Kielten opettelemisesta tarjoan minä tässä lukijalle erään terävänäköisen kirjailijan ajatukset niin tarkoin kuin suinkin mahdollista hänen omalla ilmaisutavallaan lausuttuina[177]. Hän sanoo: "Lapsia voidaan tuskin rasittaa liian monien kielten opettelemisella. Ne ovat hyödyllisiä kaikissa asemissa eläville ihmisille ja ne avaavat heille samalla tavalla pääsyn joko syvälliseen tai helppoon ja huvittavaan oppiin. Jos tämä vaivalloinen opiskelu lykätään hiukan myöhempään ikään, niin ei nuorilla miehillä ole enää joko päättäväisyyttä kylliksi ryhtyäkseen harrastamaan sitä omasta vapaasta tahdostaan tai kylliksi tarmoa jatkaakseen sitä. Ja jos jollakulla on tämä väsymättömyyden lahja, on siitä se haitta, että hän siten kuluttaa saman ajan kieliin, joka oli tarkoitettu muihin puuhiin, ja että hän rajoittaa sanojen tutkimiseen sellaisen osan elämäänsä, joka on jo sen yläpuolella ja joka vaatii asioita; ainakin hukataan siten elämän paras ja kaunein aika. Tämä kielten laaja perustus voidaan menestyksellisesti laskea vain silloin, kun kaikki tekee herkän ja syvän vaikutuksen mieleen, kun muisti on veres, kerkeä ja uskollinen, kun pää ja sydän ovat vielä vapaat huolista, intohimoista ja suunnitelmista[178], ja kun niillä, joista lapsi on riippuvainen, on vielä riittävästi arvovaltaa pakottaakseen hänet pitkälliseen, jatkuvaan ahkerointiin. Minä olen vakuutettu siitä, että todellisesti oppineiden pieni joukko ja pintapuolisten pöyhkeilijäin suuri lauma ovat seurauksia tämän seikan unohtamisesta."

Minä uskon jokaisen olevan samaa mieltä tämän tarkkanäköisen herran[179] kanssa siitä, että kieliä on sopivin opetella ensimmäisinä ikävuosina. Mutta vanhempain ja kasvattajaan on harkittava, mitä kieliä lapsen, on paras harrastaa. Sillä myönnettävähän on, että on hedelmätöntä ajan ja vaivan hukkaa hänen opetella kieltä, jota hän ei todennäköisesti koko sen elämän kuluessa, mihin hänet on määrätty, joudu kertaakaan käyttämään ja jonka hän luonteensa laadusta päättäen on lyövä kokonaan laimin ja unohtava jälleen, niin pian kun hän miehuuden ikää lähetessään pääsee vapaaksi opettajansa valvonnasta ja jää omien taipumustensa huomaan, taipumusten, jotka ilmeisesti eivät tule myöntämään hetkeäkään hänen ajastaan oppineiden kielten viljelemiseen tai herättämään hänessä halua harrastaa mitään muuta kieltä, kuin minkä jokapäiväinen käytäntö tai joku erikoinen tarve tekee hänelle pakolliseksi.

Mutta niitä varten, joista on tuleva oppineita, lisään tähän, mitä samainen kirjoittaja edelleen esittää ylempänä luetun huomautuksensa tueksi. Sitä ansaitsee kaikkien niiden harkita, jotka haluavat kehittyä todellisiksi oppineiksi, ja se voinee sentähden olla kasvattajille sopivana opastuksena, jonka nämä voivat painaa hoidokkiensa mieleen ja jättää heille heidän vastaisten opintojensa ojennusnuoraksi.

"Alkuperäisten tekstien tutkimista", sanoo hän, "ei voida koskaan riittävästi suositella. Se on kaikenlaisen opin lyhyin, varmin ja miellyttävin tie. Ammentakaa alkulähteestä, älkääkä ottako mitään toisesta kädestä. Älkää laskeko suurten mestarien kirjoituksia milloinkaan syrjään, harrastakaa niitä herkeämättä, painakaa ne mieleenne ja esittäkää niistä otteita tilaisuuden tullen; tehkää asiaksenne ymmärtää niitä perinpohjin niiden täydessä laajuudessa, kaikkine niihin liittyvine sivuseikkoineen. Tutustukaa täydellisesti alkuperäisten kirjailijain periaatteisiin, saattakaa ne sopusointuun keskenään ja muodostakaa sitten omat johtopäätöksenne. Tässä asemassa olivat ensimmäiset selittäjät, älkääkä tekään levätkö, ennenkuin tekin olette päässyt siihen. Älkää tyytykö heidän lainavaloonsa, älkääkä ottako oppaiksenne heidän näkökantojaan muulloin kuin siinä tapauksessa, ett'ette voi muodostaa omaa mielipidettä tai että jäätte omin neuvoillenne pimeään. Heidän selityksensä eivät kuulu teille ja ne voivat helposti jättää teidät pulaan. Teidän omat huomionne taas ovat teidän oman henkenne tuotteita, ne jäävät sen omaisuudeksi ja ovat aina käsillä kaikissa keskustelun, tiedontarpeen ja väittelyn tilaisuuksissa. Älkää päästäkö sivuksenne nautintoa, jota tunnette nähdessänne, ett'eivät teitä lukiessanne pysäytä muut kuin kerrassaan voittamattomat vaikeudet, joissa selittäjät ja muistutusten laatijatkin joutuvat ymmälle eivätkä osaa sanoa mitään. Nämä laajasanaiset selittelijät, jotka vuodattavat turhanpäiväisen, pöyhkeilevän oppinsa tulvan itsessään yksinkertaisiin ja helppoihin kohtiin, tuhlaavat näin ylen auliisti sanojaan ja vaivojaan sellaisissa paikoissa, missä niitä ei lainkaan tarvita. Tulkaa täten opintonne järjestämällä perinpohjin vakuutetuksi siitä, että vain ihmisten huolimattomuus on kiihoittanut rikkiviisautta sullomaan kirjastot täyteen eikä niitä suinkaan rikastuttamaan, ja hautaamaan oivalliset kirjailijat kokonaisten huomautus- ja selityskasojen alle, ja te olette havaitseva, että laiskuus on siinä toiminut itseään ja omaa etuaan vastaan, tekemällä lukemisen ja tutkimisen puuhat monenkertaisiksi ja lisäämällä vaivoja, joita se koetti välttää."

Vaikk'ei tämä näytäkään koskevan ketään muita kuin varsinaisia oppineita, esitetään siinä kuitenkin niin tärkeitä näkökohtia heidän kasvatuksensa ja opintojensa oikeasta järjestämisestä, ett'ei minua toivoakseni moitita sen liittämisestä tähän, etenkin jos otetaan huomioon, että siitä voi olla hyötyä säätyläisillekin, milloin he sattuisivat saamaan halun mennä pintaa syvemmälle ja hankkia itselleen perusteelliset, tyydyttävät ja hallitsevat tiedot jostakin opinhaarasta.

Järjestyksen ja väsymättömyyden sanotaan muodostavan suuren eroituksen kahden ihmisen välille, ja minä olenkin varma siitä, ett'ei mikään niin tasoita alottelijan tietä, auta häntä sillä niin suuresti eteenpäin ja tee hänelle mahdolliseksi niin helppoa ja merkittävää edistymistä jollakin tutkimuksen alalla, kuin hyvä menettelytapa. Hänen opettajansa tulisi tehdä kaikki voitavansa saadakseen hänet sen huomaamaan, totuttaakseen häntä järjestykseen ja opettaakseen häntä noudattamaan tarkkaa suunnitelmaa kaikessa ajattelutoimessaan, näyttääkseen hänelle, mitä suunnitelmalla ymmärretään ja mitä se auttaa, tutustuttaakseen häntä eri menettelytapoihin, joko sitten sellaisiin, jotka johtavat yleisestä erikoiseen tai taas sellaisiin, jotka käyvät erikoisesta yleisempään, harjoittaakseen häntä molemmissa lajeissa ja tehdäkseen hänelle selväksi, missä tapauksissa mikin menettelytapa on sopivin ja mitä tarkoituksia se paraiten palvelee.

Historiassa tulisi aikajärjestyksen vallita, filosofisissa tutkimuksissa luonnon järjestyksen, joka kaikessa etenemisessään käy kulloinkin tarkasteltavasta kohdasta lähinnä siihen liittyvään kohtaan; ja niin pitää hengenkin käydä siitä tiedosta, minkä se jo omistaa, tietoon, joka on sitä lähinnä ja sen kanssa yhteydessä, ja niin pyrkiä päämääräänsä niiden yksinkertaisimpien ja selväpiirteisimpien osien avulla, joihin se voi tutkimuksensa esineen jakaa. Tässä tarkoituksessa olisi oppilaalle suureksi eduksi, että häntä totutettaisiin vetämään tarkat rajat, s.o. pyrkimään tarkkoihin käsitteisiin siinä, missä henki voi löytää jotakin todellista eroavaisuutta, mutta myös yhtä huolellisesti välttämään eroitteluja kielellisessä ilmaisussa silloin, kun hän ei omista tarkkoja eikä selväpiirteisesti eroittautuvia käsitteitä.

§ 196. Paitsi niitä avuja, joita voidaan hankkia opiskelun tietä ja kirjoihin turvautumalla, on olemassa vielä muitakin säätyläiselle tarpeellisia taitoja, joihin on perehdyttävä harjoittelemalla, joihin on myönnettävä aikaa ja joita varten on kustannettava opettajia.

Koska tanssi opettaa siroja liikkeitä koko elämän ajaksi ja koska se luo ennen kaikkea miehekkään ryhdin ja antaa nuorille lapsille soveliasta varmuutta, ei sitä minun nähdäkseni voida opetella liian varhain, sitten kun he ovat kerran saavuttaneet siihen kuuluvan ijän ja voiman. Mutta teidän täytyy pitää huolta hyvän opettajan valitsemisesta, opettajan, joka ymmärtää ja osaa opettaa sellaista, mikä on miellyttävää ja siroa ja mikä luo notkeutta ja sulavuutta kaikkiin ruumiin liikkeisiin. Opettaja, joka ei sitä opeta, on pahempi kuin ei olisi opettajaa lainkaan, koska luonnollinen kömpelyyskin on paljoa parempi kuin apinamaisesti teeskennellyt asennot, ja minusta onkin paljon siedettävämpää nostaa hattuansa ja kumartaa kunnon maalaissäätyläisen kuin nurinkurisesti käyttäytyvän tanssimestarin tavoin. Sillä mitä tulee hypähtelemiseen ja tanssikuvioihin, pidän minä niitä varsin vähässä tai en suorastaan missään arvossa, mikäli ne eivät tarkoita miellyttävän käytöksen kehittämistä.

§ 197. Säveltaiteen katsotaan olevan jonkunlaisessa sukulaisuussuhteessa tanssiin, ja hyvää taitoa erinäisten soittokoneiden käsittelyssä pitävätkin monet mahtavassa arvossa. Mutta nuorelta mieheltä kuluu niin paljon aikaa edes vaatimattomankin kyvyn saavuttamiseen siinä, ja se johtaa hänet useinkin niin epäilyttävään seuraan, että monien mielestä hänen on parasta olla sitä vailla. Ja lahjakkaiden ja kunnollisten miesten parissa liikkuessani olenkin minä niin harvoin kuullut ketään kehuttavan tai kunnioitettavan soittotaidon takia, että minä luullakseni saatan antaa sille viimeisen sijan kaikkien niiden seikkojen joukossa, jotka ovat ikinä päässeet hyödyllisten avujen luetteloon[180]. Meidän lyhyt elämämme ei riitä kaikkien taitojen hankkimiseen, eikä meidän henkemmekään jaksa herkeämättä harrastaa sen tai tämän seikan oppimista. Sekä meidän henkisen että ruumiillisen rakenteemme heikkous vaatii meitä usein huoahtamaan, ja ken tahtoo käyttää hyvin jotakin elämänsä osaa, hänen täytyy suoda siitä melkoinen määrä virkistymiseen. Ainakaan ei sitä olisi kiellettävä nuorisolta, ellette liiallisella kiireellä sitä vanhetuttaessanne halua suruksenne kaataa sitä hautaan tai ehättää sitä toiseen lapsuuskauteen pikemmin kuin toivoisittekaan. Ja sentähden onkin minun mielestäni vakavaan kehitykseen suotua aikaa ja vaivaa käytettävä vain kaikkein hyödyllisimpään ja tärkeimpään, noudattamalla lisäksi kaikkein helpoimpia ja lyhyimpiä menettelytapoja, mitä suinkin voidaan keksiä; ja ehkäpä ei, kuten olen ylempänä sanonut, olekaan kasvatuksen vähimpiä salaisuuksia taito tehdä ruumiin ja hengen harjoitukset virkistykseksi toisilleen. Enkä minä epäilekään, että ymmärtäväinen mies, joka ottaa vaivakseen tarkoin tutkia kasvattinsa luonnetta ja taipumuksia, voi toimittaa yhtä ja toista siihen suuntaan. Sillä ken on väsynyt joko lukemisesta tai tanssista, hän ei halua mennä heti nukkumaan, vaan askaroitsisi mielellään jotakin muuta, joka häntä huvittaisi ja virkistäisi. Mutta se on aina muistettava, ett'ei mitään sellaista voida lukea virkistykseksi, jota ei tehdä ilomielin.