§ 62. Nämä ajatukset ohjatkoot vanhempien menettelyä heidän moittiessaan tai kiittäessään lapsiaan. Nuhtelun ja torumisen, joita heidän rikkomuksiinsa nähden käynee joskus vaivoin välttäminen, pitäisi tapahtua ei ainoastaan rauhallisin, vakavin ja kiivastumattomin sanoin, vaan myöskin kahdenkesken ja kenenkään tietämättä, kun taas lasten tulisi saada ansaitsemansa kiitokset muiden kuullen. Siten tehdään palkinto kaksinkertaiseksi, kun kehuminen leviää laajemmalle; mutta jos vanhemmat osoittavat olevansa haluttomia kuuluttamaan julki heidän virheitänsä, saa se heidät panemaan suurempaa arvoa omaan maineeseensa, samoin kuin se opettaa heitä sitä huolellisemmin säilyttämään muiden edullista ajatusta heistä niin kauvan, kuin he luulevat sen omaavansa: mutta kun he otaksuvat sen menettäneensä jouduttuaan julkisen häpeän alaisiksi, koska heidän rikkomuksensa on tehty kaikille tiettäviksi, katoaa heiltä tämä pidäke, ja he välittävät sitä vähemmän muiden suosiollisista mielipiteistä heidän suhteensa, mitä enemmän he pelkäävät maineensa jo joutuneen huonoon valoon heidän silmissään.

§ 63. Mutta jos lapsiin nähden noudatetaan oikeata menettelytapaa, ei tarvitse läheskään niin usein käyttää tavallisia palkintoja ja rangaistuksia, kuin me luulemme ja kuin yleisestä käytännöstä päättäen voisi otaksua. Sillä kaikkiin heidän viattomiin hullutuksiinsa, leikkeihinsä ja lapsellisiin askarruksiinsa on heille jätettävä täydellinen ja rajoittamaton vapaus, mikäli se on sopusoinnussa sen kunnioituksen kanssa, jota heidän on osoittaminen läsnäolijoille, ja on siinä noudatettava mitä suurinta suvaitsevaisuutta. Jos nämä virheet, jotka ovat pikemminkin heidän ikänsä kuin heidän luonteensa virheitä, jätettäisiin, kuten tulisi, vain ajan ja hyvän esimerkin ja kypsyneempien vuosien korjattaviksi, säästyisivät lapset monesta hyödyttömästä ja huonosti sovitetusta rangaistuksesta, joka joko ei kykene voittamaan lapsuuden luonnollisia taipumuksia, siten vähentäen tottumuksen avulla kurituksen voimaa ja tehden sen toisissa tarpeellisissa tapauksissa tehottomammaksi, tai jos sen onnistuukin kahlehtia tälle ijälle luontainen hilpeys, on se vain omiansa turmelemaan sekä ruumiin että hengen sopusoinnun. Jos heidän leikkinsä synnyttämä melu ja hälinä käykin joskus häiritseväksi tai sopimattomaksi paikkaan ja seuraan, missä he ovat (ja he voivat olla vain siellä, missä heidän vanhempansakin ovat), riittää yksi ainoa isän tai äidin katse tai sana, jos he ovat hankkineet itselleen sen arvovallan, joka heidän olisi pitänyt hankkia, joko poistamaan heidät huoneesta tai pysyttämään heidät hiljaa sen aikaa. Mutta tätä hilpeätä mielenlaatua, jonka luonto on viisaasti liittänyt heidän ikäänsä ja taipumuksiinsa, tulisi kehittää pitämään yllä heidän eloisuuttansa ja vahvistamaan heidän voimiansa ja terveyttänsä pikemminkin kuin masentaa ja kahlita; ja suurin taito onkin muuttaa samalla kaikki, mitä heidän on tehtävä, leikiksi ja huvitukseksi.

§ 64. Ja tässä sallittakoon minun kosketella erästä seikkaa, joka minun nähdäkseni on myöskin virheenä nykyään yleisesti seuratussa kasvatustavassa, nimittäin lasten muistin sälyttämistä kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa kaikenlaisilla säännöillä ja määräyksillä, joita he eivät useinkaan edes ymmärrä ja jotka he tavallisesti unohtavat yhtä pian, kuin he ne kuulivatkin. Jos te haluatte saada heitä tekemään jotakin tai tekemään jotakin toisin, kuin he sen tekivät, niin milloin tahansa he sen unohtavatkin tai toimittavat nurin päin, pakottakaa heidät suorittamaan tuo tehtävä yhä uudelleen ja uudelleen, siksi kunnes se menee täysin hyvin. Täten saavutatte nämä kaksi etua. Ensiksi näette te siten, voivatko he sitä tehtävää suorittaa ja voidaanko sitä heiltä kohtuudella vaatia, sillä useinkin käsketään lapsia tekemään sellaista, mihin he koetettaessa eivät kykenekään ja mitä heidän välttämättä pitäisi saada oppia ja harjoitella, ennenkuin heiltä sitä vaadittaisiin. Mutta onhan kasvattajan paljoa helpompi komentaa kuin opettaa. Toiseksi saavutetaan siten sekin etu, että saman tehtävän toistaminen tekee sen lopulta totunnaiseksi, eikä sen suorittaminen enää riipu muistista eikä ajattelusta, jotka vaativat kypsyneempää järkeä ja ikää kuin lapsilta voi vaatia, vaan on se tullut heille luonnolliseksi. Niinpä tuntuu alituisen harjoituksen takia kumartaminen herrasmiehelle, kun tämä häntä tervehtii, ja katsominen hänen kasvoihinsa, kun tämä häntä puhuttelee, hyvin kasvatetusta ihmisestä yhtä luonnolliselta kuin hengittäminen: siihen ei tarvita ajattelemista eikä harkintaa. Kun olette tällä tavoin poistanut lapsestanne jonkun virheen, olette poistanut sen ijäksi: ja niin voitte kitkeä ne pois toisen toisensa jälkeen ja istuttaa sijaan mitä tottumuksia vain tahdotte.

§ 65. Minä olen nähnyt vanhempien kasaavan lastensa niskaan niin paljon sääntöjä, että noiden pikku raukkojen oli aivan mahdotonta muistaa edes kymmenettä osaa niistä, vielä vähemmin niitä noudattaa. Mutta siitä huolimatta rangaistiin heitä sanoin tai lyönnein näiden moninaisten ja usein varsin sopimattomien määräysten rikkomisesta. Siitä oli luonnollisena seurauksena, ett'eivät lapset enää kiinnittäneet huomiotansa siihen, mitä heille sanottiin, koska he kerran selvästi näkivät, ett'ei huolellisinkaan tarkkaavaisuus, mihin he kykenivät, riittänyt estämään heitä rikkomasta annettuja määräyksiä ja säästämään heitä siten ansaituista nuhteista.

Antakaa sentähden pojallenne niin vähän sääntöjä kuin suinkin, ja mieluummin vähemmän kuin enemmän siitä, mikä näyttää välttämättömän tarpeelliselta. Sillä jos te tyrkytätte hänelle liian monia sääntöjä, tapahtuu toinen näistä kahdesta seikasta väistämättömästi: joko täytyy teidän rangaista häntä hyvin usein, mistä on vain pahoja seurauksia, koska rangaistus siten muuttuu liian yleiseksi ja tutuksi, tai täytyy teidän jättää muutamien sääntöjenne rikkomiset rankaisematta, mikä taas luonnollisesti riistää niiltä kaiken tärkeyden, samoin kuin teidän arvovaltanne hänen nähdäkseen menettää kaiken pontensa. Antakaa vain harvoja ohjeita, mutta katsokaa, että niitä tarkoin noudatetaan, kun ne ovat kerran annetut. Vähäinen ikä tarvitsee vain vähän ohjeita, mutta kun lapsi varttuu vuosiltaan ja te olette alituisen käytännön kautta juurruttanut hänen mieleensä yhden säännön, voitte pian lisätä siihen toisen.

§ 66. Mutta minä pyydän teitä muistamaan, ett'ei lapsia ole opetettava pelkillä säännöillä, jotka alinomaan haihtuvat heidän muististaan. Mitä te haluatte heidän välttämättä tekevän, istuttakaa se heidän mieleensä hellittämättömällä harjoituksella aina milloin vain tilaisuus tarjoutuu; ja milloin se käy päinsä, toimittakaa tilaisuuksia itse[63]. Siten synnytätte heissä tottumuksia, jotka kerran juurtuneina vaikuttavat itsestään helposti ja luonnollisesti ilman muistin apua. Kuitenkin pyydän saada teroittaa mieliin kahta varovaisuustoimenpidettä. 1. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että teidän tulee saada heidät harjoittamaan sitä, mitä te tahdotte tottumukseksi kehittää, ystävällisin sanoin ja lempein huomautuksin, ikäänkuin te vain muistuttaisitte heille jotakin, minkä he ovat sattuneet unohtamaan, eikä suinkaan äkäisin nuhtein ja torumisin, ikäänkuin olisivat he tahallaan joutuneet syypäiksi rikkomukseensa. 2. Toinen seikka, josta teidän on huolehdittava, on se, ett'ei teidän tule yrittää istuttaa liian useata tottumusta yht'aikaa heidän mieleensä, ell'ette tahdo niiden moninaisuuden tuottavan hämmennystä ja niin jättää kaikkia keskeneräisiksi. Vasta kun alituinen harjoitus on tehnyt jonkun seikan heille helpoksi ja luonnolliseksi, ja he suorittavat sen ilman erikoista harkintaa, vasta silloin voitte siirtyä johonkin toiseen.

Tällä tavalla opettaa lapsia jatkuvan harjoituksen avulla ja antaa saman tehtävän toistua yhä uudestaan ja uudestaan kasvattajan valvonnan ja ohjauksen alaisena siksi, kunnes sen moitteeton suorittaminen on tullut tottumukseksi, nojaamatta heidän muistiinsa ahdettuihin sääntöihin, on niin lukuisia etuja puolellaan, miltä näkökannalta sitä tarkastelemmekin, ett'en voi olla ihmettelemättä (mikäli huonoja tottumuksia voidaan yleensä jossakin suhteessa ihmetellä), kuinka on ollut mahdollista jättää se niin kokonaan huomioon ottamatta. Minä mainitsen tässä vieläkin yhden edun, joka sattuu juuri mieleeni. Tätä menettelytapaa noudattamalla on meidän helppo nähdä, soveltuuko se, mitä me lapselta vaadimme, hänen kykyihinsä, ja onko se muutoinkin sopusoinnussa hänen luonnollisten lahjojensa ja mielenlaatunsa kanssa, sillä sekin seikka on otettava huomioon oikeassa kasvatuksessa. Me emme saa toivoa kokonaan muuttavamme heidän alkuperäistä luontoaan eikä tekevämme hilpeästä lapsesta vakavaa ja mietteliästä tai raskasmielisestä vilkasta, vahingoittamatta heitä. Jumala on lyönyt erikoisen leiman eri ihmisten mieliin, joita, niinkuin heidän ruumiinsakin muotoja, voidaan tosin ehkä hiukan parantaa, mutta joita on tuskin mahdollista kokonaan muuttaa ja kääntää vastakohdakseen.

Kenellä siis on lasten kasvattaminen huolenaan, hänen tulisi tarkoin tutkia heidän luontoaan ja kykyjään ja lukuisten kokeiden avulla ottaa selville, mihin suuntaan ne helposti taipuvat ja mikä heille soveltuu, sekä myöskin huomata, millaisia heidän synnynnäiset perusominaisuutensa ovat, miten niitä käy parantaminen ja mihin ne kelpaavat: hänen tulisi harkita, mitä heiltä puuttuu, kykenevätkö he hankkimaan sen itselleen ahkeruuden ja omistamaan kokonaisuudessaan harjoituksen avulla, ja maksaako vaivan sitä yrittää. Sillä useissa tapauksissa on luonnonkirjojen tarkoituksenmukaisin käyttäminen kaikki, mitä me voimme tehdä ja mihin meidän tulisi pyrkiä estääksemme niitä paheita ja vikoja, joihin sellainen luonnonlaatu helpoimmin viehättyy, ja kehittääksemme kaikkia niitä hyviä puolia, jotka ovat sille mahdollisia. Kunkin luontaisia taipumuksia pitäisi kehittää niin pitkälle kuin suinkin käy päinsä; mutta turhaa touhua on koettaa istuttaa häneen kokonaan toisia, ja mitä on sillä tavalla häneen väkisin laastaroitu, sopii parhaimmassakin tapauksessa hänelle vain hyvin huonosti ja kantaa aina pakotetun ja teennäisen kömpelyyden leimaa.

Teeskentely ei ole, sen myönnän, varhaisen lapsuuden vikoja, eikä omiin valtoihinsa jätetyn luonnon tuote. Se kuuluu niihin rikkaruohoihin, jotka eivät kasva villissä, viljelemättömässä erämaassa, vaan puutarhojen lavoissa, puutarhurin huolimattoman käden ja taitamattoman hoidon alaisina. Tarvitaan ymmärrystä ja oppia ja jonkunlaista hienojen tapojen välttämättömyyden tajua, ennenkuin joku taipuu teeskentelyyn, joka koettaa parantaa luontaisia puutteita ja jolla on aina kiitettävä tarkoitus miellyttää, vaikka se ei koskaan siinä onnistukaan; mitä enemmän se ponnistelee näyttääkseen sirolta ja viehättävältä, sitä kauvemmas se joutuu päämäärästään. Tästä syystä onkin sitä pidettävä mitä huolellisimmin silmällä, koska se on itselleen kasvatukselle ominainen virhe, väärään suuntaan kulkeneelle kasvatukselle tosin, mutta sittenkin sellaiselle, jonka uhriksi nuori väki usein laukeaa, joko sitten omasta erehdyksestään tai sen valvojiksi asetettujen henkilöiden huonon käytöksen takia. Jos ken tahtoo tutkia, mistä saa alkunsa se sirous, joka aina miellyttää, hän huomaa sen johtuvan siitä luonnollisesta sopusoinnusta, joka vallitsee suoritetun teon ja sellaisen mielenlaadun välillä, mitä meidän on pakko pitää olosuhteisiin erikoisesti soveltuvana. Säyseä, ystävällinen, kohtelias olemus ei voi olla meitä miellyttämättä, missä me sitten joutunemmekin sen kanssa tekemisiin. Vapaaseen, itseään ja kaikkia tekojaan hallitsevaan luonteeseen, joka ei ole matala eikä pikkumainen, ei korskea eikä hävytön, ja jota ei mikään suurempi virhe tahraa, siihen ihastuu jokainen. Ja teot, jotka luonnollisesti johtuvat tuollaisesta oivallisesti muodostuneesta luonteesta, miellyttävät meitä myöskin sen teeskentelemättöminä ilmauksina, ja kun ne ovat ikäänkuin sisäisen hengen ja sisäisten taipumusten luonnollisia purkauksia, eivät nekään voi olla muuta kuin vapaita ja pakottomia. Tässä näyttääkin minun mielestäni olevan syy siihen kauneuteen, joka hohtaa muutamain ihmisten teoista, joka somistaa kaiken, mihin he ryhtyvät, ja viehättää kaikkia, jotka tulevat heidän läheisyyteensä, sillä he ovat herkeämättömällä harjoituksella niin käytöksensä muovailleet ja tehneet kaikki nuo pienet kohteliaisuuden ja kunnianosoitukset, jotka luonto tai tapa ovat liittäneet yleiseen seurusteluun, niin helpoiksi itselleen, ett'eivät ne näytä keinotekoisilta tai tutkituilta, vaan että ne tuntuvat olevan välittömänä seurauksena mielen lempeydestä ja oivallisista taipumuksista.

Toiselta puolen on teeskentely kömpelöä ja pakotettua jäljittelyä sellaisesta, minkä pitäisi oleman väärentämätöntä ja vapaata, ja siltä puuttuu se kauneus, joka aina liittyy kaikkeen luonnolliseen, koska siinä on aina olemassa ristiriita ulkonaisen teon ja sisäisen mielenlaadun välillä, kahdenlainen ristiriita. 1. Joko tahtoo joku ulkonaisesti osoittaa mielenlaatua, jota hänellä ei sillä hetkellä todellisuudessa ole, mutta jota hän yrittää pakotetulla käytöksellä asettaa näkyviin; se tapahtuu kuitenkin niin, että teeskentely, johon hän itsensä pakottaa, paljastuu: ja niin ihmiset ovat joskus olevinaan surullisia, iloisia tai ystävällisiä, vaikka he todellisuudessa eivät sitä ole.