§ 103. Olen jo aikaisemmin[90] sanonut teille, että lapset rakastavat vapautta, ja sentähden pitäisikin heidät saada tekemään kaikkea, mikä on heille otollista, heidän tuntemattaan siinä minkäänlaista pakkoa. Ja nyt minä lisään siihen, että he rakastavat vielä muutakin, nimittäin toisten hallitsemista: tämä on useimpain tavallisten ja luonnollisten pahojen tottumusten ensi alku. Tämä pyrkimys valtaan ja hallitsemiseen näyttäytyy jo sangen varhain ja erittäinkin seuraavissa kahdessa kohdassa.

§ 104. 1. Me näemme lasten melkein heti synnyttyään (ainakin varmasti paljoa ennen, kuin he osaavat puhua) kirkuvan, muuttuvan kärtyisiksi, juroiksi ja pahantuulisiksi vain siitä syystä, että he haluavat pitää oman päänsä. He tahtoisivat muiden alistuvan heidän oikkujensa palvelijoiksi, he vaativat kaikkia läheisiään kerkeästi tottelemaan heidän käskyjään, etenkin niitä, jotka ovat heidän vertaisiaan tai heitä alempana ijässä tai arvossa, niin pian kuin he vain kykenevät arvostelemaan muita näiltä näkökannoilta.

§ 105. 2. Toinen kohta, missä he myös osoittavat hallitsemishaluaan, on heidän kiihkonsa saada kaikki omakseen: he tahtoisivat kerätä omaisuutta ja tavaraa, koska heille tuottaa nautintoa se valta, joka niistä näyttää johtuvan, ja se oikeus, joka heillä siten on menetellä niiden suhteen miten mieli tekee. Ken ei ole huomannut näiden kahden luonteenominaisuuden jo varsin varhain vaikuttavan lasten käytökseen, hän on hyvin vähän tarkannut heidän puuhiaan, ja ken arvelee, ett'ei näitä melkein kaiken ihmiselämää häiritsevän vääryyden ja riidan alkujuuria ole ajoissa nyhdettävä pois ja istutettava niiden sijaan vastakkaisia tottumuksia, hän päästää käsistään oikean hetken perustusten laskemiseksi hyvälle ja kelpo miehelle. Tämän päämäärän saavuttamiseksi luulisin minä seuraavien seikkain osaltaan auttavan.

§ 106. 1. Olen aikaisemmin[91] sanonut, ett'ei lapselle olisi milloinkaan annettava sellaista, mitä hän vaatii, ja vielä vähemmin sellaista, mitä hän kirkumalla tai vain pyytämälläkin tahtoo. Mutta kun tätä määräystä voidaan ymmärtää väärin ja tulkita siihen suuntaan, että minä muka olisin tarkoittanut, ett'ei lapsi saa milloinkaan pyytää vanhemmiltaan mitään, ja kun tämän ehkä luullaan liiaksi kahlehtivan lasten mieltä sen rakkauden ja hellyyden vahingoksi, minkä pitäisi vallitseman heidän ja heidän vanhempainsa välillä, käyn minä hiukan yksityiskohtaisemmin selittämään ajatustani[92]. On vain oikein, että heillä on vapaus selittää tarpeensa vanhemmilleen, että heitä kuunnellaan kaikella hellyydellä ja että heidän pyyntöihinsä suostutaan ainakin silloin, kun he ovat vielä aivan pieniä. Mutta eri asia on sanoa: "Minun on nälkä", ja eri asia on tokaista: "Minä tahdon paistia!" Heti kun he esittävät tarpeensa, luonnolliset tarpeensa, nälän, janon, vilun tai jonkun muun luonnon välttämättömyyden tuottaman vaivan, on vanhempain ja kaikkien heitä ympäröiväin henkilöiden velvollisuutena auttaa heitä, mutta lasten on jätettävä vanhempain valittavaksi ja määrättäväksi, mitä nämä katsovat heille sopivimmaksi ja kuinka paljon, eikä heidän suinkaan ole sallittava tehdä itse valintaansa ja tiuskia: "Minä tahdon viiniä, minä tahdon vehnäleipää"; niiden pelkän mainitsemisenkin pitäisi jo saada heidät menettämään ne.

§ 107. Vanhempain tulisi tässä kohden erikoisesti kiinnittää huomiotansa siihen, mitkä ovat kuviteltuja ja mitkä luonnollisia tarpeita. Horatius onkin sattuvasti opettanut heille sen taidon tässä säkeessä:

Queis humana sibi doleat natur a negatis.[93]

Nämä ovat tosiaankin luonnollisia tarpeita, joita ei järki yksinään, ilman muuta apua, kykene vastustamaan tai estämään meitä häiritsemästä. Sairauden tuskia ja ruumiin loukkaantumisia, nälkää, janoa ja vilua, unen ja levon puutetta tai työn väsyttämän jäsenen virkistämisen tarvetta tuntevat kaikki ihmiset, eikä kaikkein voimakkainkaan mieli voi olla kärsimättä niiden tuottamasta tuskasta, ja sentähden pitäisikin sopivin keinoin koettaa niitä poistaa, vaikkeikaan malttamattomasti eikä liian kiireisesti niiden ensin esiintyessä, ell'ei myöhästelemisestä uhkaa koitua korjaamattomia vaurioita. Luonnon välttämättömistä tarpeista johtuvat vaivat muistuttavat meitä varomaan suurempia vaaroja, joiden edeltäjiä ne ovat, ja sentähden ei niitä olekaan kokonaan jätettävä huomioon ottamatta eikä pingoitettava liian kireälle. Mutta mitä enemmän lapsia voidaan totuttaa kestämään tämänlaisia kärsimyksiä, viisain keinoin tekemällä heidät vahvemmiksi ruumiltaan ja sielultaan, sitä parempi on se heille. Minun ei tarvitse tässä antaa mitään varovaisuusneuvoja, kunhan vain pysytään siinä, mikä on heille hyväksi, ja kunhan huolehditaan siitä, ett'ei se, mitä lapset pannaan kärsimään, murra heidän elonhenkiänsä eikä vahingoita heidän terveyttään, koska kerran vanhemmat ovat itsestään liiankin taipuvaisia kallistumaan, enemmän kuin heidän pitäisi, hemmoittelevaan suuntaan.

Mutta millaisia myönnytyksiä luonnon välttämättömät tarpeet vaatinevatkaan, niin ei lasten kuviteltuja tarpeita olisi koskaan täytettävä eikä sallittava heidän niistä edes puhua. Jonkun sellaisen mainitsemisenkin pitäisi jo saada heidät menettämään se. Heille on annettava vaatteita, kun he niitä tarvitsevat, mutta jos he pyytävät tätä kangasta tai tuota väriä, tulisi heidän varmasti tietää jäävänsä niitä ilman Ei suinkaan niin ymmärtäen, että minä kehoittaisin vanhempia aivan tahallaan vastustamaan lastensa toivomuksia kaikenlaisissa vähäpätöisissä asioissa; päinvastoin on minun ajatukseni se, että milloin heidän käytöksensä sen ansaitsee ja milloin voidaan olla varmoja siitä, ett'ei se turmele eikä heikonna heidän mieltänsä eikä saa heitä rakastamaan joutavuuksia, olisi kaikki niin paljon kuin mahdollista järjestettävä tyydyttämään heitä, jotta heidän ilonaan ja onnenaan olisi tehdä oikein. Parasta olisi lasten olla kiinnittämättä lainkaan toiveitaan sellaisiin seikkoihin ja määräämättä nautintoaan mielitekojensa mukaan, vaan tulisi heidän olla välittämättä kaikesta, minkä luonto on vähäpätöiseksi tehnyt. Tähän olisi heidän vanhempainsa ja opettajainsa etupäässä pyrittävä; mutta kunnes siihen päästään, vastustan minä tässä ainoastaan pyytämisen vapautta, jota olisi näissä puhtaan mielikuvituksen asioissa hillittävä niihin liittyvän järkähtämättömän kiellon avulla.

Tätä pitänevät hellät vanhemmat luonnollisessa suopeudessaan jonkun verran liiallisena ankaruutena, mutta se on kuitenkin aivan välttämätöntä, sillä kun esittämäni kasvatustavan tarkoituksena on vitsan poistaminen, on tästä heidän kielensä suistamisesta oleva suurta hyötyä sen pelon herättämisessä, josta olemme muualla puhuneet, ja sen kunnioituksen ja arvonannon tukemisessa, jonka he ovat vanhemmilleen velkaa. Samalla oppivat he hillitsemään ja sitten voittamaankin mielitekojaan. Näillä keinoin saadaan heidät myös oppimaan taito tukahduttaa himonsa heti, kun ne nousevat ja kun niitä on helpoin masentaa. Sillä pieninkin ohjasten höllittäminen antaa eloa ja voimaa haluillemme, ja ken luulee voivansa muuttaa toivomuksensa vaatimuksiksi, hänellä ei ole enää kovin pitkä matka siihen ajatukseen, että hänen täytyy myös saada ne toteutetuiksi. Siitä minä olen kuitenkin varma, että jokaisen on helpompi kestää oman tahtonsa antama kielto kuin jonkun toisen. Lapsia tulisi sentähden ajoissa totuttaa käyttämään järkeänsä ja kysymään sen neuvoa, ennenkuin he suostuvat mielitekojensa houkutuksiin. Olemme jo astuneet suuren askeleen halujemme hallitsemista kohti, jos kykenemme panemaan niille tämän sulun ja hautaamaan ne äänettömyyteen. Jos lapset ovat tottuneet vastustamaan kiihkeitä oikkujaan ja harkitsemaan, onko tuo tai tämä seikka sopiva vaiko ei, ennenkuin he puhuvat siitä, on siitä oleva heille suurta hyötyä tärkeämmissä asioissa heidän vastaisen elämänsä varrella. Sillä minä en voi liian usein teroittaa sitä seikkaa, että millainen asia onkaan kysymyksessä, tärkeä vaiko vähäpätöinen, on lapsen jokaisessa teossa etupäässä (olin melkein sanomaisillani: ainoastaan) pidettävä silmällä sitä, miten se on vaikuttava hänen mieleensä, mihin tapaan se johtaa ja minkä tottumuksen se mahdollisesti häneen istuttaa, miten se sopii hänelle, kun hän tulee suuremmaksi, ja mihin se hänet vie hänen vartuttuaan täysi-ikäiseksi, jos sitä kaikin puolin suositaan.

Tarkoitukseni ei sentähden olekaan, että lapsia olisi varta vasten kiusattava. Se tuntuisi liiaksi julmuudelta ja ilkeydeltä ja se voisi tartuttaa heihinkin nämä pahat ominaisuudet. Heitä on opetettava kieltämään mielitekonsa, ja heidän henkensä, samoin kuin ruumiinsakin, on tehtävä tarmokkaaksi, ripeäksi ja lujaksi, totuttamalla heitä hallitsemaan halujaan ja karkaisemaan ruumistaan kaikenlaisilla vaivoilla; mutta kaiken tämän tulee tapahtua niin, ett'ei siinä näy vähintäkään merkkiä pahantahtoisuudesta heitä kohtaan ja ett'eivät he osaa sellaista edes aavistaakaan. Kun he säännöllisesti menettävät sen, mitä he kiihkeimmin kärttävät ja kirkuvat, oppivat he siten vaatimattomuutta, alistuvaisuutta ja kieltäytymisen kykyä, mutta kun heitä palkitaan heidän vaatimattomuudestaan ja äänettömyydestään antamalla heille sitä, mistä he pitävät, tulevat he taas toiselta puolen vakuutetuiksi niiden rakkaudesta, jotka heiltä ehdottomasti tätä tottelemisen muotoa vaativat. Jos he tällä hetkellä tyytyvät olemaan ilman sitä, mitä he halusivat, on se hyve, jota on myöhemmin palkittava myöntämällä heille kaikkea, mikä on heille mieluista ja sopivaa, kunhan se vain annetaan heille ikäänkuin heidän hyvän käytöksensä luonnollisena seurauksena, eikä suinkaan muka sovitun kaupan päällisinä. Mutta te menetätte sekä vaivanne että, mikä on pahempi, heidän rakkautensa ja kunnioituksensa, jos he voivat saada toisilta sen, mitä te heiltä kiellätte. Siitä on pidettävä tiukkaa huolta ja sitä on tarkoin valvottava. Ja tässä osuvat palvelijat jälleen tielleni.