§ 165. Mutta kuinka tarpeellinen latinankieli onkaan muutamille ja kuinka tarpeellisena sitä pidetäänkään toisille, joille siitä ei millään tavalla voi olla mitään hyötyä eikä apua, niin en minä ainakaan, asiaa tarkoin mietittyäni, ole halukas suosittelemaan tapaa, jolla sitä latinakouluissa yleensä opetetaan. Syyt, jotka puhuvat sitä vastaan, ovat niin ilmeisiä ja pakottavia, että ne ovat saaneet muutamat ymmärtäväiset henkilöt poikkeamaan yleiseltä tieltä, eikä suinkaan ilman menestystä, vaikk'ei heidänkään käyttämänsä menettelytapa ole ollut täsmälleen sellainen, jota minä kuvittelen helpoimmaksi ja joka kaikessa lyhykäisyydessä esitettynä on seuraava. Lasta ei ole vaivattava lainkaan kieliopilla, vaan on hänelle opetettava latinaa, niinkuin hänelle on opetettu englantia: puhelemalla, ilman hämmentäviä sääntöjä; sillä jos asiaa oikein harkitsette, ei latina ole lapselle tuntemattomampi hänen maailmaan tullessaan kuin englantikaan, ja kuitenkin oppii hän englantia ilman opettajaa, ilman sääntöjä ja ilman kielioppia, ja niin oppisi hän latinaakin samalla tavalla kuin Tullius,[130] jos joku puhuisi hänen kanssaan aina vain tätä kieltä. Ja kun me näemme niin usein ranskalaisen naisen opettavan englantilaisen tytön täydellisesti puhumaan ja lukemaan ranskaa vuodessa tai parissa ilman kieliopin sääntöjä tai mitään muuta kuin alituista haastelemista, en voi olla kummastelematta, kuinka säätyläiset ovat jättäneet saman keinon sovittamatta poikiinsa ja kuinka he ovat tulleet pitäneeksi heitä tyttäriään typerämpinä ja kyvyttömämpinä.

§ 166. Jos sentähden voitte saada miehen, joka itse puhuisi hyvää latinaa ja joka aina olisi poikanne lähettyvillä haastelemassa hänelle herkeämättä sitä kieltä ja joka ei sallisi hänenkään puhua eikä lukea muuta kuin latinaa, olette löytänyt oikean ja luonnollisen menettelytavan[131], jota minäkin suosittelen, ei ainoastaan helpoimpana ja tehokkaimpana keinona opettaa lapselle ilman vaivaa ja toraa kieltä, jonka takia toiset saavat kestää kokonaista kuusi tai seitsemän vuotta koulun selkäsaunaa, vaan myöskin keinona, joka samaan aikaan muokkaa hänen mieltänsä ja tapojansa ja hankkii hänelle vielä lisäksi tietoja eri aloilta, kuten suurimmasta osasta maantiedettä, tähtitiedettä, ajantietoa, ruumiinrakenneoppia, puhumattakaan erinäisistä historian kohdista ja kaikista muista sellaisiin esineihin liittyvistä tiedoista, jotka ovat aistimin havaittavissa ja jotka eivät juuri muuta vaadi kuin muistia. Juuri niistä tulisi meidän tietomme alkaakin, jos oikein menettelisimme, ja juuri niiden tulisi laskea sen perustus, eikä logiikan ja metafysiikan hämäräin käsitteiden, jotka ovat enemmän omiansa hauskuuttamaan kuin valistamaan ymmärrystä, sen pyrkiessä hankkimaan ensimmäisiä tietojansa[132]. Kun nuoret miehet ovat jonkun aikaa vaivanneet päätänsä näillä kohteettomilla mietiskelyillä, saamatta niistä sitä edistystä, kehitystä tai hyötyä, mitä he olivat odottaneet ovat he taipuvaisia tulemaan alhaiseen käsitykseen joko opista yleensä tai itsestään ja tuntevat kiusausta jättää opiskelunsa sikseen ja heittää kirjansa nurkkaan, koska ne eivät heidän mielestään sisällä mitään muuta kuin kuivia sanoja ja tyhjää helinää, tai taas päättää, että jos niissä jotakin todellista tietoa olisikin, heillä ei puolestaan ole tarpeeksi ymmärrystä niitä käsittämään. Että asia on näin, sen voin vakuuttaa teille omasta kokemuksestani[133], Muiden asioiden joukosta, joita säätyläisnuorukaisen tulisi oppia tätä menettelytapaa noudattamalla, sillä välin kun muut hänen ikäisensä ovat kokonaan vajonneet latinaansa ja kieliinsä, tahtoisin mainita myöskin mittausopin, sillä minä olen tuntenut erään säätyläisnuorukaisen, jota oli kasvatettu hiukan tähän suuntaan ja joka kykeni todistamaan useita Eukleideen väittämiä, ennenkuin oli kolmentoista vanha.

§ 167. Mutta ellei sellaista miestä ole saatavissa, joka puhuisi hyvää latinaa ja kykenisi ohjaamaan poikaanne kaikilla näillä tietämisen aloilla, ja tekisi sen tätä menettelytapaa noudattaen, on silloin lähinnä parasta opettaa häntä niin paljon tämän suunnan mukaisesti kuin mahdollista, turvautumalla johonkin helppoon ja huvittavaan kirjaan, kuten esim. Aisopoon taruihin, ja kirjoittamalla englantilainen käännös niin sananmukaisena kuin suinkin yhdelle riville ja kutakin sen sanaa vastaava latinainen sana juuri sen yläpuolelle toiselle riville. Antakaa hänen lukea näitä yhä uudelleen ja uudelleen joka päivä, siksi kunnes hän täydelleen ymmärtää latinaisen tekstin, siirtykää sitten toiseen tarinaan ja tankatkaa sitäkin siksi, kunnes hän osaa senkin kunnollisesti, mutta älkää jättäkö sikseen sitäkään, mitä hän on jo täydellisesti oppinut, vaan kertailkaa sitä joskus pysyttääksenne sen täten hänen muistissaan. Ja kun hänen on aika oppia kirjoittamaan, antakaa hänen jäljennellä juuri niitä, jotta hän siten kättänsä harjoitellessaan edistyy myös latinassa[134]. Kun tämä keino ei ole niin tehokas kuin latinan opetteleminen puhumalla, tulee ensiksikin teonsanojen muodostuksen ja sitten nimisanojen ja asemasanojen taivutuksen, täydellisesti ulkoa opittuina, helpottaa hänen tutustumistaan latinankielen henkeen ja olemukseen, tämä kieli kun muuttelee teonsanojensa ja nimisanojensa merkitystä, ei niinkuin uudemmat kielet[135] etuliitteillä, vaan vaihtelemalla viimeisiä tavuja. Tämän enempää ei hänen minun ymmärtääkseni tarvitse perehtyä kielioppiin, ennenkuin hän kykenee omin päin lukemaan Scioppiuksen ja Perizoniuksen huomautuksilla varustettua Sanctiuksen Minervaa.[136]

Lasten opetuksessa on mielestäni siitäkin seikasta pidettävä huolta, ett'ei heitä useimmissa tapauksissa, jolloin he joutuvat ymmälle, saateta yhä enemmän hämmennyksiin jättämällä heidät suoriutumaan pulasta omin päin ja asettamalla heille esim. sellaisia kysymyksiä kuin: Mikä on nimentösija siinä lauseessa, joka heidän on rakennettava, tai tiedustelemalla, mitä aufero merkitsee, opastaakseen heitä ymmärtämään, mitä tarkoittaa abstulere, j.n.e., milloin he eivät osaa sitä sanoa ilman muuta. Siinä vain tuhlataan aikaa ja tehdään heidät aivan neuvottomiksi, sillä heidän opiskellessaan ja osoittaessaan ahkeruutta on heitä pidettävä hyvällä päällä ja koetettava tehdä heille kaikki niin helpoksi ja miellyttäväksi kuin mahdollista. Jos he siis joutuvat pulaan ja haluaisivat mennä eteenpäin, on heitä viipymättä autettava voittamaan vaikeudet nuhtelematta tai torumatta, muistaen, että missä jyrkempiä keinoja käytetään, ne ovat vain opettajan ylpeyden ja pikamielisyyden purkauksia, hän kun vaatii lapsia siinä silmänräpäyksessä hallitsemaan kaikkea, mitä hän itse tietää, vaikka hänen tulisi päinvastoin ottaa huomioonsa, että hänen tehtävänään on juurruttaa heihin tottumuksia eikä suinkaan kiivastuksissaan jaella heille sääntöjä ja määräyksiä, joista on vain vähän hyötyä elämämme ohjauksessa ja joilla ei ole ainakaan lapsiin nähden mitään merkitystä, koska he unohtavat ne heti, kun ovat ne kuulleet. Minä en suinkaan tahdo kieltää, että erinäisillä tiedon aloilla, joissa tulee kysymykseen heidän järkensä harjoittaminen, tätä menettelytapaa on ehkä joskus muunnettava ja vaikeuksiakin esitettävä uutteruuden kiihoittamiseksi ja hengen totuttamiseksi turvaamaan omaan voimaansa ja terävänäköisyyteensä säännöllisessä ajattelussa. Mutta tätä ei minun uskoakseni ole kuitenkaan sovitettava lapsiin heidän ollessaan vielä hyvin pieniä tai heidän vast'uudesta tutustuessaan johonkin tietämisen haaraan, sillä silloin on kaikki jo itsessään vaikeaa, ja opettajan suurena taitona ja tehtävänä on juuri muuttaa kaikki heille niin helpoksi, kuin hän suinkin voi: ja erittäinkin kielten opetuksessa on kaikkein vähimmin syytä saattaa lapset hämmennyksiin kaikenlaisilla tarpeettomilla kysymyksillä. Sillä koska kieliä on opittava konemaisen harjoituksen, tottumuksen ja muistin avulla, käy niiden puhuminen kaikkein parhaiten silloin, kun kaikki kieliopin säännöt ovat tyystin unohdetut. Myönnän kyllä, että jonkun kielen kielioppia on joskus hyvinkin huolellisesti tutkittava, mutta sen tutkimisen suorittakoot yksinomaan täysikasvuiset henkilöt, milloin he pyrkivät ymmärtämään kieltä tieteellisesti,[137] mutta sehän kuuluu harvoin muille kuin ammattioppineille. Luullakseni ollaankin minun kanssani yhtä mieltä siitä, että jos säätyläisen on jotakin kieltä erikoisemmin tutkittava, niin on hänen tutkittava oman maansa kieltä, jotta hän perehtyisi mitä tarkimmin kieleen, mitä hän joka päivä käyttää.

On olemassa vielä toinenkin syy, miksi opettajat ja kasvattajat eivät saa nostaa vaikeuksia oppilaittensa tielle, vaan miksi heidän tulisi päinvastoin tasoittaa heidän polkunsa ja auliisti auttaa heitä eteenpäin, jos huomaavat heidän takertuneen kiinni. Lasten mieli on ahdas ja heikko ja voi tavallisesti säilyttää vain yhden ajatuksen kerrallaan. Mitä tahansa lapset ovatkaan saaneet päähänsä, se täyttää sen hetkeksi kokonaan, etenkin jos sitä tukee joku intohimo. Sentähden pitäisikin opettajan taidollaan ja tarkkanäköisyydellään puhdistaa heidän päänsä kaikista muista ajatuksista silloin, kun heidän olisi jotakin oppiminen, jotta siten tulisi parempaa tilaa sille, mitä hän haluaisi heidän mieleensä painaa, ja jotta siihen käytäisiin käsiksi innolla ja uutteruudella, koska se muutoin ei tee mitään vaikutusta. Lasten mieli on luonnostaan vaihteleva. Uutuus vain heitä viehättää: mitä se tarjoaa, siihen haluavat he heti innostuen tutustua, yhtä pian jälleen siihen kyllästyäkseen. He väsyvät varsin pian samaan asiaan, ja niin on heidän ilonsa melkein kokonaan vaihtelussa ja moninaisuudessa. Noiden haihattelevain ajatusten kiinnittäminen yhteen kohtaan on ristiriidassa lapsuuden luonnollisen tilan kanssa. Onko sitten syyksi luettava heidän aivojensa sisäinen rakenne vaiko heidän elonhenkiensä vilkkaus ja epävakaisuus, ymmärrys kun ei ole päässyt niitä vielä täydellisesti hallitsemaan, ilmeistä vain on, että lapset kärsivät, jos heidän täytyy herkeämättä pitää ajatuksensa samaan kohtaan suunnattuina. Pitkällinen hievahtamaton tarkkaavaisuus on vaikeimpia tehtäviä, millä heitä voidaan kiusata, ja sentähden pitäisikin henkilön, joka vaatii heiltä uutteruutta, koettaa tehdä kaikki esityksensä niin miellyttäviksi ja huvittaviksi kuin suinkin: ainakaan ei hänen millään ehdolla tulisi yhdistää niihin mitään ikävystyttävää tai peloittavaa. Elleivät he tule kirjojensa ääreen edes kutakuinkin innostuneina tai tyytyväisinä, ei ole suinkaan mikään ihme, jos heidän ajatuksensa lakkaamatta pyrkivätkin pois sellaisesta, mikä heitä kyllästyttää, ja etsivät parempaa huvitusta miellyttävämmistä seikoista, joiden etsimisessä heidän mielikuvituksensa väkisinkin askartelee.

Tietääkseni koettavat kasvattajat yleisen menettelytapansa mukaisesti herättää oppilaittensa harrastusta ja kiinnittää heidän mieltänsä kulloinkin käsillä olevaan työhön nuhteilla ja kurituksella, jos he huomaavat näiden heittäytyvän hiukankin tarkkaamattomiksi. Mutta sellaisella kohtelulla on varmasti aivan vastakkainen vaikutus. Kasvattajan kiivastuneet sanat ja iskut täyttävät lapsen mielen kauhulla ja pelolla, jotka siinä silmänräpäyksessä valtaavat sen kokonaan, jättämättä lainkaan tilaa muille vaikutuksille. Minä uskon, ett'ei näiden rivien lukijain joukossa ole ainoatakaan, joka ei muistaisi, millaisen häiriön hänen vanhempainsa tai opettajainsa pikaiset tai jyrkät sanat saivat aikaan hänen ajatuksissaan ja kuinka ne hetkiseksi siihen määrään hämmensivät hänen aivonsa, että hän tuskin tiesi, mitä hän sanoi tai mitä hänelle sanottiin. Heti kadotti hän näkyvistään puuhansa esineen, hänen mielensä täytti sekasorto ja levottomuus, ja tässä tilassa ollessaan ei hän enää kyennyt tarkkaamaan kerrassaan mitään.

On kyllä totta, että vanhempain ja kasvattajain tulee vahvistaa ja tukea arvovaltaansa heidän huostaansa uskottujen lasten mieliin istuttamallaan aralla kunnioituksella ja hallita heitä sen avulla, mutta kun he ovat saavuttaneet ratkaisevan aseman heihin nähden, tulisi heidän käytellä sitä hyvin varovasti eikä tehdä itsestään sellaisia pelätyksiä, että heidän oppilaansa vapisevat aina heidät nähdessään. Moinen ankaruus voi ehkä kylläkin tehdä heille hallinnan helpoksi, mutta heidän kasvateilleen lähtee siitä varsin vähän hyötyä. Lasten on mahdotonta oppia mitään silloin, kun heidän ajatuksiansa hämmentää ja vallitsee joku mielenliikutus, etenkin pelko, joka tekee heidän vielä herkkiin ja heikkoihin mieliinsä voimakkaimman vaikutuksen. Pitäkää heidän henkensä vapaana ja rauhallisena, jos tahdotte sen ottavan vastaan opetuksenne tai kykenevän avartamaan tietojensa piiriä. On yhtä mahdotonta painaa kauniita ja säännöllisiä merkkejä vapisevaan mieleen kuin piirtää niitä tärisevään paperiin.

Opettajan suuri taito onkin herättää ja kiinnittää oppilaansa tarkkaavaisuus; kun hän on siihen päässyt, voi hän olla varma niin nopeasta edistymisestä kuin kasvatin kyvyt suinkin sallivat; mutta ilman sitä on kaikesta hänen puuhastaan ja pohtamisestaan varsin vähän tai ei ensinkään hyötyä. Tämän päämäärän saavuttamiseksi tulisi hänen opettaa lapsi käsittämään, mikäli se suinkin käy päinsä, kulloinkin selitettävän seikan käytännöllinen tärkeys ja osoittaa hänelle, että hän oppimansa nojalla voi tehdä jotakin sellaista, mitä hän ei osannut ennen, jotakin sellaista, mikä hankkii hänelle valtaa ja todellista etua niihin nähden, jotka eivät sitä osaa. Tähän tulee hänen lisätä kaikessa opetuksessa noudatettu lempeys ja jonkunlainen koko käyttäytymiseen vuodatettu hellyys, samalla kun hänen pitää antaa lapsen huomata, että hän häntä rakastaa ja tarkoittaa vain hänen parastaan, mikä onkin ainoa keino voittaa lapsen rakkaus, joka taas puolestaan saa tämän kuuntelemaan hänen esityksiään ja mieltymään hänen opetuksiinsa.

Yksistään uppiniskaisuutta olisi kohdeltava jyrkkyydellä ja ankaruudella. Mutta kaikkia muita vikoja olisi ojennettava lempeällä kädellä: ystävälliset rohkaisevat sanat vaikuttavatkin paremmin ja pysyvämmin taipuisaan mieleen, jopa ehkäisevät suurimmalta osalta sen pahanilkisyyden kehkeämistä, jonka tyly ja karkea kohtelu usein synnyttää pohjaltaan hyvissä ja jaloissa mielissä. On kyllä totta, että uppiniskaisuus ja tahallinen huolimattomuus ovat masennettavat, vaikka siinä sitten olisi turvauduttava iskuihinkin, mutta minä olen sittenkin taipuvainen uskomaan, että oppilasten häijyys on useinkin kasvattajan ynseyden tulos, ja että useimmat lapset ansaitsisivat harvoin selkäsaunan, ellei tarpeeton ja sopimaton tylyys olisi opettanut heille ilkeyttä ja istuttanut heihin vastenmielisyyttä opettajaa ja kaikkea kohtaan, mikä häneltä tulee.

Huomaamattomuus, muistamattomuus, epävakaisuus ja ajatuksen häilyväisyys ovat lapsuuden luonnollisia vikoja, ja missä ei niitä huomata tahallisiksi, onkin niistä sentähden vain lempeästi huomautettava ja annettava ajan ne parantaa. Jos pieninkin tämäntapainen hairahdus aiheuttaa kiivastumista ja soimauksia, palaavat nuhtelemisen ja kurittamisen tilaisuudet niin usein, että kasvattajasta tulee oppilaittensa alituisen kauhun ja levottomuuden esine. Ja se jo yksinään riittää estämään heitä saamasta mitään hyötyä hänen opetuksestaan ja tekemään kaikki hänen kasvatusmenettelynsä tehottomiksi.