Mutta niin suuresti kuin Locken oma aika, ympäristö, kokemukset ja havainnot ovatkin vaikuttaneet hänen kasvatusopillisiin mietteisiinsä, niin on myös toiselta puolen huomattava, että hän, kuten luonnollista onkin, kiinteämmin tai höllemmin liittyy edeltäjiinsä. Vaikka hän kirjansa syntymistapaan nähden käyttikin hyvin vähän lähteitä, ja milloin niitä käytti, viittasi niihin useimmiten erehdyttävästi, ja vaikka hän ei näytäkään — ilmeisesti suureksi vahingoksi teoksensa perusteellisuudelle ja monipuolisuudelle — tunteneen aikaisempia englantilaisia kasvatuskirjailijoita Aschamia, Mulcasteria, Brinslyä, Hoolea, on syytä kuitenkin lyhyesti huomauttaa niistä kohdista, joissa Locke astuu edeltäjäinsä jälkiä, koska hän on voinut oppia ja koska hän varmasti onkin oppinut heiltä yhtä ja toista: olihan Hollanti, missä Locke niin kauvan oleskeli, ikäänkuin oppineen Europan keskus ja suotuisin turvapaikka. Niinpä vaatii hän samoin kuin Ratichius (1571-1635) alkeisopetuksen tapahtuvaksi äidinkielellä ilman pakkoa ja väkivaltaa, turvautumalla aina ensin asiaan ja sitten vasta selityksiin, käyttämällä johtavaa opetustapaa ja tekemällä vieraiden kielten oppimisen helpommaksi puhelemalla. Comeniuksen (1592-1670) kanssa taas vastustaa Locke kuollutta, pakonalaista kielipänttäystä, vaatii yleistietoja ihmisyyden edistämiseksi, suosittelee uusien kielten oppimista näiden tietojen hankkimiseksi ja huomauttaa hyödystä, minkä kuvitettu oppikirja tarjoaa lapsen mielenkiinnon herättämisessä ja käsitteiden selventämisessä. Maalaisensa ja osalta aikalaisensakin Miltonin (1608-1674) tavoin taas panee Locke suurimman painon hyveelle ja yksilön vapaudelle ja vaatii asiatietoja, havainto-opetusta ja myöskin ruumiin kasvatusta.
Mutta yleisimmin liitetään Locke siihen huomattavien kasvatusopillisten uudistajain sarjaan, jonka Rabelais (n. 1483-1553) ja Montaigne (1533-1592) alottavat, jota hän jatkaa ja jonka Rousseau (1712- 1778) päättää. Renesanssin luomaa kirjaviisautta ja hyödytöntä lasten rasittamista vastustaessaan on näille kaikille yhteistä varsinaisen opin suhteellinen halveksiminen ja luonteen ja hyveen kasvattamisen asettaminen etusijaan. He kiinnittävät kaikki myös erikoista huomiota ruumiin kehittämiseen ja vaativat yleensä ensin kasvatusta ja sitten vasta opetusta. Opetuksesta on heidän mielestään poistettava tarpeeton ankaruus, lapsia on heidän vaatimustensa mukaisesti kohdeltava ennen kaikkea lapsina ja heitä on pikemmin houkuteltava kuin pakotettava työhön, tarkoin ottamalla vaaria kunkin yksilöllisestä luonteesta ja taipumuksista. Ja kun moinen kasvatus on mahdotonta suurissa kouluissa, tuomitsevat he kaikki ne ja asettavat sijaan yksityiskasvatuksen, josta he taitavan, enemmän viisaan kuin oppineen kotiopettajan johdossa toivovat suuria. Näin ollen puhuvatkin he kaikki yhden ainoan lapsen kasvattamisesta ja jättävät varsinaisen kansanopetuksen sikseen. Opetuksessa on lisäksi heidän nähdäkseen noudatettava mahdollisimman suurta havainnollisuutta, turvauduttava ennemmin asioihin kuin sanoihin ja vältettävä tarpeetonta kuolleiden kielten ulkolukua. Leikkiä ja mitä erilaisimpia käsitöitä pitävät he myös tärkeinä hyödyllisen kasvatuksen välikappaleina ja esittävät matkustamista täydentävänä, päättävänä, hiovana ja valistavana kasvatuskeinona.
Mitä taas Locken omaan vaikutukseen tulee, on se epäilemättä merkitsevämpi kuin ne lainat, joita hän on saanut etenkin Montaignelta. Sillä puhumattakaan siitä, että hänen teoksensa on englantilaisen kasvatuskirjallisuuden perustuksena, jolla Herbert Spencerinkin kuuluisa tutkimus kokonaan lepää, ja että se on huomattavasti vaikuttanut englantilaiseen yksityiskasvatukseen, on Rousseau, tuo suuri kasvatuksen profeetta, yhtä suuressa kiitollisuuden velassa Locken kasvatusmietteille kuin Voltaire, Helvétius ja Condillac ovat hänen filosofisille ajatuksilleen. Etenkin Rousseauta on vaikea ymmärtää ilman Lockea. Alituisesti on tuo "viisas Locke" hänen huulillaan, joko hän sitten hyväksyy hänen mielipiteensä tai vastustaa niitä. Rousseau on tosin oikaissut mielestään muutamia Locken erehdyksiä, mutta pääasiassa on hän vain ajanut opettajansa mielipiteet äärimmäisyyksiin. Kun Locke yksinkertaisesti uskoi ihmisluonnon hyvyyteen, tekee Rousseau siitä evankeliumin, jota hän kiihkeänä profeettana julistaa. Locke ei kunnioita tietoa, ell'ei se ole hyveen palveluksessa, eikä anna kovinkaan suurta arvoa taiteille: Rousseau hylkää tieteet ja taiteet ihmiskunnan pahimpina turmelijoina. Locke suosittelee kotikasvatusta, kunhan vain valvotaan, ett'eivät palvelijat pääse lasta turmelemaan: Rousseau eristää kasvattinsa kokonaan ihmisten yhteydestä. Kun Locke vaatii uutta kasvatustapaa, haaveilee Rousseau uutta ihmissukua. Kun Locke neuvoo tyynesti ja ystävällisesti, käskee Rousseau ja ivailee, saarnaa, huitoo ja raivoaa. Kun Locke tavoittelee vain oman maansa pelastamista, on Rousseaun sydämmellä koko kurjuuteen syöksyneen ihmiskunnan onni. Kun Locke vaatimattomasti lähettelee kirjeissä neuvoja ystävälleen, kyhää Rousseau kokonaisen Robinson-romaanin rakkausseikkailuineen kaikkineen. Näin kehitettiin siis Ranskassa Locken sensualismista ehdoton materialismi, hänen järjenpalvonnastaan alaston rationalismi ja hänen kasvatusopillisista mietteistään lennokas ja juuri lennokkaisuudellaan vaikuttava romaani!
** * * * * *
Suomennoksen loppuun liitetyissä selityksissä on ylimalkaisesti viitattu näihin vastaaviin kohtiin Montaignen ja Rousseaun mielipiteissä, milloin siihen on ollut erikoista aihetta. Yksityiskohtaisempaan vertailuun etenkin Rousseaun suhteen on selityksissä samoin kuin tässä johdannossakin ollut sitä vähemmän syytä ryhtyä, kun suomalaisella lukijalla on Locken kasvatusmietteiden suomennoksen ilmestyttyä alkulähteet tutkittavinaan ja kun niiden kaikinpuolinen tarkastelu ja vertailu antanee asianharrastajalle aihetta yhtä mielenkiintoiseen kuin hyödylliseenkin ajatustyöhön.
Muutoin on mainituissa selityksissä koetettu mahdollisimman tarkoin välttää Locken mielipiteiden arvostelua, suomentajan tehtävänä kun oli antaa lukijan käteen historiallinen todistuskappale sellaisenaan, varustettuna vain sellaisilla huomautuksilla ja tiedonannoilla, jotka voi katsoa välttämättömiksi tämän niin kaukana meidän omasta ajastamme julkaistun teoksen ymmärtämiselle kaikissa suhteissa. Näiden selitysten laatimisessa samoin kuin tekstin tulkitsemisessakin on suomentaja käyttänyt apunaan parasta ja uusinta ranskalaista, selityksillä varustettua käännöstä, Gabriel Compayrén[ John Locke: Quelques Pensées sur l'Éducation, traduction nouvelle, avec préface et commentaires par Gabriel Compayré, Paris, 1909, Librairie Hachette et Cie (Collection des principaux ouvrages pédagogiques français et étrangers)], sekä täydellisintä saksalaista käännöstä, E. von Sallwürkin[ John Lockes Gedanken über Erziehung, eingeleitet, übersetzt und erläutert von Dr. E. von Sallwürk, Geh. Rat, dritte Auflage, Langensalza, 1910 (Bibliothek Pädagogiscber Klassiker, hrsg. von Friedrich Mann )]; tarvittaessa on turvauduttu myös muihin tiedonlähteisiin. Käännöksen pohjaksi on laskettu R.H. Quickin julkaisema täydellinen teksti [ Some Thoughts concerning Education by John Locke, with Iutroduction and Notes by the Rev. R.H. Quick, M.A., etc, stereotyped edition, Cambridge, at the University Press, 1902 (Pitt Press Series)]; julkaisijan selittävistä huomautuksista on myös ollut tuntuvaa apua. Suomennokseen nähden on tavoiteltu mahdollisimman suurta tarkkuutta kaikkien Locken lausekeinojen, käänteiden, kuvien ja ajatusjaksojen mukailemisessa, ryhtymättä niitä etenkin ranskalaisten, mutta osalta myös saksalaisten tulkitsijain tavoin karsimaan, lyhentämään, muokkailemaan ja muuttelemaan, missä ei kielemme ole moista suomentajan mielestä hyljättävää menettelyä välttämättä vaatinut. Eihän Locken kuvarikas, pitkin lausejaksoin kulkeva, kaikkiin välimerkkien suomiin apukeinoihin turvautuva, joskus hajanainen ja huolimaton, mutta aina tyyni ja asiallinen sanonta luonnollisestikaan voinut kulkea samoja uria ja vastata samoja vaatimuksia kuin nykyajan sivistynyt englantilainen kirjakieli. Paitsi sen ilmaisemia vanhoja ajatuksia on sille mahdollisuuden mukaan jätettävä myös sen vanha muoto.
Tekstin jakaminen aineenmukaisiin jaksoihin ei ole voinut suomentajan mielestä käydä päinsä, koska sisällön kirjavuus, järjestelmän puute ja kertailu tekevät kaiken moitteettoman ryhmittelyn mahdottomaksi. Seuraamatta siis useiden kääntäjäin ja julkaisijain esimerkkiä on suomentaja tyytynyt Quickin painoksen mukaisesti ja vanhimpia julkaisuja noudattaen merkitsemään tekstin syrjään asian, mistä kulloinkin on kysymys.
Prof. A. V. Streng on käynyt läpi johdannon ja prof. M. Soininen tarkastanut erinäisiä kohtia itse käännöksestä, ja suomentajan mieluinen tehtävä on lausua heille kiitoksensa heidän ystävällisistä huomautuksistaan.
Niinikään lausuu suomentaja hartaimmat kiitoksensa tri E. A. Tunkelolle siitä erinomaisen huolellisesta ja asiantuntevasta tavasta, jolla hän on kielen puolesta seurannut yhtä korjausarkkia.
Hollolan Korpikylässä, elokuulla 1914.