Miten tahansa: pääasia on, että Roomassa Cloacinaa palveltiin, olipa hän sitten erikoinen jumalatar tai ei.
[47] Rabelais, joka myös oli lääkäri, kuten Lockekin, omistaa kasvatusjärjestelmässään näillekin seikoille runsasta ja arkaluontoisimpiakaan kohtia kaihtamatonta huomiota. Ja Montaigne puolestaan antaa aivan samoja ohjeita kuin Locke, neuvoo tekemään tämän toimituksen totunnaiseksi ja johonkin määrättyyn ja säännölliseen aikaan, parhaiten heti aamulla, ylösnousun jälkeen, tapahtuvaksi. ( Essais, III, 14).
[48] Kun Locke kielsi kaiken lääkkeiden ennakkokäytön, saattaa nykyaikainen lukija tuskin käsittää, kuinka rohkeasti hän siinä menetteli ja kuinka valistunutta ja uutta katsantokantaa hän siinä edusti. Sillä Locken aikoihin oli vielä yleisenä luulona, että tauteja, ja eritotenkin kulkutauteja, voitiin edeltäpäin estää sopivilla rohdoilla. Tämä hyvin vanha käsitys näkyy kaikissa varhaisemmissa lääkekirjoissa, joissa suositellaan milloin mithridatiumia, Pontoksen kuuluisasta kuninkaasta nimensä saanutta sekoitusta, tai taas theriacumia, minkä keksijänä pidetään Andromachusta, Neron henkilääkäriä, milloin muita. Sellaisten yleislääkkeiden katsottiin ensi sijassa vaikuttavan myrkkyä, mutta sittemmin kaikkeakin tartuntaa ja sairautta vastaan. Ruton ja kulkutautien raivotessa määräsivät eri maiden hallitukset niitä runsaasti käytettäviksi, ja on otaksuttavissa, että Lontoossa v. 1665 tuhojaan tehnyt rutto sai nämä alexipharmacat ja lääkejuomat jälleen suureen muotiin, joka vaikutti erikoisemmin vielä Lockenkin aikoihin. Ja että taas sen ajan lääkäritkin olivat hyvin kärkkäitä tyrkyttämään kaikenlaisia arvottomia ihmesekoituksiaan ja joka paikassa käyttämään kaavamaista, ennakkoluulojen ja tietämättömyyden sitomaa taitoaan, on silloisessa kirjallisuudessa yleisen valituksen ja ivan aiheena. Muistakaamme vain esim. Molièren Luulosairasta.
Rousseau (Émile, 1) on Lockeen viitaten hänen kanssaan aivan samaa mieltä lääkäreistä ja lääkkeistä, meneepä asian kärjistämisessä opettajaansa pitemmällekin.
[49] Rousseau sanoo: "Ruumiin täytyy olla voimakas totellakseen sielua: hyvän palvelijan tulee olla väkevä." ( Émile, I).
[50] Kasvatuksella on Locken mielestä ennen kaikkea siveellinen luonne; sen tarkoituksena on muodostaa omasta arvostaan tietoisia ihmisiä, joilla on hyvät tavat ja jotka ovat pikemmin viisaita kuin oppineita. Locke kuuluu siihen kasvattajakouluun, joka pitää siveellisiä ominaisuuksia älyllisiä parempina.
[51] Diogenes Laértios, kreikkalainen historioitsija, joka eli kolmannella vuosisadalla j.Kr. ja joka on kirjoittanut tähdellisiä elämäkertoja vanhan ajan filosofeista, kertoo Platonista: "Kun Platon näki erään miehen pelaavan noppaa, moitti hän tätä. Mutta kun mies sanoi, että tuohan nyt oli varsin vähäpätöinen asia, vastasi hän: 'Mutta tottumus ei ole vähäpätöinen asia'". (III, 38). Montaigne kertoo tottumuksen tärkeydestä puhuessaan saman jutun, vain pähkinöillä leikkivään lapseen sovitettuna. ( Essais, I, 22). Locke on ilmeisesti saanut tämänkin tarinansa Montaignelta, kuten niin monen muun, vaikka hän vain muistiinsa luottaen puhuukin Solonista, kun kysymys on oikeastaan koko ajan Platonista.
On luonnollista, että kaikki kasvattajat panevat mitä suurinta painoa varhaiseen hyviin tapoihin totuttautumiseen; niin Fénelon, Rousseau, Kant, j.n.e.
[52] Tämän ja edellisen lauseen ajatusta kehittää Montaigne hyvin voimakkaasti heti ylempänä esitetyn Platonin vastauksen jälkeen. ( Essais, I, 22).
[53] Kuten tietty, korjaili Locke tätä teostaan, jota hän näyttää pitäneen tärkeimpänään, lisäten siihen yhtä ja toista jokaiselta uudelta painokselta: eihän voinut odottaakaan mitään täydellistä ja yhtenäistä alkuaan kirjeitten muodossa syntyneeltä esitykseltä. Niinpä on koko tämä pykälä myöhemmin lisätty.