Heti kun nuorta herraamme vaivaa joku pieni pahoinvointi, on ensimmäisenä kysymyksenä: "Mitä haluat syödä, oma kulttiseni? Mitä tuon sinulle?" Häntä kehoitetaan innokkaasti syömään ja juomaan, ja jokaisen keksimiskyky pannaan kovalle koetukselle löytääkseen jotakin niin maittavaa ja herkullista, että se voittaisi tuon ruokahalun puutteen, minkä luonto on niin viisaasti järjestänyt tautien alkuun niiden yltymistä vastustamaan, jotta se vapautettuna tavallisesta, yhä uusien vatsaan ahdettujen ravintoaineiden sulattamistyöstä saisi aikaa ja tilaisuutta parantaa ja hallita ruumiin turmeltuneita nesteitä[55].

Ja milloin lapsilla on onnekseen niin järkevät vanhemmat, että nämä osaavat pidättää heitä pöydän liiallisuuksista ja opettaa heitä yksinkertaiseen ja luonnolliseen ruokajärjestykseen, niin on heidän silloinkin varsin vaikea säilyä tartunnalta, joka myrkyttää sielun; sillä vaikka heidän terveydestänsä voitaisiinkin varovaisella menettelyllä pitää jopa hyvääkin huolta heidän vielä ollessaan kasvattajainsa välittömän valvonnan alaisina, niin täytyy heidän mielitekojensa välttämättömästi suuntautua niiden opetusten mukaan, joita heille joka paikassa tyrkytetään tästä pelkkää nautintoa tarkoittavan elämänkäsityksen kohdasta. Se suuri arvo, jota kaikkialla pannaan hyvään ruokaan, ei voi olla voimakkaasti kiihoittamatta heidän luontaisia halujaan ja saattamatta heitä piankin rakastamaan tuhlaavan komeata pöytää. Sitä nimittää jokainen paheen moittijakin hyvin-elämiseksi. Ja mitä uskaltaisi tyly järki sanoa yleisen mielipiteen todistusta vastaan? Ja voiko se toivoa saavansa huomiota osakseen, jos se sanoisi sitä ylellisyydeksi, mitä arvokkaimmat ihmiset niin suuresti ihailevat ja niin yleisesti käyttävät?

Tämä on nykyään niin laajalle levinnyt pahe ja sillä on niin voimakkaita tukipylväitä, ett'en tiedä, vaikka se jo tavoittelisi hyveen nimeä ja vaikka sitä pidettäisiin hulluutta ja maailman tapojen puutteellista tuntemista osoittavana, jos joku avaa suunsa sitä vastaan? Ja minä pelkäisin tosiaankin, että sitä, mitä minä olen tässä siitä sanonut, nimitettäisiin moittien pieneksi, varsinaisen aiheeni ulkopuolelle vieväksi ivanpurkaukseksi, ell'en minä olisi kosketellut tätä seikkaa herättääkseni vanhempia yhä suurempaan huolellisuuteen ja valppauteen lastensa kasvatuksessa, kuu he näkevät, miten näitä joka taholta piirittävät eivät ainoastaan kiusaukset, vaan suoranaiset paheeseen yllyttäjät, vieläpä ehkä juuri niiden taholta, joita he ovat pitäneet heidän turvallisuutensa parhaina vartijoina[56].

En aijo kauvempaa viipyä tässä asiassa ja vielä vähemmän kosketella kaikkia niitä yksityisseikkoja, jotka osoittaisivat, mitä vaivaa nähdään lasten turmelemisessa ja paheen itujen istuttamisessa heihin, mutta minä toivoisin vanhempain vakavasti miettivän, onko olemassa mitään huonoja tapoja tai paheita, joita ei lapsille opetettaisi aivan avoimesti, ja eikö heidän velvollisuutensa ja järkevyytensä asiana tulisi olla toisenlaisen ohjauksen hankkiminen heille.

§ 38. Minusta näyttää ilmeiseltä, että kaiken hyveen ja siveellisen kunnon perustuksena on kyky kieltää itseltämme omien mielitekojemme tyydytys silloin, kun ei järki niitä hyväksy. Tämä kyky on hankittava ja sitä on yhä vahvistettava tottumuksen avulla sekä tehtävä se helpoksi ja luonnolliseksi aikaisella harjoittamisella. Jos minua siis kuultaisiin, neuvoisin minä, päinvastoin kuin mitä yleensä tehdään, että lapsia tulisi jo kehdosta alkaen totuttaa hillitsemään mielitekojansa ja olemaan saamatta kaikkea, mitä haluavat. Ensimmäinen seikka, mikä heille tulisi opettaa, on se, ett'eivät he saa mitään siksi, että he sitä haluavat, vaan siksi, että sitä on pidetty heille hyödyllisenä[57]. Jos heille myönnettäisiin vain sitä, mitä he todellakin tarvitsevat, eikä heille milloinkaan annettaisi sellaista, mitä he kerran huutavat, niin oppisivat he olemaan tyytyväisiä ilman sitäkin, eivätkä he koskaan pyrkisi parkumalla ja murjottamalla määräämään kaikkea, samoin kuin he eivät olisi läheskään niin suureksi taakaksi itselleen ja muille, niinkuin he ovat silloin, kun ei heitä ole alusta alkaen sillä tavoin kohdeltu. Ell'eivät he koskaan saisi haluamaansa esinettä vain sen kärsimättömyyden ja kiihkeyden pakosta, mitä he sen suhteen osoittavat, kirkuisivat he yhtä vähän sitä tai tätä, kuin he kirkuvat omakseen kuuta.

§ 39. Minä en sano tätä kaikkea siinä tarkoituksessa, ett'ei lasten mieltä tulisi missään kohdassa noudattaa tai että minä odottaisin heidän mekossa käyttäytyvän yhtä järkevästi ja taitavasti kuin valtioneuvokset. Minä ymmärrän heidät lapsiksi, joita on hellävaroen kohdeltava, joiden täytyy leikkiä ja joilla tulee olla leikkikaluja. Minä tarkoitan vain, että milloin tahansa he vaativat sellaista, mitä heidän ei sovi saada tai tehdä, ei tulisi suostua heidän tahtoonsa vain siksi, että he ovat pieniä ja että he sitä haluavat: ei, mitä he oikein karttamalla karttavat, sitä ilman tietävät he juuri siitä syystä varmasti jäävänsä. Minä olen nähnyt istuvan pöydässä lapsia, jotka eivät koskaan mitään pyytäneet, mitä siinä olikaan tarjolla, vaan ottivat tyytyväisinä mitä heille annettiin: ja toisessa paikassa olen minä nähnyt toisia lapsia, jotka huutaen vaativat kaikkea, mitä näkivät, ja joille oli tarjottava jokaista ruokalajia, ja vieläpä ensimmäiseksi. Mistä muusta johtuikaan tämä suuri ero kuin siitä, että toisia oli totutettu saamaan kaikki, mitä he pyysivät tai huusivat, ja toisia olemaan ilman? Mitä nuorempia he ovat, sitä vähemmän tulee minun luullakseni myöntyä heidän säännöttömiin ja hillittömiin mielitekoihinsa, ja mitä vähemmän heillä on itsellään järkeä, sitä kiinteämmin tulee heidän olla niiden ehdottoman vallan ja kurin alaisia, joiden haltuun heidät on uskottu. Siitä myönnän minä seuraavan, että vain ymmärtäväisiä ihmisiä olisi päästettävä heitä hoitamaan. Jos maailma yleensä menetteleekin toisin, niin en voi sitä auttaa. Minä vain sanon, mitä minä parhaana pidän; sillä jos se olisi jo käytännössä, ei minun enää tarvitsisi vaivata maailmaa tästä asiasta kirjoittamalla. Mutta minä en sittenkään epäile, että kun tätä kysymystä vain tarkoin punnitaan, muutkin tulevat olemaan minun kanssani sitä mieltä, että mitä pikemmin aletaan tätä menettelytapaa sovittaa lapsiin, sitä helpommaksi on se käyvä sekä heille että heidän kasvattajilleen, ja että pitäisi kohotettaman loukkaamattomaksi säännöksi, että mitä kerran on heiltä kielletty, sitä eivät he suinkaan saa kirkumalla tai kärttämällä, ell'ei haluta opettaa heitä kärsimättömiksi ja kiusallisiksi, palkitsemalla heitä heidän kärsimättömyydestään ja kiusallisuudestaan.

§ 40. Niiden siis, jotka aikovat yleensä lainkaan hallita lapsiaan, tulisi alottaa jo heidän ollessaan aivan pieniä, ja katsoa, että he ehdottomasti tottelevat vanhempainsa tahtoa. Jos haluatte saada poikanne pysymään kuuliaisena teille senkin jälkeen, kun hän on jättänyt lapsuusvuodet taakseen, niin pystyttäkää isällinen arvovaltanne heti, kun hän kykenee alistumaan ja ymmärtämään, kenen vallassa hän on. Jos tahdotte saada hänet kunnioittamaan itseänne, niin istuttakaa se tunne häneen jo hänen varhaisimpana ikäkautenaan, ja mitä enemmän hän lähenee miehuusvuosiaan, sitä lähemmäs päästäkää hänet sydäntänne, niin että te pidätte häntä lapsuuden ijässä kuuliaisena alamaisenanne (kuten oikein onkin) ja miehuuden ijässä hartaana ystävänänne[58]. Sillä minun ymmärtääkseni erehtyvät ne suuresti lastensa kohtelemisessa, jotka ovat heille suopeita ja tuttavallisia heidän ollessaan pieniä, mutta muuttuvat ankaroiksi ja työntävät heidät luotaan heidän vartuttuaan isommiksi, sillä vapaus ja suopeus eivät voi olla hyväksi lapsille; heidän arvostelukykynsä heikkous tekee ohjauksen ja kurin heille välttämättömiksi, ja toiselta puolen on taas käskevä ankaruus huono tapa kohdella miestä, jolla on jo järkeä kulkea omin päinkin; enkä minä usko teidän haluavan johtaa asiaa siihen, että lapsenne isommiksi tultuaan kyllästyvät teihin ja sanovat salaa itsekseen: "Milloinkahan tuo isäkin kuolee?"

§ 41. Minä luulisin kaikkien pitävän sitä järkevänä, että lasten tulisi pieninä ollessaan katsoa vanhempiinsa kuin ehdottomiin käskijöihinsä ja herroihinsa ainakin ja tuntea heitä kohtaan siis terveellistä pelkoa, ja että heidän taas kypsyneemmällä ijällään tulisi nähdä heissä parhaat, ainoat, todelliset ystävänsä ja niin muodoin rakastaa ja kunnioittaa heitä. Esittämäni menettelytapa on, ell'en erehdy, ainoa sellaisen tilan luomiseksi. Meidän tulee pitää lapsiamme heidän vartuttuaan vertaisinamme, joilla on samat intohimot ja samat toiveet kuin meilläkin. Mehän itsekin haluamme pidettävän itseämme järkevinä olentoina ja me tahdomme oman vapautemme; me emme viitsi kärsiä alituisia soimauksia ja alituista ynseyttä, emmekä me voi sietää tiuskivaa ankaruutta ja loitolle työntävää käytöstä niiltä, joiden kanssa olemme tekemisissä. Ken saa osakseen sellaista kohtelua mieheksi ylettyään, hän etsii piankin toista seuraa, toisia ystäviä ja toisia suhteita, jotka antavat hänen elää vapaammin ja häiriintymättömämmin. Jos sentähden pidetään lapsia kireällä alusta alkaen, ovat he siinä ijässä vielä taipuvaisia ja suostuvat siihen rauhallisesti, koska he eivät ole muuhun koskaan tutustuneetkaan: ja jos aina sen mukaan kuin he varttuvat järkensä käyttämisessä, kohtelun ankaruutta vähitellen hellitetään, mikäli he sitä ansaitsevat, jos isän otsa kirkastuu heille kirkastumistaan ja jos välimatkaa asteittain lyhennetään, niin lisää entinen jyrkkyys heidän rakkauttaan, kun he havaitsevat sen johtuneen vain hyvyydestä heitä kohtaan ja tarkoittaneen vain heidän tekemistään kelvollisiksi ansaitsemaan vanhempainsa suosiota ja kaikkien muiden ihmisten kunnioitusta.

§ 42. Niin paljon olkoon sanottu arvovallan saavuttamisesta lasten suhteen yleensä. Pelko ja ehdoton kunnioitus antakoot teille ensimmäisen keinon vaikuttaa heidän mieliinsä, ja rakkaus ja ystävyys vakauttakoot tämän vaikutuksen heidän kypsyneemmällä ijällään: sillä ajan täytyy tulla, jolloin he ovat vitsan ja kurituksen saavuttamattomissa, ja ell'ei silloin rakkaus teihin tee heitä kuuliaisiksi ja velvollisuudentuntoisiksi, ell'ei hyveen ja kunnian rakkaus pidätä heitä oikeilla poluilla, niin kysyn minä, millä otteella luulette voivanne kääntää heitä niille takaisin? Pelko saada niukka perintöosa, ell'eivät ole teille mieliksi, voi tosin tehdä heidät teidän rahojenne orjiksi, mutta he ovat siitä huolimatta pahoja ja turmeltuneita itsessään, eikä sekään pidäke kestä ikuisesti. Jokainen ihminen täytyy ennemmin tai myöhemmin uskoa omaan johtoonsa, ja ken on hyvä, puhdas ja kykenevä mies, hänellä täytyy kaiken sen olla sisäistä. Ja sentähden: mitä hänen on määrä saada kasvatukselta, mikä tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä ja ohjaamaan sitä, se on istutettava häneen ajoissa, nimittäin hänen luonteensa perinnäisiin vaistoihin upotettuja tottumuksia, eikä vain teeskenneltyä käytöstä ja väärennettyä ulkokuorta, joita koetetaan pitää yllä yksinomaan pelosta, koska tahdotaan välttää isän hetkellistä vihaa, isän, joka voisi tehdä lapsensa perinnöttömäksi.

§ 43. Kun nyt on yleisin piirtein viitottu se tie, jota olisi kuljettava, lienee paikallaan meidän nyt hiukan lähemmin tarkastella käytettävän kurin eri puolia. Minä olen niin laajasti puhunut lasten pitämisestä kireällä, että minun ehkä epäillään jättävän huomioon ottamatta, mihin meitä velvoittaa heidän varhainen ikänsä ja heikko ruumiinsa. Mutta tämä epäilys on katoava, kun kuulette minua hiukan pitemmältä: sillä minä olen hyvin taipuvainen ajattelemaan, että rangaistuksen suuri ankaruus tuottaa vain varsin vähän hyvää, jopa toiselta puolen suurta vahinkoakin kasvatukselle, ja minä luulen piankin havaittavan, että caeteris paribus[59] niistä lapsista, joita on eniten kuritettu, tulee harvoin parhaat ihmiset. Kaikki, mihin minä olen tähän asti pyrkinyt, on siinä, että mikäli ankaruutta tarvitaan, sitä on käytettävä sitä enemmän, mitä nuorempia lapset ovat, ja kun se taitavasti sovitettuna on tehnyt vaikutuksensa, on sitä höllitettävä ja vaihdettava se lempeämpään hallinnan lajiin.