[73] Tämä Locken neuvo muistuttaa suuresti jesuiittakouluissa noudatettua tapaa, jonka mukaan opettava isä ei saanut koskaan kajota oppilaisiinsa, vaan oli ruumiillisen rangaistuksen suorittaminen uskottava jollekin muulle henkilölle, joka ei ollut jesuiitta. Useissa jesuiittakouluissa olikin erikoinen "rankaisija", milloin koulun kokki, milloin taas ovenvartija. Joskus taas turvauduttiin jonkun naapuristoon kuuluvan käsityöläisen apuun, ja hän sai määrätyn kuukausi- tai vuosipalkan käydessään säännöllisesti heiluttamassa patukkaa koulussa. Toisin kerroin valittiin joku tanakka, voimakas miehenalku poikien omasta joukosta opettajaisän määräämän ja valvoman kurituksen jakajaksi.
Tämä kurittamistapa, joka on määrätty jesuiittain ratio disceredi-nimisessä koulujärjestyksessä, nautti Locken aikoihin Englannissakin vielä suurta arvoa.
[74] Vrt. §§ 68, 71.
[75] V. 1694 etsi Locke mielensä mukaista kotiopettajaa ystävänsä Molyneuxn pojalle, joka oli viiden vuotias, kasvatettu Locken määräysten mukaan ja joka osasi jo "lukea varsin hyvin". Opettajan tuli alistua noudattamaan Locken antamia ohjeita, opettaa kolmea, neljää poikaa yhdessä ja saada palkakseen, paitsi vapaata asuntoa ja ruokaa, 20 puntaa vuodessa — kai verrattain hyvät palkkaedut sen ajan oloihin katsoen. Myöhemmin on Locke samanlaisessa puuhassa Peterboroughn kreivin hyväksi: kirjeissään tälle esittää hän opettajasta samanlaisia vaatimuksia kuin ylempänäkin.
Rousseau kaikessa haaveellisuudessaan ei tahtoisi kotiopettajalle maksettavan palkkaa lainkaan: hän ei saisi olla mikään "myytävä mies!"
[76] Locke on epäilemättä oppinut Montaignelta paljon, suoranaisesti häneen viittaamatta, kuten on ylempänä useamminkin mainittu. Mutta kun hän luottaa vain ulkomuistiinsa, erehtyy hän asein tarkoittamastaan paikasta tai sen sisällöstä. Niinpä tässäkin. Montaigne (Essais, I, 34) kertoo ensin, miten hänen isänsä haaveili jonkunlaisen uudenaikaisen asioimistoimiston perustamista, jonka avulla tämä löytäisi matkaseuraa Pariisiin, tuo tapaisi sopivan palvelijan, kolmas saisi helmensä myydyiksi, j.n.e., ja tällaisen toimiston tarpeellisuutta todistaakseen jatkaa hän sitten:
"Olen saanut tietää suureksi häpeäksi vuosisadallemme, että aivan meidän silmiemme edessä kaksi oppinsa puolesta erinomaisen huomattavaa henkilöä on kuollut sellaisessa tilassa, ett'ei heillä ollut tarpeeksi syötävää: Lilius Gregorius Giraldus Italiassa ja Sebastianus Castalio Saksassa; ja minä luulen olevan vaikka tuhannen henkilöä, jotka olisivat kutsuneet heidät luokseen hyvin edullisilla ehdoilla, jos vain olisivat asiasta tienneet."
Siinä kaikki, mitä Montaigne yleensä koko teoksessaan kertoo Castaliosta. Puulautasten vuolemisen on siis Locke, joka muuten ilmeisesti on koko ajatuksessaan tämän Montaignen kohdan johtama, saanut joko muualta tai kertonut sen väärästä henkilöstä.
Giraldus oli oppinut ja runoilija, joka usein sai taistella puutetta vastaan, mutta joka lopulta sentään pääsi suotuisampiin oloihin; hän kuoli kotikaupungissaan Ferrarassa v. 1552.
Castalio (latinainen muoto ranskalaisesta nimestä Chasteillon ) syntyi 1515 Dauphinéssa. Calvin kutsui hänet Geneveen, mutta suvaitsevaisempana kuin hän ei Castalio voinut siellä kauvaa menestyä. Hän, joka oli kääntänyt koko raamatun oikealle Ciceron latinankielelle, koetti kaikenlaisella käsityöllä elättää itseään ja lukuisaa perhettään, nähden usein puutetta. Hän kuoli Baselissa v. 1563.