§ 31. Kun nyt on pidetty tarpeellista huolta siitä, että ruumis pysyy voimakkaana ja vahvana ja kykenee siten tottelemaan hengen käskyjä ja täyttämään ne[49], niin on lähimpänä ja tärkeimpänä tehtävänämme ohjata henkeä oikealle tielle, niin että se kaikissa tiloissa suostuu vain sellaiseen, mikä on soveliasta järkevän, ajattelevan olennon arvolle ja jaloudelle[50].

§ 32. Jos se on totta, mitä minä olen sanonut tämän esityksen alussa ja mitä minä en epäile, nimittäin että ihmisten tavoissa ja kyvyissä havaittava erilaisuus johtuu heidän kasvatuksestaan enemmän kuin mistään muusta seikasta, on meidän syytä päättää, että lasten henkeä on suurella huolella kehitettävä ja lyötävä heihin jo varhain se leima, joka on sittemmin aina vaikuttava heidän elämäänsä: sillä menettelivätpä he hyvin tai pahoin, aina on kiitos tai moite kohdistuva siihen, ja kun he ovat jossakin suhteessa käyttäytyneet sopimattomasti, saadaan heistäkin kuulla tuo tavallinen lauseparsi: "Sehän kuvaa niin hyvin heidän kasvatustaan."

§ 33. Kuten ruumiin voimakkuus on pääasiallisesti sen kyvyssä kestää vaivaa ja ponnistusta, niin on hengenkin. Ja kaiken hyveen ja ansion ensimmäinen periaate ja pohja onkin siinä, että mies kykenee kieltäytymään haluistaan, vastustamaan omia taipumuksiaan ja seuraamaan vain sitä, mitä järki parhaaksi neuvoo, vaikka hänen mielitekonsa vetäisivätkin toiseen suuntaan.

§ 34. Suuri erehdys, jonka olen huomannut ihmisten tavassa kasvattaa lapsiaan, on juuri siinä, ett'ei tästä seikasta ole pidetty tarpeellista huolta oikeissa ajoin, ett'ei henkeä ole opetettu tottelemaan kuria ja noudattamaan järjen neuvoja silloin, kun se vielä oli herkimmillään ja taipuisimmillaan. Koska luonto on, viisaasti kyllä, määrännyt vanhemmat rakastamaan lapsiansa, ovat he varsin hetaita, ell'ei järki hyvin tarkkaan vartioi tätä luonnollista tunnetta, ovat he varsin hetaita, sanon minä, muuttamaan sen sokeaksi hellyydeksi. He rakastavat pienokaisiaan, ja sehän on heidän velvollisuutensa; mutta samalla rakastavat he usein lastensa mukana myös näiden vikoja. Lasten mieltä ei muka tule pahoittaa, heidän tulee muka saada noudattaa tahtoansa kaikissa asioissa, ja kun he eivät varhaisimpina vuosinaan kykene osoittamaan suuria vikoja, luulevat vanhemmat voivansa kaikessa rauhassa sietää heidän säännöttömyyksiään ja pitää leikin asiana sitä viehättävää pahanilkisyyttä, joka heidän nähdäkseen niin hyvin sopii siihen viattomaan ikäkauteen. Mutta Solon vastasi sangen hyvin eräälle liian hellälle isälle, joka ei tahtonut rangaista lastaan jostakin koirankujeesta, vaan puolusteli häntä, väittämällä koko juttua vähäpätöiseksi seikaksi: "Niinpä niin, mutta tottumus on tärkeä seikka".[51]

§ 35. Sitä sydänkäpystä pitää opetettaman jakelemaan iskuja ja nimittelemään ihmisiä jos jollakin tavoin, hänen pitää saaman mitä hän vain suvaitsee kirkua, ja hänen on lupa tehdä mitä häntä miellyttää. Täten vanhemmat, noudattamalla lastensa mieltä kaikessa ja hellittelemällä heitä liiaksi heidän ollessaan pieniä, turmelevat luonnon perusteet heissä ja kummastelevat sitten jälkeenpäin, saadessaan juoda katkeraa vettä, kun ensin ovat itse sen alkulähteen myrkyttäneet.[52] Sillä kun heidän lapsensa ovat kasvaneet isommiksi ja nämä pahat tavat heidän mukanaan, kun he ovat jo liian suuria alituisesti hyväiltäviksi ja kun eivät vanhemmat voi enää käyttää heitä leikkikaluinaan, silloin valittavat he, että ne nulikat ovat tottelemattomia ja pahanilkisiä, silloin suuttuvat he heidän uppiniskaisuudestaan ja kärsivät kovin niistä huonoista taipumuksista, joita he itse ovat synnyttäneet ja kehittäneet heissä; ja silloin olisivat he iloisia, vaikka ehkä liian myöhään, jos voisivat kitkeä pois ne rikkaruohot, jotka he olivat omin käsin istuttaneet ja jotka nyt ovat juurtuneet liian syvään lähteäkseen vain niin helpolla. Sillä jos ken on tottunut aina noudattamaan omaa tahtoansa joka asiassa niin kauvan kun hän vielä kulki lapsen mekossa, niin miksi ihmettelisimme, jos hän yhä haluaisi niin tehdä ja taistella oikeuksiensa puolesta silloin, kun hän käyttää kaatioita? Jota enemmän hän tosiaankin lähenee miehuuden ikää, sitä selvemmin näyttää aika hänen virheensä, niin että on vain harvoja vanhempia, jotka ovat silloinkin niin sokeita, ett'eivät niitä näkisi, tai niin tylsiä, ett'eivät tuntisi oman hemmoittelunsa pahoja seurauksia. Hän teki hoitajattarelleen mitä tahtoi, ennen kuin osasi puhua tai kävellä; hän oli vanhempiensa täydellinen herra siitä lähtien, kun hän osasi lörpötellä; kuinka hän nyt, kun hän on kasvanut suuremmaksi, kun hän on voimakkaampi ja älykkäämpi kuin silloin, kuinka hän nyt äkkiä rupeaisi itseään hillitsemään tai suistamaan omavaltaisuuttaan? Kuinka haluaisi hän seitsemän, neljäntoista, kahdenkymmenen vuotiaana menettää edut, joita vanhempain liiallinen hempeys jakoi hänelle niin arvelematta siihen asti? Kokeilkaapa koiralla tai hevosella tai jollakin muulla eläimellä ja katsokaa, voitteko niiden suuremmiksi ja vahvemmiksi tultua helposti poistaa ne ilkeät, äksyt kujeet, joita ne ovat oppineet nuoruudessaan, eikä kuitenkaan mikään luontokappale ole puoliksikaan niin itsepäinen ja kopea eikä halua puoliksikaan niin kiivaasti olla itsensä ja muiden herra kuin ihminen.

§ 36. Me olemme yleensä kylliksi viisaita alottaaksemme niiden kasvatuksen niiden ollessa vielä aivan nuoria, ja me ryhdymme hyvissä ajoin opettamaan muita luontokappaleita, joista haluamme saada hyötyä tai jotka tahdomme saada kelpaamaan johonkin. Vain omista jälkeläisistämme jätämme huolehtimatta tässä suhteessa, ja kun olemme tehneet heistä huonoja lapsia, odotamme typeryyksissämme heistä tulevan hyviä miehiä. Sillä jos lapsen pitää saaman rypäleitä tai sokerimanteleita heti, kun hänen vain tekee mieli, jott'ei se kullannuppu-parka vain huutaisi tai tulisi muutoin pahalle tuulelle, miksi ei hänen sallittaisi sitten suuremmaksi kasvettuaan noudattaa tahtoansa, jos hänen halunsa vetää häntä viiniin tai naisiin? Ne ovat varttuneemman ihmisen taipumuksille yhtä viekoittelevia kuin se, mitä hän pienenä ollessaan huusi, oli lapsen mieliteoille. Paha ei ole siinä, että ihmisellä on näiden erilaisten ikäkausien käsityskyvyn ja maun mukaisia haluja, vaan siinä, ett'ei niitä ole alistettu järjen määräysten ja kurin alaisiksi: eroitus ei ole siinä, onko meillä tai eikö meillä ole mielitekoja, vaan siinä, onko meillä voimaa hallita niitä ja kieltää ne itseltämme. Ken ei ole tottunut nuoruudessaan alistamaan tahtoansa muiden järjelle kuuliaiseksi, hän tuskin ymmärtää alistaa sitä omaa järkeänsä tottelemaan silloin, kun hän on sellaisessa ijässä, että hänen tulisi sitä käyttää. Ja millainen mies sellaisesta lapsesta sukeutuu, on helppo aavistaa.

§ 37.[53] Näihin erehdyksiin tekevät tavallisesti itsensä vikapäiksi ne, jotka näyttävät pitävän mitä suurinta huolta lastensa kasvatuksesta. Mutta jos katselemme, miten yleensä lapsia käsitellään, niin onpa meillä tosiaankin syytä ihmetellä, että hyveestä on jäänyt jälkiä lainkaan kaiken sen suuren tapojen höllyyden keskelle, jota maailma valittaa[54]. Haluaisinpa tietää, voidaanko nimittää ainoatakaan pahetta, mihin eivät vanhemmat tai ne, joille lasten hoito on uskottu, heitä totuta, ja minkä siemeniä he eivät kylvä heidän sydämmeensä heti, kun he vain voivat ottaa ne vastaan? Minä en nyt tarkoita esimerkkiä, jota he itse heille näyttävät, enkä mallia, jonka he asettavat heidän eteensä, vaikka siinäkin on jo kylliksi yllykettä, vaan siitä minä tässä tahtoisin huomauttaa, että heille suorastaan opetetaan pahetta ja että heitä aivan tahallaan käännytetään pois hyveen tieltä. Ennenkuin he osaavat kävelläkään, istutetaan heidän mieleensä jo väkivallan, koston ja julmuuden periaatteet. "Lyö minua, jotta minä lyön häntä takaisin", siinä opetus, jonka useimmat lapset kuulevat joka päivä, eikä sitä pidetä minään, koska heidän kätensä eivät ole vielä kylliksi vahvat saadakseen vahinkoa aikaan. Mutta minä kysyn: eikö siten turmella heidän sydäntään? Eikö heitä siten johdeta väkivallan ja nyrkkioikeuden tielle? Ja jos heitä on pienestä pitäin opetettu lyömään ja vahingoittamaan muita toisten välityksellä ja yllytetty iloitsemaan kivusta, jota he ovat toisille tuottaneet, ja nauttimaan nähdessään toisten kärsivän, niin eikö heitä siten valmisteta tekemään samaa, kun he ovat tulleet kyllin vahvoiksi saadakseen iskunsa tuntumaan ja kun he jaksavat lyödä oikein toden perästä?

Ruumiimme verhoa, jota me käytämme kainouden, lämpimän ja suojan takia, opettavat vanhemmat joko typeryydessään tai paheellisuudessaan lapsiaan omistamaan kokonaan toisiin tarkoituksiin. Siitä tehdään turhamaisuuden ja kateuden esine. Lasta totutetaan toivomaan uutta pukua sen komeuden takia, ja kun pikku tyttö upeilee uusissa vaatteissaan ja uudessa päähineessään, niin voiko hänen äitinsä olla opettamatta häntä ihailemaan itseään nimittelemällä häntä "pikku kuningattarekseen" ja "pikku prinsessakseen"? Sillä tavoin opetetaan lapsia ylpeilemään vaatteistaan jo ennen kuin he kykenevät itse pukemaan ne päälleen. Ja miksi eivät he yhä edelleenkin pitäisi itseään muita parempina räätälin tai kamarineitsyen luoman ulkonaisen hienoutensa takia, koska heidän vanhempansa ovat jo niin varhain ohjanneet heitä siten tekemään?

Valheita, kaksimielisiä selityksiä ja vain vähän valheesta eroavia puolusteluja pannaan pienen väen suuhun, ja oppipoikia ja lapsia suorastaan kehoitetaan sellaiseen, jos heidän mestariensa tai vanhempainsa etu on kysymyksessä. Ja voidaanko ajatella, että se, joka huomaa saavansa totuuden vääntelemisen anteeksi, jopa siihen itseään yllytettävänkin, kun se vain käy hänen hurskaan herransa mielen mukaan, ei käytä tätä lupaa omaksi hyväkseen, jos siitä vain on hänelle itselleen hyötyä?

Vain vähäinen varallisuus estää alhaisempaa kansaa kehittämästä kohtuuttomuutta lapsissaan ja ruuan hyvyydellä tai kehoituksilla houkuttelemasta heitä syömään tai juomaan liiaksi; mutta sellaisten vanhempain huono esimerkki, milloin he vain sattuvat runsaammin saamaan rahoja käsiinsä, osoittaa, ett'ei suinkaan mikään juoppouden eikä ahmattiuden vierominen pidätä heitä liiallisuuksista, vaan yksinomaan varojen puute. Mutta jos katsahdamme niiden taloihin, joille hyvinvointi on luonut hiukan lämpimämmän pesän, on siellä syömisestä ja juomisesta tehty niin täydelleen elämän tärkein toimi ja korkein onni, että lapsia luullaan kohdeltavan kaltoin, ell'ei heille toimiteta runsasta osaansa siitä. Kaikenlaisilla kastikkeilla ja mausteilla höystettyjen ja kaikilla keittotaidon tempuilla muunneltujen ruokalajien täytyy kiihoittaa heidän kitalakeaan, kun heidän vatsansa on täynnä; ja kun sitten pelätään, että heidän mahalaukkuunsa on tullut liian paljon tavaraa, löydetään tekosyy vielä yhden viinilasin tarjoamiseksi ruuansulatusta auttamaan, vaikka se vain puolestaan yhä lisää liikakuormitusta.