän ansaitsee elää; mutta en voinut auttaa, että tunsin itseni kotimatkalla alakuloiseksi.